2010 Kuulumiset

26.12.2010 On helinää, helskettä, vilinää, vilskettä pienten tassujen.

On korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten.

Joulu on todellakin ollut melkoista huisketta ja vilinää. Uusia kuvia ei ole ehditty ottaa, sillä päivät ovat menneet pentujen kanssa telmiessä ja ruokaillessa. Kuusi on kuitenkin edelleen pystyssä, rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.

Kovan pakkasen ja viiman takia ulkoilemaan on päästy ainoastaan isojen koirien kanssa. Pienten kanssa on tyydytty kiertämään kuusta ja olohuonetta ympäri.

Kuusen tuoksun lisäksi täällä nuuskutellaan viimeisiä pennun hajuja muistin sopukoihin, sillä huomenna koittaa se suuri päivä, jolloin pennut täyttävät 7 viikkoa. Toisille se on kauan odotettu hetki ja minulle henkilökohtaisesti jälleen kova paikka. Kyyneleet valuvat jo nyt noronaan, kun vaan ajattelenkin, että ensimmäiset pikkukaverit ovat jo lähdössä maailmalle.

Eläinlääkärissä käytiin ennen joulua ja kaikki saivat terveen paperit. Yhden pojan toinen kives oli vielä laskeutumatta, mutta siitä en olisi huolissani vielä tässä vaiheessa.

Paukku pakkasista huolimatta toivotan kaikille sydämellisen lämmintä loppu vuotta ja menestystä vuodeksi 2011

20.12.2010 Epäviralliset "törötyskuvat"

Löytyvät isi-papan omasta blogista, osoitteesta:

http://wildfay.wordpress.com/

Käykääpä vilkaisemassa:O)

18.12.2010 Ketunhäntä kainalossa.

Viikko sitten Amos-isän porukat kävivät vierailulla ja toivat pennuille tuliaisiksi supiketun hännän. Se onkin ollut mieluisa niivitettävä. Niin mieluisa, että Nelli-mummo meinasi omia sen itselleen ja nyt sillä leikitään ainoastaan valvotusti.

Kuusi viikkoa alkaa tulla täyteen ja tänään yritettiin ottaa virallista perhepotrettia. Siinä sitä olikin taas tekemistä. Yhden kun sait asettumaan kuvaan, niin jo toisesta reunasta lähdettiin karkuun.

Sisko ja sen veli.

Pakkasessa käynnin jälkeen uni maittaa lampaantaljan lämmössä.

Kaik yhes koos

Siskokset: Fanni (edessä) ja Helmi

Näitä kuvia kun katselee, niin ei uskoisi, että hetki sitten kotimme muistutti lähinnä formularataa. Rapinapussin toisesta päästä sisään ja toisesta ulos ja keittiön kautta uudelle kierrokselle. Siinä matkan varrella sitten vielä isommat koirat yrittävät tavoittaa nassikoita kiinni. Kyllä on välillä naurussa pitelemistä.

12.12.2010 Leikki on koiranpennun työtä...

ja sillä perusteella täällä ollaan oltu tosi ahkeria. "Duunia" tehdään kahdessa vuorossa ja aina kun osa porukasta viettää lakisääteistä taukoa, niin toiset ahkeroivat senkin edestä.

Nelli-mummo on ollut ahkerasti mukana ja sen kanssa onkin mukava telmiä, koska maitohanat eivät johdattele ajatuksia muualle. Nyt kun lupa lastenlasten kanssa telmimiseen on tullut, niin Nelli nauttii kyllä silminnähden ja onnellisuus suorastaan paistaa sen naamalta.

Ylä- ja alakuvassaFingerpori, Fourwheeler ja Femme Fatale ottavat mittaa toisistaan ja nahan venyvyydestä.

Fortuna ja Fatpipe mittailevat hammaskaluston pitävyyttä.

Fantom ja veikka (Fingerpori tai Fatpipe). Tästä kuvakulmasta ei pysty erottamaan kumpi valkoisista on selätettynä.

Päivän työt on tehty: on syöty, leikitty ja piipahdettu ensimmäisen kerran ulkonakin. Tosin suurimmalta osalta taisi pissat lirahtaa porstuan puolelle, mutta jokainen kävi kuitenkin kynnyksen toisella puolella.

7.12.2010 Syötävän ihania kolopesijöitä.

Meitä on nyt käyty ihastelemassa ihan urakalla ja ymmärtääksemme olemme olleet melko hellyyttäviä. Vilinää alkaa löytyä jo melkoisesti ja pikku töppöstä laitetaan toisen eteen sen kun keretään.

Hammastakin alkaa pukkaamaan ikenistä, joten kiinteä ruoka maistuu aina vaan paremmin.

Portit ovat auenneet suurempaan maailmaan, mutta vielä emme ole uskaltautuneet omin nokkinemme kodinhoitohuonetta pidemmälle, vaikka olohuoneenkin puolella meitä on käytetty.

Nelli-mummo haluaisi leikkiä jo kovasti meidän kanssamme, mutta Nessi-emä on edelleen kovin tarkka ja pääsemme telmimään mummon kanssa ainoastaan äipän ollessa toisessa huoneessa. Kai se pelkää, että mummo hemmottelee meidät pilalle, niin kuin mummot yleensäkin.

Uusia kuviakin yritettiin ottaa, mutta viliskantteja kun olemme luonteeltamme, niin kameran zoomi ei oikein tahdo pysyä mukana. Siksi kuvat on otettu juuri ennen nukkumatin saapumista ja ilmeetkin ovat hieman nuupahtaneita.

Fatpipe on edelleen suurin, mutta lempeäluonteinen ja toivoisi itselleen sellaista kotia, missä pääsisi isona "näytelmiin".

Fingerpori on pentueen pusupoika ja siinä mielessä äitiinsä tullut. Uusi koti löytyy joulun jälkeen Tampereen suunnalta, missä leikkikaverikin ja ehkä myös tuleva matkaseuralainen "näytelmiin" on jo tiedossa.

Fourwheeler matkaa Kotkan suuntaan, mutta perheen juuret juontavat länsirannikolle, joten vartokaa vaan flikat siel Turkkuses, tämä poika saattaa vielä sekoittaa päänne.

Fantom vaeltaa Espoon suuntaan nelihenkisen perheen uudeksi jäseneksi ja sohvan valtaajaksi. Ehkäpä jopa metsästyskaveriksi... jos ei muuten niin ainakin nuotiomakkaralle.

Ehdoton sydänten valtaaja on pikku "kettutyttömme", jonka suklaasilmien napitus pistää kyllä tulevan omistajansa koville moneen kertaan. Pieni, mutta pippurinen kuvannee tätä neitiä parhaiten, sillä isoveikat saavat jo melkoista huutia. Uusi koti löytyy Pyhtäältä, missä seurana on saksanpaimenkoira ja hevostallien ihmeellinen maailma.

Tämä nappisilmä on oma mysteerinsä, eikä siitä sen enempää tässä vaiheessa.

Sunnuntaina saimme uuden aktivointilelun ja erityisen mieluinen se tuntui olevan äipälle, joka meinasi jo heti kättelyssä näyttää, mitä näille katosta roikkuville karvapalloille oikein kuuluu tehdä.

Nuorena se on vitsa väännettävä, jos meinaa isona ryhtyä ihan oikeaksi luolakoiraksi.

Rapinapussin lisäksi tämä on ihan ehdoton hittituote.

28.11.2010 Natriumglutamaatilla vai ilman?

Perjantaina oli se päivä, kun testasin kiinteää ruokaa ensimmäisen kerran. Päätin mennä ihan luomulinjalle ja kävin hakemassa maatilatorilta ehtaa sika-nautaa. Ihan suoraan naudanlihalla en arvannut aloittaa, possu kun sulaa paremmin. Ei tarvinnut kahta kertaa syömään käskeä:O)

Ruokaa!!

RUOKAA! Eikö se sana kuulu!

Mä syön sitten kaverin, jos ei laardia ala tulla!

Femme Fatale on pentueen kovaäänisin. Olipa maha sitten täynnä tai tyhjä.

Mitä? Siis minäkö muka blondi?

Äippä hoitaa!

"Ellun kananen"

Kovasti yritetään ottaa ensiaskelia ja haukua kaveria. Lauloihan se Väinämöinenkin aikoinaan muistaakseni Ilmarisen suohon. Täällä tuo voimaperäisen sanan sanominen kaatuu yleensä omaan nilkkaan, sillä suusta lähtevä ääni on usein niin ponnekas, että se heittää sanojan itsensä nurin:O)

Kyllä näitten kaverusten kanssa on hymy herkässä.

20.11.2010 Mies yli laidan!

Toissa aamuna heräsin olohuoneen sohvalta (missä olen nukkunut viimeiset 2 viikkoa) sydäntä särkevään itkuun ja kun menin pentulaatikolle katsomaan, niin Fantom oli päättänyt lähte vaeltamaan ja kiepsahtanut laidan yli. Tarkoittaa siis sitä, että viimeistään viikonloppuna täytyy siirtää kaverukset uuteen pesään, jotta eivät pääse seikkailemaan vielä omin nokkineen.

Ensimmäisten silmät ovat jo auenneet ja toisetkin kohottelevat kulmiaan siihen malliin, että "heräämisiä" on odotettavissa lähipäivinä.

Kaveruksiin on tullut muutenkin jo enemmän vipinää ja maitotankeille ehtimisessä käytetäänkin hävyttömästi hyväkseen millaista taktiikkaa tahansa:O)

Välillä olo on niin onnellinen, että kieleenkin jää imu päälle!

Täydellä vatsalla onkin sitten hyvä kölliä kaverin vieressä.

Kyllä sopu sijaa antaa.

Niin... kuka omistikaan minkäkin tassun ja kenen nassu tämä on?

Näiden takia täällä pentulaatikon reunalla viihtyy.

Elämisen sietämätön keveys:O)

14.11.2010 "Fantsuille finskeille" nimet isänpäivän kunniaksi.

Nimen antaminen on aina merkittävä virstanpylväs pikkupennun elämässä. Siinä ikään kuin muuttuu pelkästä pennusta omaksi yksilökseen ja kuten ennenkin, olen pyrkinyt nimivalinnoissa ottamaan huomioon pennun erityispiirteet ja että niillä olisi joskus kaikesta huvittavuudestaan huolimatta jokin "syvällisempikin" merkitys.

Tässä siis F-pentue esittelyssä. Ensin pojat ja sitten tytöt.

Precious Pearl Fingerpori

En voinut vastustaa kiusausta tämän nimivalinnan suhteen, sillä mikä sopisikaan paremmin "puhtaat valkeat pakarat" omaavalle pentueen ensimmäiselle kuin Pertti Jarlan pikkutuhma sarjakuvahahmo. Tämän kaverin erottaa toistaiseksi velipojastaan vielä väritön nenä ja punaiseksi lakatut kaksi varpaankynttä.

Precious Pearl Fatpipe

Pentueen ehdoton "äijä". Viimeisenä syntynyt, myöskin täysvalkoinen, "lihaskimppu". Elopainoa nyt jo huikeat yli 300g :O)

Precious Pearl Fourwheeler

Kaveri, joka tykkää nukkua muiden pentujen päällä ja mikäs siinä, kun on neljä vetävää "pyörää", joilla kiivetä.

Precious Pearl Fantom

Tuure Kilpeläisen ihanan laulun sanoin: mä olen niin kuin Vaeltava Aave.

Precious Pearl Fortuna

Roomalaisessa mytologiassa fortuna tunnetaan onnen ja sattuman jumalattarena ja sellaisten tähtien alla tämä pikkuinen on ehdottomasti syntynyt. 200g meni rikki tänään ja tällä imuteholla velipojat saavat pian huutia.

Precious Pearl Femme Fatale

Elokuvamaailmassa tämä ranskankielinen sanonta tarkoittaa kohtalokasta naista. Joten odottakaahan vaan, tyttö tulee vielä viemään monen pojan jalat veteliksi aikanaan.

Paitsi, että pennuilla on nyt nimet, niin muodonmuutos alkaa jälleen tehdä tehtävänsä ja Nessin tisseillä myllertää välillä aikamoinen "hyljelauma". Maitoa tulee nyt hyvin ja eilen suuren ilonaiheen tuotti ensimmäisten kunnon maitoviiksien näkeminen.

Vaikka vielä onkin kovin varhaista sanoa lopullisesti, niin näyttäisi kuitenkin siltä, että kaikista tulee broken-turkkisia. Joka tapauksessa turkit ovat jo nyt erittäin tiiviitä ja hyvälaatuisia. Alustavia pentuvarauksia on sovittu siten, että kaksi poikaa on vielä vapaana. Mikäli sinulta löytyy aktiivinen ja harrastava koti, niin otathan yhteyttä.

12.11.2010 Kun kaikki ei sujukkaan kuin tanssi. Heti alkuun pyydän anteeksi niiltä, joiden puheluihin tai s-postiin en ole vastaillut, mutta kaksi vimeisintä vuorokautta on mennyt enemmän ja vähemmän hämärän rajamailla valvoskellessa.

Lupaavan alun jälkeen Nessin maidontulo ehtyi ja pikkuisten painot laskivat, eivätkä seuraavankaan vuorokauden aikana nousseet. Vaikka pudotus oli alle 10% luokkaa, niin tuollaisessa pienessä elämässä sellaiseen ei voi suhtautua muuten kuin vakavasti. Tiistaina hain eläinlääkäriltä Primperania maidontuotannon lisäämiseen, vaikka pidänkin ko. ainetta ainakin pahoinvoinnin hoidossa lähinnä placebon vertaisena. Sitten soitto Tupla-Täplän Kirin Tarjalle, koska sieltä olen aina saanut hyviä ja kannustavia ohjeita. Niin nytkin:O) Keitin siis 10% sokeriliemen, jota annoin 1ml herättelemään imutehoja kaikkein pienimmäisen kohdalla. Tuntui toimivan. Varmuuden vuoksi annoin vielä emonmaidon korviketta ruokailujen välissä.

Tuttipullosta juottaminen tuntui olevan työlästä, joten turvauduin jälleen kerran ruiskuun, millä pystyin annostelemaan ruuan paremmin suuhun. Yön pikkutunteina pentulaatikon vieressä istuessani mieleeni palautui 7 vuoden takaiset hetket, jolloin keinoruokin Murua. 

Mielestäni tehoruokinta on perusteltua aina silloin kun pennun tilanne johtuu jostain muusta syystä kuin pennusta itsestään. Olisi todellista elämän tuhlausta lyödä hanskat tiskiin tässä vaiheessa, kun kaikkia konsteja ei oltu vielä käytetty.

Yön aikana oli tapahtunut jo käänne parempaan ja kaikkien painot jälleen nousussa. Kävin kuitenkin hakemassa Rastaksen Miialta (kennel Abysmal) homeopaattisia aineita vauhdittamaan maidontuloa.

Nyt uskallan jo hieman huokaista, vaikka tilannetta on edellen seurattava. Maidontulon vähenemisen syynä oli todennäköisesti Nessin energiapuutos. Vaikka se onkin syönyt ja juonut todella hyvin synnytyksen jälkeen, niin viikon mittainen vähäsyöntisyys ennen synnytystä verottivat energiavarastot ja kaikki ruoka meni synnytyksestä palautumiseen. Nyt kun energiataso alkaa tasaantumaan, niin maitoakin erittyy paremmin.

Kiitos jälleen kerran Tarjalle ja Miialle. Olette olleet korvaamaton apu ja henkinen tuki.

Ja kun tahti alkaa olla jälleen kohdillaan, niin valssikin alkaa sujumaan:O) 

Pentulaatikolla hiljenee jälleen hetkeksi, jotta ehdimme kasvattelemaan massujakin.

8.11.2010 Fabulous four, five and finito, kyllä kuusi niitä kaiken kaikkiaan lopulta maailmaan pönkäsi :O)

Illalla oli jo merkkejä ilmassa, että valvomisen puolelle menisi tämä yö. Klo 3.45 siirryimmekin pentulaatikon äärelle äheltämään. Puolitoista tuntia piti tehdä töitä ennen kuin edes vedet menivät. Siitä reilun tunnin kuluttua eli 6.10 syntyi ensimmäinen F-pentueen täysvalkoinen poika. Toinen tunti ponnisteltiinkin oikein urakalla, sillä seuraava pentu ei ottanut syntyäkseen, ennen kuin pienellä avustuksella. Seuraavat punnersivat maailmaan vähän kuin huomaamatta, kunnes jälleen viimeisen kanssa tehtiin enemmän töitä. Se olikin pentueen suurin ja niin ikään täysvalkoinen poika.

Helpolla ei Nessi päässyt, vaikka iäkkääksi koiraksi hienosti alatiesynnytyksen hoitikin, sillä kaikki pennut, yhtä lukuunottamatta tulivat maailmaan peppu edellä. Ihan kuin tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi haastetta muutenkin.

Koko homma oli ohi klo 9 ja pikku piltit tuhisivat onnellisesti emänsä tisseillä. Nessin äidinvaistoissa ei ole ollut moittimista, sillä niin hienosti se suoriutui napanuorien katkaisusta ja pesu urakasta. Vaikka välillä katsoikin minuun kysyvästi tyyliin "mistä näitä senttejä oikein tulee?"

Painoa näillä pikku parsonin aluilla oli 142- 208g. Poikia syntyi siis 4 ja tyttöjä 2. Kaksi pojista on täysvalkoisia. Kadella muulla on tummat päämerkit, joista toisella kylkilaikku ja toinen isänsä kopio häntämerkkeineen. Toinen tytöistä omaa myös isänsä tumman pään ja pienen selkälaikun ja toisella tytöistä on merirosvolappu oikean silmän päällä.

Tämän lähikuvan myötä lähetämme terveisiä isä-Amokselle ja tietysti Uno-veikalle Poriin, joka sai kuitenkin niitä sisaruksia:O)

6.11.2010 Trick or Treat - karkki vai kepponen? Tiedä häntä, mutta melkoisessa jännityksessä pitävät nämä Halloween "kurpitsat" meikäläistä. Viikko sitten sunnuntaina sain kahteen kertaan sen verran matalia lämpötilalukemia, että luulin pentujen jo tulevan maailmaan. Tai siis lähinnä pelkäsin. Nehän eivät olisi vielä 53 vuorokauden iässä voineet selvitä mitenkään. Todennäköisesti ne olivat virhemittauksia, sillä keskiviikkona oli ihan pakko käydä Mäntsälän eläinlääkäriasemalla tarkistuttamassa tilanne, kun hermo ei enää kestänyt. Kaikki oli kuitenkin onneksi hyvin. Pennut melskasivat siihen malliin, ettei niitä pystynyt enää laskemaan, mutta pontevia olivat. Kaksi ensimmäistä tulollaan olevaa kaverusta on harmikseni perätilassa, joten auto on tankattuna ja pakattuna siltä varalta, että jotain ongelmia tulee. Proge-testi otettiin myös ja arvo oli hieman yli 5. Synnytys käynnistyy arvon ollessa 2:n luokkaa, joten ihan vielä ei siis tulisi tapahtumaan, vaikka lähellä jo ollaankin.

Nukkuminen alkaa olla melkoista akrobatiaa, sillä paras asento tuntuu melkeinpä olevan tuo kuvassakin näkyvä kellottaminen. Siinä pääsevät pikku piltit valuttautumaan mahdollisimman laajalle alalle, eikä kenenkään potkut tunnu niin voimakkaina.

Nessin ulkomuotokin on käynyt läpi melkoisen muodonmuutoksen sirosta parsonista makuuasennossa lähinnä hyljettä tai mursua muistuttavaksi kasaksi ja pystyasennossakin olomuoto on lähempänä pallokalaa kuin koiraa.

Ruokaa ei siis juurikaan pysty syömään kuin muutaman lusikallisen kerrallaan tai muuten alkaa närästämään. Parin päivän ajan lisäenergiaa onkin jouduttu jo ottamaan Nutri Plus-geelin muodossa.

Lämpö siis nousee pentulaatikon ulkopuolella sitä mukaan kun Nessin laskee. 

28.10.2010 Evakossa. Maha kasvaa Nessillä ja olo on ollut jo viikon ajan jokseenkin tukala. Bilehilet jytäävät menemään kaiken yötä, eikä nukkumisesta tahdo tulla oikein mitään. Siis kenenkään nukkumisesta! Isännältä saatiin käsky lähteä evakkoon toiseen huoneeseen, jotta hänen unensa eivät häiriintyisi. Kaksi yötä nukuttiinkin vierashuoneessa ja sitten päätettiin palata takaisin omaan petiin, koska Nessi kävi joka tapauksessa tsekkaamassa pari kertaa yössä, josko pääsisi pehmeämmille alustoille. Eilen petivaatteet kainalossa vierashuoneeseen poistuikin isäntä ja me pääsimme tyttöjen kanssa valtaamaan koko parivuoteen.

Ruoka maistuu edelleen hyvin, vaikka diskopallot näyttävätkin aika ajoin aiheuttavan pientä närästystä ja vatsan löysyyttä. Viikonloppuna ohjelmistossa on "pentulaatikon" tuunaaminen eli käytännössä pentuhuoneen pesu ja pedin laittaminen paikoilleen, sekä tietysti "synnytysvälineistön" varaaminen lähettyville. Lämpöjäkin pitäisi kaiketi alkaa pikkuhiljaa mittailemaan, jos vaikka päättävätkin tulla maailmaan etuajassa. Sunnuntaina 7.11 tulee 60 vuorokautta täyteen ja nimipäiväänsä viettää pahaenteisesti Taisto. Tosin seuraava sunnuntai näyttäisi olevan paitsi isänpäivä, niin myös Valvomisen sunnuntai, joten ei houkuttele sekään. Jotain siltä väliltä olisi hyvä ja virka-aikaan pliis, lähtee vieno toivomus yläkerran isännälle.

23.10.2010 Reeniä ja sixbägin kasvatusta. Kiirettä pukkaa kaiken aikaa. Työpäivät venyvät kymmentuntisiksi ja niinä iltoina kun pääsee ajoissa on agilitytreenit tai jotain muuta ohjelmaa. Viikko sitten ehdittiin kuitenkin nauttimaan alkusyksyn kirpakoista päivistä lenkkeilyn merkeissä. Lenkkikaverina tytöillä oli Otto, joka oli tullut muutamaksi päiväksi evakkoon kun Oonalla oli juoksut.

Poika ei ollut moksiskaan, vaikka joutuikin turvautumaan tyttöjen takkiin, vaan kesti sen kuin mies.

Nessinkään maha ei ollut vielä tiellä, vaan se jaksoi kipitellä lenkillä siinä missä toisetkin.

Tosin erkkarista hommattu takki, joka vielä viikko sitten mahtui päälle, ei enää tällä hetkellä yltä kiinni.

Auringon viimesäteistä kannattaa nauttia, vaikka ne eivät enää oikein lämmitäkään.

Viiemeisen viikon aikana tuleva mamma on keskittynyt enimmäkseen massan kasvattamiseen ja viihtyy paremmin lihapatojen ääressä kuin ulkosalla.

Yöt alkavat olla aika levottomia, sillä naperot tuntuvat olevan aktiivisemmin liikkeellä silloin. Yritä siinä sitten nukkua, kun kupeeseen pullahtaa nyrkin kokoinen uloke muljuamaan ja hetken kuluttua toiselle puolelle samanlainen. Eihän siinä muuta voi kuin lähteä jalottelemaan ja odottaa, että pikku piltit asettuisivat aloilleen.

Nessin sixbäggi alkaakin olla jo melkomoinen vaikka vielä pitäisi pari viikkoa pysyä kasassa. Välillä kyllä tuntuu, että näinkö tuo nahka enää venyy yhtään. Tässäkin kuvassa näkyy miten joku yrittää punnertaa itseään maailmaan ja sohvaa vasten erottuu selvä muhkura.

Mielenkiinnolla odotan miten "sekaisin" Nessi menee jälkikasvustaan kun niitä nyt on tulossa niin monta ja ne kaikki ovat sen ikiomia. Viimeksihän se hädintuskin malttoi antaa viisiviikoisena Unon Nellin leikitettäväksi.

10.10.2010 Parsonrussellinterrierit, erikoisnäyttely, Lohja. Vuotuinen päätapahtuma on käyty jälleen läpi. Päivä oli mielenkiintoinen monin tavoin. Tuomarilinja puhutti monia ja brittituomari Kim Denby-Gardner ei varmaankaan jäänyt mieliin ihan positiivisimmassa mielessä. Koiria oli ilmoittautunut huikeat yli 200 ja siitä huolimatta useassa luokassa jäi ERI jakamatta kokonaan ja mm veteraaneissa ei valittu edes ROP veteraania, vaikka olisi paristakymmenestä valiokoirasta edes yksi eri:n arvoinen luullut löytyvän. Päivän parasta antia oli kuitenkin lukuisten tuttavien tapaaminen ja erityisesti tietysti niiden kasvattien ja heidän omistajiensa, joita harvemmin tulee nähtyä.

Lyhykäisyydessään päivän saldo oli seuraavanlainen. P.P Comeback (Helmi) kisasi näytelmissä pitkästä aikaa ja sai hienon arvostelun tuloksella AVO/EH. Helmi on kunnostautunut enemmänkin ihmisjäljessä ja raunioilla ja loppukuusta pidetäänkin peukkuja, kun pikkuinen ottelee BH:n kaupunkikisassa. Kukapa ei haluaisi eksyttyään tulla pienen valkoisen hännänheiluttajan löytämäksi :O) P.P Daydream (Mona) sai myös hienon arvostelun, jossa erityisesti kehuttiin tytön lihaksikasta olemusta. Tulos AVO/EH. Minua itseäni ilahdutti erityisesti P.P Dramaqueen (Oona) ja sen reipastuminen viimekertaiseen nähden, vaikka pöydällä vielä pupu menikin vähän pöksyyn. Hyvä arvostelu ja tuloksena AVO/H.

Pojat kisasivat myös samassa luokassa eli valioissa. Pisimmän korren veti P.P Casanova (Topi), joka sijoittui EH:lla luokkansa kolmanneksi. Hännän mitan hävinneenä tuli P.P Charmer, joka sijoittui siis neljänneksi. Huonosti ei mennyt Armaksellakaan, joka niin ikään sai EH:n ja tuomarin katseista päätellen olisi voinut hyvin olla toisten veljeksien kanssa samalla viivalla, vaikka tänään ei sijoitusta herunutkaan.

Nelli-mammalle VET/H, jota osasin odottaa nähtyäni tuomarilinjan, vaikka myönnettäköön, että se oli kyllä hienoinen pettymys. Olihan esiintyminen kuitenkin ihan parasta Nelliä ja pitkän päivän päätteeksi se jaksoi olla vielä jopa riehakas. Arvosteluissa komeilee myös merkillinen lause, jossa toivotaan, ettei koira olisi yhtään korkeampi. Käsittämätön kommentti! Nellihän on 33 cm, eli parsonin ihannemitassa

Kavattajaluokka jäi kisaamatta, mutta Nellin ensimmäisessä jälkeläisluokassa edustivat Helmi, Armas ja Topi. Erityisen ylpeä olen tuomarin sanoista, joilla hän kehuu kaikkien ilmettä samantyyppiseksi ja heidän edustavan muutenkin vanhanaikaista tyyppiä. Nellin vanhat parson suvut ovat siis saaneet jatkoa. Tässä arvostelu kokonaisuudessaan:

They're not the best match, but they have all similar expression and old fasioned type. All got good height, lenght and proportions. The dogs are dogs and bitch is very feminine.

Kiitos kaikille mukana olleille ja hauskaa syksyä harrastuksien parissa.

9.10.2010 Pesät täynnä! Pullat uunissa tai ihan miten vaan, mutta nyt saa jo huokaista ja todeta ihan virallisesti, että Nessin ultrassa näkyi kuusi pientä parsonin alkua joiden sydämet pamppailivat kiivaaseen tahtiin:O) Tuleva äiti on pitänyt meitä jännityksessä neljä viikkoa, sillä ruoka on maittanut yhtä hyvin kuin ennenkin, ellei jopa paremmin. Ainoastaan viimeisten viiden päivän ajan se on katsellut vuoroin minua ja vuoroin kuppiaan, että eikö olisi jotain parempaa tarjota, mutta tyytynyt sitten saamaansa. Painoakin oli kertynyt 700g edelliseen punnitukseen, mutta laitoin senkin syömisen piikkiin.

Jännittäminen jatkuu, mutta aihe vaihtuu, sillä nyt odotellaan sitä H-hetkeä ja sitä millaisia "koiranpoikia" sieltä oikein tulee.

23.9.2010 Pohjoisen ruskassa jaksaa retkeillä ja vanhakin vielä heilua.

Johtuneeko pohjoisen värikylläisestä luonnosta vaiko nuoruuden tavoittelusta, mutta niin vaan jaksaa vanhakin vielä heilua. Huvittuneena olemme seuranneet viikko sitten naapurimökille saapunutta jo eläkeikään ehtineen kahden "papan" touhuilua.

Joka ilta lähes minuutilleen samaan kellonlyömään herrat nousevat kuin zombit notkosta, yhdessä iltahämärän kanssa ja suunnistavat Saariselälle "joraamaan". Aamuauringon ensisäteiden saattelemana he sitten kömpivät jälleen mökkiinsä lepäämään ja odottamaan seuraavaa iltaa.

Tätä näytelmää on jatkunut jo viikon ja luulenpa, että meidän lomamme loppuu ennen kuin papat väsyvät.

Saariselällä ruskasta ei ole enää tietoakaan. Ellei siihen lasketa punaisia ja keltaisia tuulipukuja, jotka kahisevat kun "puuma-mummot" lenkkeilevät ja keräävät ulkoilman tuomaa energiaa, jotta jaksavat jälleen jahdata "hopeakettujaan" parketilla.

Meno on kuulemma villiä kuin lännessä parhaimpaan kultakuume -aikaan ja mikäli hopeinen kuontalo on varustettu vielä viiksillä, niin seurasta ei ole puutetta.

Itse olemme tyytyneet lataamaan akkuja ainoastaan luontäidin helmassa.

Lauantaina teimme päiväretken Hammastunturin erämaa-alueella ja patikoimme Rautujärven päivätuvalle, jossa paistoimme makkarat ennen kuin läksimme takaisin.

Päivä oli pilvinen ja sateenuhka roikkui yllämme koko matkan, mutta kaikeksi onneksemme se jaksoi pidätellä itseään.

Hienoja maisemia ja kuvia olisi vaikka kuinka. Tässä muutamia esimerkkejä matkan varrelta.

Sunnuntaina suuntasimme samaisen Hammastunturin toiselle laidalle ja otimme kompassissa suunnan kohti Hammasjokea. 

 Joki löytyi, mutta osoittautuikin odotettua pienemmäksi. Vesi oli kuitenkin kristallinkirkasta ja jääkylmää.

 Niin houkuttelevaa, että oli ihan pakko maistaa ja todeta sen olevan juuri niin hyvää kuin näyttikin.

 Lopuksi vielä muutama poseerauskuva reissusta.

 Koirien mielestä reissun paras kohta lienee sen lopussa, missä viimeiseltä suoalueelta pyrähti lentoon kaksi metsäkanalintua ja senhän tiesi, mitä siitä sitten seurasi. Ei ollut väsymyksestä tietoakaan ja lopputulos näkyy tässä.

 Kahden retkipäivän jälkeenhän sitä joutikin taas keräämään marjoja ja niitä puhdistellessa seuraani lyöttäytyi viisi tuttavallista kuukkelia, joista yhdestä sain nappastua kuvankin.

 Vahinko, ettei kamerassani ole parempaa zoomia.

Näitä päivityksiä tehdessäni porisee Mehu-Maijassa viimeinen satsi puolukkamehua, joten muutama vapaapäivä olisi siis tiedossa ennen kuin käänämme X-trailin nokan kohti ethelää ja arkista aherrusta.

Sikäli, kun siitä mitään tulee? Onnistuin nimittäin saamaan oikean polveni sijoiltaan eilen illalla ja käveleminen, saatikka sitten portaissa kulkeminen on aika tuskallista.

Toivotaan, että lepo auttaa.

17.9.2010 Lapin lumoa kesäloman merkeissä.

Viikonloppu meni pyykätessä ja matkalaukkua uudelleen pakatessa. Kesävaatteet vaihtuivat hieman lämpöisempiin. Kesäisen sormileikkauksen vuoksihan varsinainen kesälomani siirtyi ja muutama viikko olisi siis lomaa vielä jäljellä.

 Mikä olisikaan mukavampaa, kuin viettää se pohjoisessa ruskaretken merkeissä. 

Ensimmäiset päivät olivatkin sopivat samoilua varten. Aurinko pilkisteli silloin tällöin ja lämmintäkin oli yhtä mukavasti kuin kesällä (+13). Poroja näkyi sen verran harvakseltaan, että uskalsimme pitää koiriakin irrallaan.

Ehtymätön tuntuu olevan pohjoisen runsaudensarvi kaikin puolin. Silmänruoan lisäksi myös gastronomiset antimet ovat parhaimmillaan.

Yöttömän yön aurinko on säilönyt vitamiininsa punaposkisiin puolukoihin ja mustana hehkuviin "kaarnakkoihin" eli variksenmarjoihin.

Pelkästään laiskottelun merkeissä ei ole aika täällä kulunut, sillä pilvisemmät päivät on käytetty tarkasti hyödyksi ja joku voisi jopa luulla, että homma on karannut "lapasesta".

Mutta voin vakuuttaa, etteivät nämä marjat pääse happanemaan, vaikka variksenmarjasta kuulemma erinomainen viini tuleekin:O)

Viikko on kohta takana ja toinen vielä edessä. Tulevina päivinä pitäisi vielä käydä samoilemassa Hammastunturilla ja Rautujärvellä. Toivottavasti ilmojen herra on suosiollinen.

8.-10.9.2010 Eläinlääkärissä käyntejä ja heilastelua. Kauaa ei ehtinyt matkalainen itseään lepuuttelemaan, sillä melkomoinen pyöritys jatkui kotimaassakin. Keskiviikolle oli jo aiemmin sovittu silmätarkastusajat Lahteen Nellille, Nessille ja Monalle. Monalle tehtiin myös polvitutkimukset, joissa molemmat polvet todettiin terveiksi tuloksella 0/0, sekä LL-dna testi. Silmätarkastuksissa Nessi ja Mona saivat puhtaat paperit. Nessillähän oli jo entuudestaan tiedossa oleva yksi ylimääräinen ripsi vasemmassa silmässä ja siitä samainen distichiasis -merkintä paperiin. Nellille tehtiin ihan hintapoliittisista syistä ainoastaan epävirallinen tarkastus, jotta nähtiin silmien tämän hetkinen tilanne ja lausunnossa sanottiin: melko voimakas vanhuudenkaihi eli nukleus sklerosis. Näkökykyyn sillä ei ole merkitystä, muuten kuin että hämäränäkö saattaa olla jo hieman heikompi.

Monan testaukset tehtiin sillä ajatuksella, että olen mieluillut leasing-sopimusta tyttöön. Sulhanen on jo kyselty valmiiksi ja muutamaa pikkuseikkaa lukuunottamatta odotellaan vaan sopivaa ajankohtaa.

Sen sijaan kaikista edelliskertaisista vastoinkäymisistä huolimatta ja pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin kokeilla Nessin astuttamista uudelleen. Keskusteltuani lukuisten ihmisten kanssa ja tehtyäni jokseenkin kattavaa sukuselvitystä, on oletettavaa, että Unon hammaspuutokset ovat sen verran uniikki asia, että vastaavanlainen "lottopotti" tuskin sattuu kohdalle toista kertaa. Ja mikäli näin kävisi, niin siinä vaiheessa kannattaisi laittaa jo oikeitakin kuponkeja vetämään. Kävi miten hyvänsä, niin tämä on jalostuksellisesti tarkeää tietoa paitsi minulle, niin oletettavasti myös muille.

Nessi siis kävi aamutuimaan Mäntsälässä proge-testissä ja iltapäivällä saamamme tulos oli 5,3. Onneksi tulevaa sulhasta oli jo ehditty varoittelemaan tekstiviestillä Romaniasta. Mikään ex tempore ratkaisu ei kyseessä kuitenkaan ollut, sillä poikaa oli kyselty alustavasti jo vuosi sitten ja viimeisin tilannekatsaus tehty ennen matkaamme. Treffit sovittiin samalle illalle ja lyhyesti sanottuna: siinä ei kauaa nokka tuhissut:O) Toisella kertaa poika kävikin morjestamassa Nessiä meillä. Tämän ihastuttavan pikkumiehen tarkemmat tiedot löydät hänen omilta sivuiltaan: http://wildfay.wordpress.com/amos/

1.-7.9.2010 Hullut päivät - Targu Mures, Romania, Dracula show

Kun herätyskello pärähtää soimaan klo 04:00, niin silloin oletettavasti liikkeellä ovat posteljoonin lisäksi ainoastaan hullut tai koiranäyttelyihmiset.

Maailmanvalloituksemme oli jälleen keran alkamassa ja viime vuoden Romanian matkasta hampaankoloon jääneet sattumat oli syljeksitty nurkkaan ja purukalusto kiillotettu revanssia varten.

23 muuta, yhtä hullua ihmistä ja 29 koiraa odotti Länsisatamassa linja-auton pakkaamista. Todellisuudessa meitä oli kyllä hieman enemmän, sillä Sukoka oli vuokrannut matkanjärjestäjältämme toisen auton. Tähän ns. "Eliitti-busiin" kuului 13, jo keski-iän ylittänyttä, hieman varakkaampaa rouvashenkilöä ja muutama kaksilahkeinen (kuten he itseään mainostivat).

Matka eteni perinteistä reittiä Tallinnasta kohti Latvian "karhupaikkaa", missä pidimme reissun toisen pidemmän pysähdyksen. Aikaa oli itsensä ja koirien ruokkimiseen, sekä paikallisten ötököiden kuvaamiseen. Nipin napin vältyin joutumasta hauskoihin kotivideoihin,  missä strutsi tökkäsee tyrmäysiskun suoraan silmien väliin. Ilmeestä voisi päätellä, että kaveria jäi kyllä vähän harmittamaan oma hitautensa. 

Tauon jälkeen jatkoimme Liettuan kautta Puolaan. Muutaman kerran Puolan halki kulkeneena, niin minä kuin koko muukin bussilasti oli yhtä mieltä siitä, että Puolan voisi poistaa koko maailmankartalta. Jos koko maan halki kulkee suunnilleen yksi, lähestulkoon ajokelpoinen tie, mikä sekin kiertää joka hiivatin kylän kautta, niin voitte vaan kuvitella, että matkanteko kestää. Jos muiden maiden kohdalla matkaa mitattiinkin ajassa tai kilometreinä, niin Puola oli pakko mitata sentteinä kartalta, sillä kaikki muu oli liian masentavaa. Mielessä kävikin Blue One lentoyhtiön mainos: Jaksaa, jaksaa ja Suomi on pitkä maa, johon olen päättänyt sopivan tilaisuuden tullen käydä rustaamassa ... mutta Puola vielä pidempi!

Ensimmäinen yö vietettiin tutussa Hotell Delfinissä, Puolassa. Matkan ensimmäiset vastoinkäymiset alkoivat seuraavana aamuna, kun lähtöä siirrettiin tunnilla "Eliitti-bussin" starttimoottorin hajottua. Odotellessa oli hyvää aikaa lenkittää koirat. Puolan tourneemme jatkui ja jatkui, kunnes yön hämärinä tunteina ylitimme Slovakian ja Unkarin rajat. Väsymys vei voiton juuri oikealla hetkellä, eikä edellisyön Karpaattien ylityksestä ollut mitään mielikuvaa. Kauhun kankeudelta ehkä vältyttiin, mutta muuten jäsenet olivat kyllä melko jäykät bussissa nukutun yön jäljiltä. Romanian raja ylitettiin aamuvarhaisella.

Draculan perujako lienee, vai mitä, mutta kyllä löytyy maasta paljon kuolleita. Kuvassa näkymä erään kaupungin rinteestä, mikä oli kokonaan hautakivien peitossa.  

Mitähän tuumaisi kaupungininsinööri tälläisesta ratkaisusta sähköjohtojen suhteen?

Eliittikerholaisten huono onni (= lue: kuski, joka ei osannut käyttää vaihteita) jatkui ja se kostautui tietysti meillekin, koska ainoa korjaustaitoinen löytyi meidän kuskeistamme.

Romanian Hotell Continentaaliin saavuimme suunnitellun aamun sijaan vasta klo 13. Hotelli oli siisti, mutta äänieristys kuin bambumajassa ja hissi hidas kuin mikä. Mikäli huoneeni ei olisi sijainnut 10-kerroksessa, niin olisin roudannut tavarat rappuja pitkin. Mainittakoon, että pois lähtiessä käämit eivät enää riittäneet ja alaspäin tavarat kyllä tulivat rappujen kautta. Sopivaa pohjejumppaa pitkää automatkaa ajatellen.

Pikainen suihku ja ateria hotellin ravintolassa ja kohti ensimmäistä koitosta. Terriereillä ja mäyräkoirilla oli nimittäin erikoisnäyttely jo perjantai iltana klo 17. Kävelymatka näyttelypaikalle vei ainoastaan 10 minuuttia. Paikan päällä meille selvisi, että parsonit ja norwichin terrierit puuttuivat koko luettelosta. Asia saatiin kuitenkin järjestettyä ja me kisasimme viimeisinä. Koska venäläistuomari oli estynyt tulemasta niin tuomarivaihdoksen myötä meillä oli arvostelemassa Petru Muntean. Muita parsoneita ei oltu ilmoitettu. Tässä viikonvaihteen ainoat kirjalliset arvostelut:

Nessi: 7 years old, exel. type, good head, correct type, good body structure, good coat and pigm, good in movement. PN1, cac, ROP

Nelli: 10 years old in type, good proportions, good head, good body structure, correct angulation, correct coat and pigm., correct in movement. PN2, cac

Erityisesti mieltä lämmitti Petru Muntean pahoittelut siitä, että hän joutuu vanhemman leidin harmiksi sijoittamaan Nessin paremmaksi, mutta toivoisi kuitenkin itse olevansa 70 vuotiaana yhtä hyvässä kunnossa kuin Nelli:O) Palkinnoksi saimme kunniakirjan ja kettu pehmolelun. Rop-nauhan hävitin jo heti kättelyssä.  

Lauantaina koeteltiin turnauskestävyyttä. Tulimme näyttelypaikalle klo 8.30 ja loppushow päättyi n. klo 01. Vanhoina konkareina osasimme jo asennoitua ottamaan rennosti kaiken mahdollisen väliajan. 

Aamun ensimmäinen näyttely oli CAC-näyttely, jossa tuomarinamme oli Szabo Sandor Unkarista. Nessille PN1,cac ja ROP. Nellille PN2 ja cac ja jälleen kehut erinomaisesta kuosista. Kehän ulkopuolelta bongasimme myös erittäin ruman parson uroksen, joka osoittautuikin jo viime vuonna pentukehässä riekkuneeksi kaveriksi. Tapaus oli trimmattu todella "mallikkaasti" snautserin näköiseksi. Harmi, etten ehtinyt kuvaamaan sitä.  

Chow-Petristä oli suuri apu kehän laidalla, kun norrit ja me kisasimme perätysten ja autoimme toistemme koirien esittämisessä.

Klo 16 alkoi viikonlopun päänäyttely eli Dracula show, josta sai myös Crufts oikeudet.

Tuomarina meillä tässä näyttelyssä oli Claudio de Giuliani Italiasta. Nessi jälleen PN1, cac, cacib ja ROP. Nelli PN2, cac ja vara-cacib.

Näyttelysäännöissä oli muutosta edellisvuoteen, jolloin pelkällä erkkarin valioluokan voitolla, koiran ollessa myös Rop, sai Ro Mva tittelin. Nyt siihen vaadittiin cacib tai 4 sertiä, vähintään kolmelta eri tuomarilta ja sertien välin oli oltava vähintään 7 kk. Nessi siis valioitui cacibillaan ja Nellin kolme sertiä + viime vuotinen 1 serti riittivät valion arvoon. Kannatti siis ilmoittaa sekin avoimeen luokkaan, vaikka aluksi meinasinkin pistää sen kisaamaan veteraaneissa, kun laskeskelin, että tuskin saa niin monta sertiä. Paineet sunnuntain kisailusta karisivat samantien kun diplomit lyötiin käteen:O)

Itse Dracula show oli pettymys. Teemana oli jotain sadonkorjuujuhlan ja Odysseuksen seikkailujen sekoitusta Troijan hevosineen.

Viime vuoden valoshow ja vertahyytävä musiikki Draculoineen puuttui kokonaan. 

BIS-kehä.

Vaikka näytelmät sujuivatkin yli odotusten, niin eliittikerholaisten yllemme langettama paha karma tuntui vainoavan meitä. Matkanjohtaja toi meille viesti, että hotelli, jossa meidän oli tarkoitus yöpyä paluumatkalla oli palanut edellisenä yönä!

Kaikessa huvittavuudessaan tilanne olisi voinut olla myös todella kauhea.

Näytelmien lomassa oli myös aikaa hullutella ja tytöille oli ihan pakko ostaa kuvan vermeet. Niihin kun sai tuhlattua rahaa peräti 6 euroa.

Muutenkin hintataso oli ihan kohdallaan, sillä porsas- tai kananlihavartaan ranskalaisilla sai noin 4 eurolla.

Viime vuoteen parannusta olikin se, että maksuvälineeksi kelpasivat myös eurot. Paitsi vessassa, jonne vaadittiin 1,5 paikallista rahaa ja vastineeksi sai kuitin ja kaksi palaa paperia:O) Jos oikein osasi imitoida "isoa hätää", niin sai toiset kaksi palaa lisää.

Ja eihän se matka olisi mitään, ellei tytöillä olisi juoksuja. 

Nelli rakastui matkassamme olleeseen tummaan hovawarttiin ja Nessi kuvan pikku hurmuriin, joka sekin oli matkassamme mukana.

Tämän pikkukaverin virallinen rotu on pieni karkeakarvainen Portugalin Podengo. 

Sunnuntai oli edellispäivien toisinto. Nessi PN1, cac, cacib ja ROP. Nelli PN2, cac ja vara-cacib. Tuomarina ihana Francesco Cochetti Italiasta.

Nessin cacib toi lisäbonuksen ja siitä leivottiin myös Euroopan toinen Romanian Grand CH arvon omaava parson. Ensimmäisen tittelinhän sai viime vuonna Puolalainen narttu.

Ryhmäkehässä kävimme Nessin kanssa peräti neljästi. Ja vaikka ne läpijuoksuiksi menivätkin, niin tulipahan ainakin esiteltyä Parson rotua, joka edelleen maailmalla tuntuu jäävän tappijalkaisen serkkunsa jalkoihin.

Kotimatkalla listasimme saavutuksiamme. Parhaiten menestyivät matkassamme olleet valkoiset paimenkoirat, joista toinen ylsi peräti kahdesti jatkoon ryhmäkehässä, vaikka sijoittumista ei tullutkaan. Yhtään ryhmävoittoa ei tullut, mutta 31:stä koirasta 21 sai Ro Mva arvon ja lukuisia Inttivalioitakin tuli Ro Gr Mva titteleiden lisäksi. Ei siis hullummin. Määrällisesti suomalaiset ylsivät kolmanneksi paikallisten ja venäläisten jälkeen. Ja täytyy sanoa, että viimeisessä BIS-kehässä liehuvat suomenliput eivät jääneet huomaamatta keneltäkään. Hyvä Suomi, hyvä me.

Paluumatkalla en ollut yhtä onnekas Karpaattien ylityksessä ja kadehdin niitä, jotka vetelivät hirsiä onnellisen tietämättöminä serpentiiniteistä. Jossain vaiheessa tuli mieleeni, että voi kun edes pyörtyisi kauhusta, ettei tarvitsisi katsella.

Puolan korvaava hotelli Gromada oli kuin paluu 70-luvulle. Vaikka aula näyttikin kohtalaisen uudelta ja siistiltä ja seinillä komeili muutama sertifikaatti-plakaattikin, niin huone herätti epäilyksen, että arvaako siellä heittää kenkiä pois ollenkaan. Lakanat olivat kuitenkin puhtaat ja suihkusta tuli lämmintä vettä, joten väsynyt matkalainen oli onnellinen. Kun herätyskello soi aamulla klo 02:45, niin Nelli ilme oli näkemisen arvoinen: Ei oo todellista! sen ilme kertoi, ennen kuin se kaivautui takaisin peiton alle.

Kotimatka sujui ilman sen suurempia kommelluksia ja matkalaiset huvittivat itseään kehittämällä omasta mielestään kovastikkin hauskaa ideaa "Handlove Reisid"- matkanjärjestäjästä, jossa kaikki olisimme osakkaina. Tämän vitsi aukeaa vasta muutaman bussissa vietetyn yön jälkeen, mutta mainittakoon, että sillä hetkellä meillä oli sairaan hauskaa ja idea poiki myös ohjelmaformaatin "Näyttelymimmille Kepo". 

Kiitos kaikille mukana olleille vanhoille ja uusille tuttavuuksille ja vielä kerran onnittelut kaikille menestyneille.

Uudet kujeet mielessä Nelli ja Nessi kiittävät ja kumartavat haalimiensa pokaalien kanssa, jotka kyllä jouduimme itse kustantamaan, vaikka nauhat saimmekin näyttelyn järjestäjältä.

Diplomit on jo skannattu ja lähetetty Kennelliittoon vahvistettavaksi, joten pian tittelirivistö saa jatkoa.

Ja kuin yllättäen huomasin, että Nellikin on jo yhtä vaille Multichampion, joten tämä tarkoittanee sitä, että ainakin yksi reissu on vielä tehtävä ennen rouvan eläkkeelle siirtymistä. 

9.8.2010 MIKÄ KESÄ! Sairaslomat on lusittu ja huomenna pitäisi jälleen palata sorvin ääreen, vaikkakin hieman vajaakuntoisena. Kukahan oli taas niin työnantajaan päin kallellaan, että suostui ottamaan ainoastaan 5 viikkoa sairaslomaa sen kahden kuukauden sijaan?! Olisi näille keleille ollut vielä käyttöä. Toivotaan, että jotain suojatyön tapaista järjestyy siksi aikaa, kunnes sormi on jällen kunnossa. Viisi viikkoa sitten se oli kippurassa kuin katkaravun pyrstö ja nyt se on TODELLAKIN suorassa! Toiskätisenä kun olen elellyt, niin huomaan myös pikkurillin ja keskisormeen jäykistyneen niin paljon, että tuleeko niistä toimivia ollenkaan. Potilaille sanoisin tässä vaiheessa, että kuntoutumiseen on varattava yleensä kaksinkertainen aika, laskien siitä miten kauan raaja on ollut immobilisoituna. Luotan siis näihin hyviin neuvoihin! Kai?

Mihin se kesä on sitten tuhrautunut, kun koko loma on ollut näyttely, mejä, agility ja puutarhanhoito -vapaata? Laiturilla kellottamiseen,uimiseen ja lukemiseen enimmäkseen. Ihan niin kuin lapsena.

Koiratkin ovat olleet ulkona 15-tuntisia päiviä ja jos mukaan laskee parvekkeella, rinsessapedissä nukutut yöt, niin meistähän on tullut oikeita ulkoilmaeläjiä. Mitenköhän pian hapen ja Venäjältä tulevien savukaasujen puute alkaa näkyä kun joutuu sisätiloihin?

Viimeisen vapaan päivän kunniaksi piti yrittää ottaa muutama kuva, mutta kuten näkyy niin aina se ei ole niin helppoa. Etenkään kun kuvattavia on kaksi ja molempien ilmeen pitäisi osua jotakuinkin kohdalleen.

Yläkuvassa Nessi näyttää mitä mieltä on loman päättymisestä.  Seuraavassa potretissa Nelli ymmärti maahan-käskyn mukamas väärin.

Sitten meni vanhemmalta rouvalta hermot jatkuvaan asetteluun ja se tuli esittämään kuvaajalle kommenttinsa, että anna jo se saamarin makupala.

Tässä vaiheessa mainittakoon, että päivityksiin tuli pieni katkos. Kirjoitan tätä sepustusta nimittäin kellon ollessa 23.31 ja elokuun pimeät yöt ovat ihan totta. Laiturilta kuului siis molskahdus ja sorsan kaakatus, joten jouduin sinkoamaan pelastusoperaatioon. Laiturille yöpuulle yrittänyt sorsa sai äkkilähdön vahtimassa olleilta tytöiltä ja Nessi mennä mulahti veteen, ties monettako kertaa tänä kesänä. Nou hätä! Sorsa pelastui ja koirakin löyti tiensä rantaan.

Päivittelyistä jälleen päivityksiin ja onnistuihan se potrettikin lopulta.

Nyt äkkiä hakemaan koirat pois sammakoiden metsästyksestä, mikä on muuten suurta hupia näin yöaikaan, kun ne saapuvat kasteiselle nurmikolle ja kauneusunille, jotta ei aamulla näyttäisi siltä, että kesävirvokkeeksi on tullut nautittua muutakin kuin mamman marjamehuja :O)

30.7.2010 Kesän ja loman satoa kuvina.

Keski-Suomessa porukkoitten mökillä jahdattiin myyrää, joka oli pesiytynyt grillikatoksen alle.

Saamatta jäi. Mokoma ovela pikku lurjus! Ei siinä likaantunut kuin naama.

Pelattiin jalista. 

Himmailtiin laiturilla.

Uitiin melkein koko ajan. Ja mikäs oli uidessa kun vesi oli lämmintä kuin linnunmaito. Mittari näytti parhaimmillaan 28 astetta. Nelli-mammakin, joka yleensä tyytyy vain kahlailuun, intoutui uimaan oikein kunnolla ja näyttää tässä mallia Monalle.

Kalastettiin ja soudettiin tietysti ja kummipoika-Eetu nappasikin aika vonkaleen laiturin päästä heti aamutuimaan.

Ja touhuiltiin kaikkea muutakin kivaa. Ainahan sitä jotain puuhasteltavaa löytyy hyvässä seurassa, makoisien ruokapatojen äärellä.

Välillä käytiin pyykkäämässä kotosalla ja lastattiin auto uutta reissua varten. Nokka kohti pohjoista kirjaimellisesti. Lähtöaamuna sain Juhalta viestin, että Saariselällä sataa lunta ja lämpömittari näyttää + 1.5 astetta ja kun oma mittari näytti täällä +28 astetta klo 9 aikaan aamulla, niin menasin perua koko reissun.

Viileäthän ne kelit siellä olivat tänne etelän helteisiin verrattuna, mutta toisaalta lenkkeilykeleiksi vallan mainiot. Pilvipoutaa ja +15 astetta. Viidestä päivästä kolmena satoi, mutta ei onneksi ihan kaatamalla. Paikallisiin kalpeanaamoihin minua ei voinut sekoittaa ja vitsailinkin heille tulleeni vaalentamaan nahkaani, etten ihan kokonaan kärvenny ja muutu rusinaksi.

Ja näitähän me siellä sitten jahdattiin. Aluksi kolmen koiran ulkoiluttaminen yhdellä kädellä tuntui olevan "mission impossible", mutta sitten hoksasin sitoa kaikkien liinat yhteen ja pujottaa ne vyölaukun solkeen. Sitten vaan nojailua taaksepäin ja hoplaa, valmis vetoapu oli siinä.

Homma toimi niin kauan kun malttoi pysyä metsäautotiellä, mutta maastossa kulkeminen ei oikein onnistunut, sillä jokainen halusi yllättäen kiertää puun eri puolelta.

Mona varmistaa vielä, ettei muita sarvipäitä ole lähettyvillä.

No, eihän se aika ihan porojen jahtaamiseen mennyt kun kerran "kätkäläisten" maahan eksyttiin näin loppukesästä. Pitihän se Lapin huono hillasato käydä testaamassa paikan päällä.

Näin "ethelän miehestä" se näytti varsin hyvältä. Mittaamatonta suota silmän kantamattomiin ja marja odotti poimijaansa. Paikallisille sato on hyvä, jos sen voi poimia ns. "istuvillaan" liiempiä askeleita ottamatta. Yksi iltapäivä ja kaksi ämpärillistä lakkaa kuulosti meistä ihan hyvältä. Etenkin kun ötökätkin olivat jo kuolleet kylmyyteen.

Hillan poimimisessa on se huono puoli, ettei ämpäriä saa koskaan täyteen. Aina kun kuvittelet sen olevan täynnä ja taaperrat vähän matkaa, niin johan on sanko vajunut taas kymmenen senttiä. Välillä piti huilata, jotta jaksoi taas huhkia.

Erämaa vaatii veronsa ja niin oli koittanut exodus tällekin poroparalle.

Täytyy vaan toivoa, ettei sille Sallan soille eksyneelle Thai-poimijalle käy yhtä huonosti.

Isäntä jäi vielä pohjoiseen, mutta meikäläisen oli pakko lähteä välillä lämmittelemään. Joutaa sitä sitten talvella palella.

15.7.2010 Vain paras on kyllin hyvää rinsessoille.

Viimepäivien helteet alkavat koetella vähitellen jopa meikäläistä.

Kun on tottunut nukkumaan peiton alla yöpuvussa ja kahden koiran kanssa, niin näillä keleillä se alkaa olla jo vähän tukalaa vaikka katossa pyörisi minkälainen ropeli.

Niinpä kolusin kaupat läpi ja löysin kuin löysinkin hyllyn viimeisen Ötökkä moskiittoverkon.

Olin jo viime kesänä suunnitellut laittavani yläkerran parvekkeelle pedin helteiden varalle ja nyt päätin toteuttaa sen.

Kipsi kädessä ja ilman A-tikkaita verhon asennus tuotti lievän jännitysmomentin ja hikeä puski muustakin syystä kuin pelkästä kuumuudesta. Mutta koska minussa asuu pieni Puuha-Pete, eikä päätöstä voinut enää pyörtää, niin kaksi tuolia ja työkalupakki riittivät kurottamaan 157 senttisen varteni yläkattoon. Tunnin temuamisen jälkeen katselin lumoutuneena uutta petiäni. Tytöt pääsivät testaamaan sen ihanuuden ensimmäisenä.

Ja itsekkin testanneena, suihkun raikkaana, varpaan kynnet lakatuina, sitruunan tuoksuiset kynttilät palaen, kulhollinen makeita kirsikoita ja hyvä kirja odottamassa, voin vaan todetta että nappiostos. Enää jää nähtäväksi se, heräänkö yöllä siihen, että joku lepakko poloinen lentää verkkoon killumaan. Siltä varalta voisi tietysti laittaa parvekelasit kiinni, mutta eihän se sitten olisi enää sama asia!? Nyt tuntuu ihan siltä kuin nukkuisi taivasalla.

14.7.2010 Hullunkurisia vieraita.

Nellillä riittää tarmoa ja sinnikkyyttä pihapiirin scannaukseen päivästä toiseen, riippumatta siitä onko hellettä paljon vai vähän enemmän...

Muutama päivä sitten se bongasi jälleen västäräkkipesueen, joka oli säästynyt sen keväiseltä ristiretkeltä. Yksi näistäkin oli kyllä jo ehtinyt "parempiin suihin", mutta tämä vekkuli karvapallo oli piilossa puuvajan ritilöiden välissä, mistä se ehdittiin pelastamaan. Siitäkin huolimatta, että Nelli koukki sitä tassullaan kuin kissa, saadakseen vielä untuviaan irrottelevan linnun alun käsiinsä. Sinä ei enää varoitukset piisanneet, vaan punainen kortti räpsähti kuin jalkapallon MM-kisoissa konsanaan ja rouvalle tuli lähtö suihkun puolelle, sekä kahden päivän "pelikielto" kyseiselle alueelle. Toivoa sopii, että untuvikko ehtii saada siipensä kuiviksi siihen mennessä.

Ja kun kerran vauvan hajuun oli päästy, niin mikäpä olisikaan ollut IHANAMPAA kuin päästä nuuskuttelemaan ihan oikeaa sellaista. Kahtena päivänä meillä on käynyt kyläilemässsä merkillinen otus, josta ei oikein ota selvää mikä se on. Vaikka Nelli tajusikin oitis mistä on kyse, niin Nessi ja Mona vierastivat selvästi tätä vesipedon aurinkovoiteelle tuoksuvaa osittain karvaista "nahkapalloa", joka kaiketikin muistutti enemmän pelottavaa vinkulelua kuin koiraa. Pikkukaveri otti ohjat omiin käsiinsä ja näytti ns. mistä kana pissii näykkäsemällä kuonosta yli-innokasta nuuskuttelijaa ja haukahti samalla kimakasti, jolloin myös Nessin otsalohkossa syttyi lamppu ja se koki selkeästi valaistumisen.

Kun sinunkaupat oli tehty, niin sen jälkeen ei mikään enää estänyt nauttimasta hellepäivästä, uimisesta, uimisesta, uimisesta ja grillauksesta.

Nuorena se on vitsa väännettävä ja muutaman tälläisen toiminnan täytteisen päivän jälkeen tästä merkillisellä tavalla hassusta, hellyyttävästä ja kieltämättä vähän kummallisestakin tapauksesta saadaan kyllä tehtyä kelpo terrieri.

Kiitoksia Suville, Ernalle, Eetulle ja nahkapallo-Lumille hauskasta iltapäivästä.

7.7.2010 Sydänsärkyjä ja vähän muutakin. Viime viikonloppu oli kaikessa ihanuudessaan myös aika masentava. Olimme siis Porin KV näyttelyssä tyttöjen kanssa ja matkassamme oli P.P. Daydream (Mona) Hämeenlinnasta. Näyttelymatkan tarkoituksena oli Unon (P.P. Extreme Duudson) debytointi näyttelykehän pentuluokassa. Pikkumies oli kerrassaan ihastuttava ja pienestä levottomuudesta huolimatta esiintyi ensikertalaiseksi varsin mallikkaasti. Koska muita urospentuja ei ollut, eikä narttupentukaan saanut KP:tä, niin Uno nappasi KP:n ansiosta myös ROP-pentu tittelin. Arvostelu oli Norjalaisen Per Iversenin sanoin seuraavanlainen:

7 months. Young dog puppy who needs a lot of training. Shows himself well on the move. Good size. Good head. Strong in body. Very good bone and feet. Good topline. Needs more training on table. KP, ROP-pentu

Valitettavasti nämä poseerauskuvat ovat todennäköisesti Unon näyttelyuran ensimmäiset ja viimeiset.

Kaikesta täydellisyydestään huolimatta, siltä puuttuu lukuisia hampaita. Lähinnä välihampaita ja etuhampaita, joiden käsittämättömään puuttumiseen alkavat selvittelyt muutaman viikon kuluttua.

Maitohampaiden tilalle ei vaan ole tullut pysyviä.

Sukulaisten hammaspuutokset on selvitetty ja seuraavaksi menemme koirien hammassairauksiin erikoistuneen lääkärin vastaanotolle. Hampaita tuskin sillä reissulla saamme syntymään, mutta toivottavasti edes jonkinlaista selitystä tilanteelle.

Itkuhan siinä sitten kuitenkin kotona pääsi, vaikka tiedänkin, ettei hampaattomuus vähennä Unon arvoa kotikoirana. Se on varmasti ihan yhtä rakastettu perheenjäsen kuin tähänkin asti. Näitä spesiaali-koiria on näköjään oltava aina yksi, Murun kirmatessa vehreämmillä niityillä.

Muiden koirien osalta näyttelyt menivät siten, että Mona sai EH:n ja arvostelua pudottivat lepattavat korvat. Nessi sai myös EH:n oltuaan kuulemma liian elegantti tuomarin mielestä:O) ja Nelli ei sitten ollut niin elegantti, mutta erinomaisessa kunnossa ikäisekseen, joten muori nappasi ROP-veteraani tittelin.

Tässä kuva Vilistä, joka siis oli meillä viikon hoidossa. Vili itse on varmaan sitä mieltä, että kyseessä oli ennemminkin englantilaistyyppinen "läskileiri" tai "suurin pudottaja"-kisa. Poika joutui nimittäin armotta dietille ja kadonneen vyötärön metsästys alkoi siinä vaiheessa kun perheen auton perävalot lakkasivat näkymästä.

No, ilman ruokaa ei kuitenkaan tarvinnut olla. Annoskokoa vaan pienennettiin ja nappuloiden vähentyessä ruokavalio korvattiin barffilla. Kaikista epäilyistäni huolimatta porsaankyljykset ja luut maistuivat siinä missä tytöillekin, eikä vatsakaan mennyt sekaisin.

Kotiin palautettiin väsynyt, mutta onnellinen ja hitusen kevyempi kaveri:O)

Ja sitten ihan muihin asioihin. Jälleen on tullut todistettua, että ihan mitä vaan voi sattua ja ihan missä vaan. Kaksi kuukautta sitten käytin koiria "yöpissalla" ja hyppäsin isännän maihareihin, kun en paremman puutteessa muitakaan kenkiä eteisestä löytänyt. Ja kun tarpeet oli tehty ja päätin lähteä takaisin, niin kengät eivät lähteneetkään samaan matkaan. Maihareiden hakaset olivat tarttuneet toisiinsa kiinni ja lukitsivat jalat toisiinsa. Tuli siinä sitten otettua sellainen "mattinykäsen" etukeno, joka päätyi melkoisen mallikkaaseen maastoutumiseen kenkien lopulta irrottua toisistaan. Auts! olkapäähän sattui, polveen sattui, leuka oli ruvella, sormi vääntynyt ja yöpaita linnunpaskassa. Ei kun Buranaa huiviin ja uudelleen nukkumaan. Kaikesta muusta selvittiin, mutta vasemman käden nimetön jatkoi vihoitteluaan ja alkoi kääntyä koukkuun. Sitkeänä sissinä vitkuttelin tämän kaksi kuukautta ja pistelin poskeeni jopa työterveyslääkärin määräämiä mummojen nivelrikkolääkkeitä, kun lopulta ilkesin vaivoineni otille mennä. No, kun ei ollut apua siitäkään, vaan sormi alkoi muistuttaa yhä enemmän pulleaa katkarapua, niin näytin sitä käsikirurgillemme. Tyly tuomio: ojentajajänne poikki! Pääsisin siis testaamaan leikkaustiimimme pätevyyttä potilaan vinkkelistä.

5.7 olisi siis heittäydyttävä työkavereiden armoille ja uskottava heidän hoitavan homman kotiin. Kaikki hyöty vaan ensin työntekijästä pois, sillä tein vielä normaalin työpäivän, ennen kuin hyppäsin päivän päätteeksi "pukille". Kaikki sujui kaiketikin ihan mallikkaasti, mitä nyt unilääkettä oli jouduttu antamaan sama annos kuin 130 kiloiselle miehelle, jotta taju oli saatu kankaalle:O) Nisti mikä nisti. Onnellinen marri naamalla olin sitten nukkunut heräämössä. Sen verran luksusta tässä hommassa oli, että minut haettiin aamulla kotoa töihin ja illalla palautettiin takaisin.

Nyt sitten opetellaan elämään käsi kipsissä seuraavat kaksi viikkoa, minkä jälkeen edessä on vielä useiden viikkojen lastahoito. Onneksi kyseessä on edes vasen käsi. Ensi viikolla alkamassa ollut kesäloma siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Nelli ja Nessi ovat ottaneet mamman "vammaisuudesta" kaiken ilon irti ja keksivät uhallaankin kaikkea sellaista, mitä eivät ole tähän mennessä vielä tehneet. Nessi metsästää kakkuria ja sen neljää poikasta kyttäämällä kaislikossa ja ampaisemalla sitten perään kun tulevat sen mielestä tarpeeksi lähelle. Siellä se sitten ui välillä 30-40 metrin päässä joella, ihan kuin tietäen, ettei minusta ole perään lähtijäksi. Ei auta kuin kiljua laiturilla Nessiä rantaan ja "sorsaa" häipymään. Eilen illalla sankarit keksivät naapurin kissan aidan täällä puolella ja ääniefekteistä päätellen pääsivät ns. iholle. Siinä ei paljoa aidat pidelleet kun kissa ja Nessi menivät yli ja Nelli ali. Minä viipotin paljain jaloin perässä karjuen koiria takaisin ja astuin tietysti ampiaisen päälle. Ei kun kyy-tablettia ottamaan, ettei jalka turpoaisi ranskanpullaksi. Minä kun satun olemaan allerginen noille pistiäisille! Kyllä oli taas ilmaista huvia naapureille tarjolla. Toivottavasti olivat edes älynneet varata sipsi-pussit ja popcornit pikkusuolaiseksi.

28.6.2010 Kolmen kakun kemut.

Aika rientää kuin siivillä ja vuosien kulumisen huomaa ainoastaan kynttilöiden lukumäärästä. Tänään meillä oli aihetta juhlaan, kun "Nelli-napero" täytti pyöreät 10 vuotta.

Ja pitihän sitä juhlistaa oikein kermakakulla. Meillä ei maksalaatikko-nakkikakkuja syödä, sillä se on "arkiruokaa". Herkkupeppuja kun ollaan kaikki ja persoja makealle, niin herkut ovat sen mukaiset.Tosin kermavaahtoa oli luvassa ainoastaan päivänsankarille ja muut saivat syädä muffinsin sellaisenaan.

Niin, olihan meillä vieraitakin, sillä Nellin B-pentueen Vili-Voo (P.P Bottom Line) oli tullut viikoksi hoitoon jo ennen juhannusta, oman kotiväen lähdettyä etelän lämpöön.

Päivänsankaria ei kameralle poseeraaminen liiemmin kiinnostanut, sillä pihalla olisi ollut niin paljon muuta mielenkiintoista tutkittavaa.

Ihan kuin sitä ei olisi tullut koluttua jo monneen kertaan!

Mutta annas olla kun kakku kannettiin "pöytään", niin eipä tarvinnut kahta kertaa pyytää, kun arvon leidi olisi tehnyt kaikki osaamansa temput ja vähän ylimääräistäkin.

Barffista ja hiilareista viis...

nyt oli lupa herkutella.

Eikä siinä kauaa nokka tuhissut, kun mokoma suupala oli hävinnyt parempiin suihin.

Onnea elämäni ihastuttajalle (ja vihastuttajalle :O))

30.5.2010 Yökyöpelinä... Eipä ole pariin vuoteen tarvinnut töiden vuoksi yövuorossa olla, mutta sen verran tuo näyttelymatka rokotti kukkaroa, että päätin lupautua "keikailemaan" keskussairaalaan. Ja voihan sitä hankkia vähän extraa seuraavaa matkaa silmällä pitäen.Täällä sitä nyt istutaan kahden hengityskonepotilaan vahtina ja yritetään palauttaa mieliin niitä vuosien takaisia oppeja. Ihan mielenkiintoista sinänsä, sillä työnkuva poikkeaa aika lailla nykyisestä, vaikka näitäkin hommia tuli aikoinaan tehtyä ihan vakituiseen. Meikäläisen onni on se, että olen aina ollut melkoinen yökyöpeli, jos tarve vaatii, vaikkakin jostain kumman syystä nukahdankin nykyisin sohvalle jo ennen kymppi-uutisia. Nyt kello on jo alkanut raksuttamaan "alamäkeä" ja työajasta on jäljellä enää puolet:O) Aamulla pitäisi nukkua muutama tunti ja lähteä sitten kannustamaan Monaa (P.P. Daydream) Järvenpään näyttelyyn. Ja jos vielä puhtia riittää, niin samalla reissulla voisi ajaa 1.6. 9 vuotta täyttävää kummipoikaa helssaamaan.

26.5.2010 Ukrainan matkakuvat lisätty kuva-albumiin. Maanantaina Nessille ensimmäinen 0-tulos möllikisoissa ja sijoittuminen kolmanneksi. Ei kuulosta kovin vakuuttavalta, mutta meidän härdelli-hännälle se on työvoitto. Nyt on kepitkin jo viritelty kotipihalle ja harjoittelu pääsee toden teolla alkamaan. Nelli on maltillisempi, mutta valeraskaus vie mielenkiinnon kaikesta muusta kuin imettämisestä. Nyt on jo viikon ajan maito tippunut tissin päästä ja kaikki paikat länttejä täynnä. Koirakuteiden valmistajille pieni vinkki... voisivat kehitellä tissiliivit koirillekin, näkeehän niitä lehmilläkin.

Se ulkomaantuonti meni sitten mönkään, koska pojan toinen kives seilasi edes takaisin. Emme viitsineet ottaa riskiä sen lopullisesta katoamisesta, koska poika olisi kuitenkin tullut jalostuskäyttöön. Paremmalla onnella joskus toiste. Harmittaa tietysti ihan kympillä.

12.5.2010 We are The Champions...

Home sweet home! Jälleen kotimaan kamaralla ja muutamaa kokemusta rikkaampana. Ukrainan tuliaisina oli muutakin kuin suklaata ja paikallista kuohuvaa.

Nessi saavutti kahdella sertillään Ukrainan muotovalion ja Grand Champion tittelit, joiden ansiosta sen meriitit voi jatkossa lyhentää Multichampioniksi, mikäli mielii. Vaikka mielelläänhän noita kirjoittelee:O)

Armas (P.P Blanco) lisäsi Ukrainan Mva ja Grand Champion titteleiden lisäksi saldoaan vielä saavuttamalla Kansainvälisen muotovalion arvon.

Jälkikasvustaan ylpeä Nelli sai myös sertin ja Ukrainan Mva arvon.

Ja ihanhan tässä herkistyy itsekin kun katselee tuota kuvaa. Istuuhan siinä kuitenkin kolme kansainvälisesti tunnustettua koiraa, vaikkei minusta koskaan pitänyt tulla mitään näyttelyissä kävijää.

Mutta palaataanpa hieman ajassa taaksepäin ja reissun alkuun. Torstai aamuna 6.5. klo 5.30 alkoi bussin lastaaminen Länsisatamassa ja 7.30 irtauduimme laiturista kohti Tallinnaa. Matka oli alkamassa ja jännitys oli sen mukainen. Mukana oli noin 30 koiraa ja 20 kaksijalkaista. Osa porukasta oli tuttuja, osa uusia tuttavuuksia. Matka jatkui Tallinnasta tuttua reittiä Latvian ja Liettuan kautta Etelä-Puolaan, minne saavuimme iltahämärissä.

Nukkumisaikaa oli kuitenkin ruhtinaallisesti ja niin oli tilaakin. Armas kuorsasi omassa petissään, meidän tyttöjen ollessa toisessa.

Aamu valkeni kirkkaana ja uumoili helteistä päivää. Näkymä hotellin ikkunasta oli huumaava. Omenapuut ja sireenit olivat täydessä kukassaan, samoin alppiruusut, tulppaanit ja kastanjat.

Koirien kanssa ehti käydä vielä tunnin lenkin paikallisessa puistossa aamupalan jälkeen. Mikä olikin ihan tarpeen, sillä istuinkyhmyt tulisivat olemaan kovilla seuraavien tuntien aikana. Karvakorvat paistattelivat aamun parikymmenasteisessa lämmössä sillä aikaa kun lastasimme taas tavarat autoon.

Perjantai iltana saavuimme hotelliimme Ukrainan puolelle. Täältä tarkempaa infoa, mikäli kiinnostaa:  http://www.drevnygrad.com.ua/

Hotelli oli keskiaikaiseen tyyliin rakennettu, paikallisen mittapuun mukaan viiden tähden hotelli. Huoneet olivat mökkimajoituksia ja koko alue aidattu ja vartioitu. Se sijaitsi hieman syrjemmässä ja oli paikallisten "ökyjen" suosima juhlien viettopaikka

Ulkoiset puitteet olivat hulppeat. Henkilökohtaisista aamutossuista lähtien, mutta palvelun ripeyttä ei kyllä päässyt kehumaan.

Vaikka Lviv onkin Ukrainan länsimaalaisin kaupunki, niin edelleenkin siellä palvelu pelaa parhaiten heille, jotka osaavat venäjää.

No, me olimme tulleet koiranäyttelyyn, emmekä turistimatkalle, joten pehmeät lakanat ja ilmastoitu mökki eivät olleet pääasia, vaikkei siitä mitään haittaakaan ollut.

kuva vieressä ja alla: M.Madrus

Lauantain näyttelypäivä valkeni harmaana, mutta pilvisyys hälveni päivän mittaan ja lopulta saatiin kaikin puolin aurinkoinen päivä.

Meidän kehävuoromme alkoi vasta klo 14 jälkeen, joten päivän odottaminen tuntui todella pitkältä, vaikka kannustettavia joukkoja ja muuta katseltavaa löytyikin runsain mitoin. 

Paikallisesta muodista oli taas imuroitava viimeisimmat virtaukset.

Tässä Yorkshiren terrierin tiikerimuotia. Hauskan näköinen pikkukaveri.

Silkkiterrierineidit puolestaan lepäilivät "divaanikaulurit" kaulassaan, etteivät juuri selvityt kutrit menisi jälleen sekaisin.

Jos kuoli supi aikoinaan nauruun nähdessään Nellin ja Nessin toppapuvuissaan, niin mitähän se olisi tuumannut näistä :O)

Totuuden hetki koitti siis iltapäivällä. Jännitti ihan sairaasti, vaikka kisasimmekin ihan keskenämme. Päivän mittaan oli kuitenkin tullut muutamia pettymyksiä osalle porukastamme, joten mikään ei ollut vielä kirkossa kuulutettua. Arvostelevana tuomarina toimi puolalainen Andrzej Kazmierski, joka onneksi osasi myös englantia. Tuomari julisti jo Armaksen voittajaksi, kunnes selvisi, että tytötkin olivat arvostelematta. Nelli oli ilmoitettu avoimeen luokkaan ja sai laatuarvostelun very good. Jännitys siis jatkuisi. Loppupeleissä Armas ja Nessi kisasivat keskenään ja tuomari kertoi pitävänsä molempia koiria erinomaisina, mutta Nessistä enemmän. Nessi siis ROP, CAC,CACIB ja Ua Mva. Armakselle VSP,CAC,CACIB ja Ua Mva, sekä valioituminen intiksi tuolla puuttuneella cacibilla. Ryhmäkehässä tietysti kävimme pyörähtämässä "rotuesittelyssä", mutta eipä siitä sen enempää herunut.

Parhaat sijoitukset suomalaisittain olivat yksi RYP1 ja RYP2 ja RYP3 sijoitukset.

Mutamaan tuntiin jääneiden yöunien jälkeen, edessä oli jälleen uusi näytelmäpäivä. Mehut oli imetty niin koirista, kuin ihmisistäkin. Onneksi meidän vuoromme olisi heti aamusta.

Tuomarina toimi tiukan oloinen ukrainalainen nainen ЗοЯ олейикова, tai jotain sinne päin. Arvostelu oli myös venäjäksi, joten siitä ei ottanut mitään tolkkua. Mutta hampaat laskettiin miltei yksitellen.

Nellin tilannetta jouduin jännittämään jälleen dokumenttien kirjoitukseen saakka, mutta Nessi ja Armas tuplasivat eilisen saldonsa siten, että Armas veti tänään pitemmän köyden, ollen ROP.

Toisten sertien ansiosta he saivat myös Grand CH arvon, jonka myös Suomen Kennelliitto hyväksyy.

Lopulta myös Nellin tulos oli selvillä ja riemu oli rajaton, kun myös sille saatiin uusi titteli tuliaisina. Ryhmäkehässä kävimme jälleen esittäytymässä. Suomalaista menestystä riitti kuitenkin sinnekin ja paras sijoitus oli BIS3, yhdeksän vuotiaalla Bracco Italianolla ja muutama RYP sioitus. Kaiken kaikkiaan tuomisina oli kaiketikin parisenkymmentä uutta valiota. Ei hullummin!

Ukrainan turnee oli päättynyt ja kotimatka saattoi alkaa. Ihan kommelluksitta ei kuitenkaan selvitty. Paikallisella huoltoasemalla juhlittiin ja eräs mies olisi väkisin ostanut koirani. Hinta ei ollut kuulemma este ja todisteeksi hän esitteli 10 senttisen nipun 50-100 euron seteleitä, jotka tuskin olivat aitoja. No, en myynyt! Totesin kaverille, että nämä koirat eivät ole myytävänä MISTÄÄN HINNASTA ja vakuudeksi Viivin bulmastiffiuros antoi hyytävän murahduksen. 

Aamu neljältä heräsimme siihen, että bussin vesipumppu oli hajonnut. Onneksi olimme ehtineet jo Puolan puolelle, sillä muuten saatettaisiin olla vielä edelleenkin matkalla. Paikallinen taksikuski oli myös todellinen onnenpotku, sillä hän soitteli paikalliset autoliikket läpi niiden auettua ja hoiti paikalle uuden pumpun, minkä kuljettajamme vaihtoivat. Kolme kuohuviinipulloa ja 9 tuntia myöhemmin elämä näytti jälleen kerran valoisamman puolensa ja matka jatkui. Aamulautalle emme ehtineet ja yksi hotelliyökin vaihtui bussissa nukkumiseksi, mutta siitähän löytyi jo kokemusta entuudestaan.

Viikko heiluvassa bussissa, pyykkilautaa muistuttavilla teillä matkaten aiheuttaa vieläkin pientä heiluriliikettä päässä (vai olisikohan se viinien huunaa), mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Yhtä reissua rikkaampana ja uudet kujeet mielessä kohti kesää.

Kiitokset kaikille matkassa mukana olleille ja kehässä avustaneille kohtalotovereille.

Lisää matkakuvia tulossa kuva-albumiin lähiaikoina.

25.4.2010 Erinomainen näytelmäpäivä. Ranskalaistuomari Jean Luise Grünheid oli kuin olikin päässyt Suomeen ja ilmeisesti lentolippu takaisinkin oli varattuna jo iltapäivälle, sillä niin nopeasti hän suoritti arvostelut. Siinä ei nokka paljoa tuhissut, kun setä jakeli erinomaisia liukuhihnalla. 17 koiraa 18:sta sai erin ja se yksikin eh:n. Järjestyksellä ei myöskään liiemmin päätä vaivattu, sillä lähes tulkoon kaikki sijoittuivat esiintymisjärjestyksessä. Nimi kannattaa laittaa mieleen, mikäli on näyttelytulosta vailla, muussa tapauksessa ei kannata vaivautua. Jokainen osaa luetella englanniksi koiran anatomian ja laittaa siihen eteen sanan exelent ja loppuun kommentin moves well.

Topi sijoittui parhaiten ollen valioluokan kolmas tuloksella VAL2/ERI, PU3. Armas oli luokassaan kolmas VAL3/ERI ja Nessin sijotus tuloksella VAL2/ERI oli PN4. Ihan hieno päivä, ottaen huomioon, että Nessi ja Armas ovat viimeksi pyörähtäneet näyttelykehässä syyskuussa Romanian reissulla.

Tässä vielä yksi kuva Topista (P.P. Casanova) maanantaisen trimmausreissun jälkeen. Ja mikäs on poseeratessa, onhan poika melkoinen casanova, nyt kun lihasmassakin alkaa olla parhaimmillaan. 

24.4.2010 Odottavan aika on pitkä. Yksi kuukausi enään ja sitten tämä ihanuus saapuu. Only one month and this adorable fellow arrives.

23.4.2010 Urheilutapaturma. Eilinen päivä oli sellainen, että olisi ollut parempi jäädä peiton alle nukkumaan. Kaikki rupesi menemään pieleen jo töissä, jossa mikään ei sujunut niin kuin olisi pitänyt. Sitten meni ylitöiksi ja myöhästyin jälleen kerran agility-harjoituksista. Sekään ei vielä riittänyt, sillä Nelli satutti jalkansa harjoitusten tiimellyksessä. Nellin mielestä agilitykentän esteet on tarkoitettu vain ja ainoastaan sille, eikä muilla koirilla olisi niille asiaa. Treenattiin kolmella pienellä radalla yhtäaikaa ja eikös rouva karannut toiselle radalle pärisemään isommalleen. No, tämä toinen koira ei ollut mikään tappelupukari, vaan ennemminkin hölmistyi yllätyshyökkäyksestä. Nellin etutassun kynsi jäi kaikessa tuoksinnassa kuitenkin hallin huopamattoon jossain vaiheessa kiinni ja kiikuttaessani Nelliä autoon häpeämään, huomasin tassun vuotavan verta ja kynnen olevan ihan nurinniskoin.

Kuva on tänään äärimmäisen huono, koska se on kännykkäkameralla otettu, mutta ehkä hyvä niin, sillä se ei ole tarkoitettu heikkohermoisille.

Viime yö vietettiin käpälä paketissa, sillä päivystykseen meitä ei otettu mihinkään, koska tapaus ei ollut niin vakava. Yhdet hyvät ohjeet kyllä saatiin: Ota pihdeillä kiinni kynnestä ja tempaise se nopeasti irti. Ei siihen mitään rauhoituksia tarvita.

No, en ottanut! Käpälä oli niin kipeä, ettei Nelli antanut koskea koko kynteen, joten en edes päässyt tutkimaan vaurion vakavuutta. Näytti kuitenkin ihan siltä, että koko varvas voisi olla luksoitunut paikoiltaan.

Tänään otin potilaan mukaani töihin, jotta pääsisin viemään sen lääkäriin heti kun saisin ajan.

Nyt meillä toivutaan nukutuksesta. Diagnoosi oli, että kynsi oli leikkautunut irti juuresta ja kiertynyt 90 astetta kynsiluun ympärillä. Kynsiluu oli onneksi ehjä, samoin verisuoni. Murtumia tuskin on. Mitään röntgenkuvia ei otettu, koska hoitolinjaan se ei olisi vaikuttanut. Antibioottikuuri, suihkuttelut ja tassusidos 10 vuorokauden ajan ja tietysti kipeä jalka, sillä verestävä kynsiaihio on taatusti ihan yhtä kipeä kuin ihmiselläkin. Nelliä ei siis nähdä Lahden näyttelyssä dopingvaroajan vuoksi. Harmi, sillä lentoliikenteen sotkujen vuoksi siellä olisi ollut tuomarina Marja Talvitie, joka tunnetusti tykkää Nellistä. Positiivista tässä on se, että vahinko sattui Nellille, eikä sille toiselle koiralle, jota Nelli jahtasi. Mukavampi maksaa viulut, kun ei tarvitse kantaa huolta toisen koirasta.

17.4.2010 Haloo Finland!

Tämä, viisi viikkoinen nuorimies saapuu toukokuun lopussa Suomeen yhteisomistukseen minun ja Elina ja Marko Tuliniemen kanssa. Sillä varauksella tietysti, ettei mitään mutkia tule matkaan ja ilmatila on avoin :O)

Poika tulee asumaan "puolimatkan krouvissa" Helsingissä. Lisäinfoa myöhemmin.

1.-12.4.2010 Lomaa, lunta, lepoa ja uunoilua. Loma tuli ja loma meni, mutta kummasti se taas virkisti. Sen verran kiirettä kuitenkin piti, etten ehtinyt sivuja päivvittämään, vaikka kone mukana olikin. Kuvakavalkaadi kertonee pääpiirteissään mitä tuo lähes kaksiviikkoinen piti sisällään.

Kiirastorstaina suuntasin pakettiauton nokan kohti pohjoista, matkaseuranani kaksi varsin kuuliaista etupenkkiläistä (Nelli & Nessi), jotka eivät paljoa nahistelleet saatikka nurisseet pissataukojen vähyydestä.

Yksi pysähdys Oulussa ja sitten taas täyttä kiitoa kohti Ivaloa. 13 tuntia ja kahta puutunutta pakaraa myöhemmin olin perillä :O)

Onneksi tuo Blue One jaksoi kannustaa tienvarsimainoksillaan:

Jaksaa, jaksaa..., sekä Tsemppiä ja radiomainoksellaan, jossa se opettaa seuraleikkejä.

Yhden leikin nimi oli Morjenstus ja se menee pääpiirteittäin näin: morjestetaan vastaantulevaa autoa ja aina kun sieltä morjestetaan takaisin, saa yhden pisteen. Se, jolla on ensimmäisenä kasassa 10 pistettä, voittaa ja saa lisäpalkinnoksi esimerkiksi yhden ylimääräisen karjalanpiirakan. Sikäli hyvä peli, että sitä voi pelata myös yksikseen. Kerran kokeilin ja heti sain iloisen, joskin hämmästyneen kädenheilutuksen takaisin :O)

Ivalossa oli lunta ihan riittämiin, vaikka kelit eivät muuten oikein suosiolliset olleetkaan. Hiihtämisen lisäksi tuli lumikenkäiltyä päivittäin 2-3 tuntia.

Aina se ei ollut kovinkaan helppoa, sillä minkäänlaista hankikantoa ei ollut. Koiriakin lumi kannatteli ainoastaan, mikäli kävelivät rauhallisesti. Pieninkin ponnistus upotti nekin ihan kiitettävästi.

Tämän erittäin tehokkaan reippailun jälkeen ei koiriltakaan tarvinnut kahta kertaa kysyä maistuisiko ruoka tai kelpaisiko kuivamuona? Kun maha oli täynnä, niin eipä ollut ihanampaa paikkaa kuin lampaantalja takkatulen loimussa.

Viikon reippailun ja yhden keittiökalusteiden asentamis- illan jälkeen jaksoi taas istua sen samaisen automatkan takaisin. Tosin tällä kertaa meitä oli jo kaksi pelaamassa sitä em. seurapeliä, kun Juhakin oli matkassa.

Ja koska Suomi on hieno maa ja autoilu kivaa, niin yhden huili (=pyykki)päivän jälkeen oli taas pakko startata baanalle. Tällä kertaa suuntana oli länsirannikko ja Pori.

Kuten kuvista näkee, niin Uno The Ensimmäinen on jo melkoinen komistus.

Ainakin jos ei katso suuhun:O), sillä siellä on melkoinen harvennushakkuu meneillään.

Osa etuhampaista on jo vaihtunut, osa vaihtumassa ja osittain hammasta ei ole ollenkaan. Joten melkoisen ekaluokkalaiselta kaveri näytti. Enää puuttui se Elinan mainitsema otsatukkaan liimautunut purukumi :O) 

Uno on, yllätys, yllätys, pallohullu! Mistähän lie perittyä.

Palloa tuijotetaan ja sitten hyökätään kuin kissa sen kimppuun. Ja tätä samaa voi jatkaa ihan loputtomiin.

Pallon kanssa pojan saa myös seisomaan kuin patsas. Hyvää treeniä siis tulevia näyttelyitä ajatellen.

Säkäkorkeutta tälle viisikuiselle kaverille oli kertynyt 30 cm ja melkoisen kompaktilta pakkaukselta vaikutti muutenkin. Vaikka kuva ei ihan edukseen olekaan, niin takakulmaukset ja selkälinja ovat ainakin erinomaiset. Pakaratkin piukeat ja päärynänmalliset kuin pikajuoksijalla.

Vaikka pikkumies osoittikin melkomoista vieraskoreutta rauhallisella esiintymisellään, niin melkoinen "Uunottaja" siitä on kyllä kehkeytynyt.

Isoveikka Iku saadaan aina luopumaan isommasta makupalasta ja tekemään vaihtarit. Eikä siihen tarvita kuin tällainen katse. Samalla tavalla onnistuu myös pääsemään syliin tai sohvalle ja jos ei, niin ainahan voi "koiruuttaan" lirauttaa pissin lattialle.

Jos on isäänsä poika tullut, niin kyllä tätä nassua katsellessa tuosta ilmeestä löytyy myös niin kovin paljon Nessiä.  

28.3.2010 Kaksi "lyyliä", kaksi tyyliä... Sadepäivissä on se hyvä puoli, että silloin saattaa saada jotain tähdellistä aikaiseksi sisälläkin. Mahdollisuudet kaksikertaistuvat kun isäntä vielä lähtee reissuun, eikä ole koko ajan (lue: viikonloppua) jaloissa pyörimässä. Juha siis lähti poikain matkassa perjantaina Ivaloon nauttimaan vielä hieman talvisemmista maisemista. Kelit eivät kuitenkaan sieläkään ole olleet kovin kummoiset, sillä kaikki mikä täällä tulee taivaalta vetenä, tulee siellä lumena. Minä sen sijaan intoudun siivoamaan ja nyt on hinkattu kaikki ovenpieletkin, niin että kynnet lohkeilee. Miten tuo lisääntyvä valon määrä saakaan kaiken näyttämään niin likaiselta!

Tyttöjä vesikelit eivät juurikaan kiinnosta, vaikka pakolliset kuviot onkin pitkin hampain tehty sateesta huolimatta.

Vielähän sitä ilman hihnaa juoksentelisi, mutta hihnassa nämä kelit eivät kyllä houkuttele kumpaakaan osapuolta.

Niinpä he ovatkin tyytyneet "vetämään lepiä" ja keräämään voimia.

Kummallakin on siihen ihan oma tyylinsä.

Nelli on pienestä pitäen ollut varinainen "kolopesijä" ja kaivautunut nukkumaan milloin minkäkin helman alle. Yleensä siitä ei jää näkyviin hännäntupsuakaan, mutta joskus on hyvä jättää pieni vihje siitä missä majailee, ettei toinen erehdyksissään hyppää samaan petiin.

Nessi on kuumaverisempi, eikä peittoja kaipaile. Pääasia on, että löytyy riittävästi tilaa joka suuntaan, jotta voi kellotella mielensä mukaan joko pää tai peppu tyynyllä. Parasta on tietysti, jos onnistuu valtaamaan tyynyn kokonaan.

25.3.2010 Agiliitoaaaa... jälleen pitkästä aikaa. Juoksujen aiheuttama tauko on ohi ja tositoimiin päästiin jälleen kerran. Niin ovat erilaisia koiruudet, että tässä tapauksessa voi sanoa omenan pudonneen todella kauas puusta. Nellille tauko oli tehnyt hyvää ja se malttoi kuuliaisesti tehdä mielestäni ihan haastavan radan. Kontakteilla olisi ollut parantamisen varaa, mutta jo pelkästään se, että rouva suostui hidastamaan vauhtia niillä, oli mielestäni suuri saavutus. Nellin riemuksi radalla oli putki kahteen otteeseen, samoin pussi. Niihin se ei paljoa yllykkeitä tarvitse, vaan sujahtaa kuin ohjus vaikka puolesta välistä kenttää. Joskus se on hyvä, toisinaan taas ei.

Nessi puolestaan oli taas "kaikki mulle heti tänne nyt" -tuulella ja "vielä jos saisi vähän lisää". Eli sekoiluksi meni sanan varsinaisessa merkityksessä. Huvittavinta koko touhussa on se, että raukka heiluttaa häntäänsä kaiken aikaa radalla edetessään. Yritä nyt siinä sitten pysyä vielä rytmissä mukana. Nessi on käsiriippuvainen, eli se tuijottaa käden liikkeitä herkeämättä, luullen saavansa namia. No, tämähän tarkoittaa sitä, että kun osoitan putkea ja koira irtoaa sinne, mutta samalla huomaa käden vetäytyvän seuraavaan ohjausliikkeeseen, niin Nessipä palaa putkesta katsomaan, että nytkö sitä namia tulee.

Yksi 10 minuutin harjoitusaika kerran viikossa ei missään nimessä riitä edistämään asioita näin talvella kun kotona ei pääse treenaamaan yhtään. Jospa pystyisimme pitämään edes jonkinlaisen tason kesäkelejä odotellessa.

Treenien jälkeen kävin pari mielenkiintoista puhelua, liittyen UUTISIA- otsikoihin ja yhden mielenkiintoisen tekstiviestin, missä kutsuin itseni kyläilemään Unon luona parin viikon päästä. Tuskin maltan odottaa :O)

23.3.2010 Koukussa! Kirjaimellisesti ja monessakin mielessä. Laittakaa nyt hyvät ihmiset kuvia tulemaan, että täällä blogissa puhuttaisiin vastaisuudessa muustakin kuin hiihtämisestä. No, mun täytyy myöntää, että mä olen jäänyt siihen koukkuun ja vierotusoireiden pelko kasvaa samaa tahtia kun kevätaurinko sulattaa lumia. Työ haittaa merkittävästi tätä harrastusta, mutta onneksi on keksitty valaistut ladut ja edessä häämöttävä viikon loma pohjoisen hangilla.

On tähän koukuttumiseen ihan fysiologinenkin syy. En tiedä, onko sängyn jouset jo aikansa eläneet, mutta koko talven alaselkä on ollut aamuisin niin jumissa, etten ole meinannut sukkia saada jalkaan. Hiihtäminen on kuitenkin notkistanut "savolaistanttara" -mallisen varteni ennen näkemättömiin ulottuvuuksiin, vaikka vaa'an viisari ei ole värähtänytkään suuntaan tai toiseen. Erityisen ahaa-elämyksen koin vaihdettuani sauvat 10 cm minulle tarkoitettua pitemmiksi. Mikä on viuhtoessa jäistä latua pitkin kun uudet sauvat siivittävät menoa ja vesi tirsuaa silmistä muustakin syystä kuin ainoastaan hikinoroista johtuen. Voisin kuvitella, että vastaavaa vauhdin huumaa ovat tunteneet ne Harley Davidsonin omistajat, jotka parta jakauksella ja hampaanvälit itikoita täynnä ovat ennen kypäräpakkoa viilettäneet kohti auringonlaskua. No, mainitakoon, että liistereihin en ole turvautunut, joten luisto on ollut viime päivinä yhtäläinen molempiin suuntiin. Tästä johtuen olen joutunut ylämäissä turvautumaan luisteluun, mikä vannoutuneen "pertsan" kannattajan korvissa kuulostaa lähes kirosanalta. Ja muutama sellainen on kyllä päässytkin, ottaessani pintakosketuksen latuun lähemmin ko. tekniikkaa taitamattomana. Onneksi illan hämäryys antaa armeliaan suojan tuolle merkilliselle V-tyylille. Pohjoisen hankia odotellessa.

Kevään tulo on huomattu myös koirien keskuudessa. Molemmilla tytöillä oli jo juoksutkin ja jouduimme jättämään parit agilitytreenit väliin. Tämä aika hyödynnettiin tehokkaasti ja kävimme kurkkaamassa kettua Ristiinassa. Kurkkaamiseksi se muutaman koiran kohdalla jäikin. Nessi innostui kyllä haukkumaan kettua entiseen malliin, mutta luolassa se ei suostunut etenemään. Topi oli ensikertalaisena ihan kuutamolla ja keksi kaikenlaista muuta tekemistä, mutta ei vahingossakaan erehtynyt katsomaan kettua. Tai siis kerran vahingossa katsoi, mutta siihen se sitten loppuikin. Armaksen suoritusta en ehtinyt katsomaan, mutta pienen lämmittelyn jälkeen ukko oli kuulemma herännyt ja sai ihan lupaavat kehut ja kehoituksen tulla toistekin. Armaksen ja Aquliinan pentu, Esko 2 v, taisi löytää lajinsa, sillä kaveri oli painaltanut sukkana putkeen ja alkanut jahtaamaan kettua. Muutama kovempi harjoitus vielä ja poika on kuulemma valmis kokeeseen. Hieno juttu.

8.3.2010 Uno-mail! No, niin jälleen on kuukausi vierähtänyt edellisistä päivittelyistä, mutta lunta on edelleen maassa yhtä paljon, ellei enemmänkin. Se on tietysti siivittänyt meikäläisen hiihtomaniaa entisestään. Finlandia jäi hiihtämättä, todettuani, etten halua lähteä ryntäilemään siihen väenpaljouteen, kun vapaata latu-uraa löytyy muualtakin. Niinpä sitten tempaistiin lauantaina Juhan kanssa ihan oma "finlandia" ja hiihdettiin Nastolasta Kuusankoskelle paremman tekemisen puutteessa. Minulla oli repussa GPS-laite, jonka piirturi näytti maaliin saavuttuamme 52,4 km ja 5 h 16 min. Sisältäen kaksi 15 minuutin tankkaus- ja pari lyhyempää juomataukoa. Molemmissa kantapäissä olevia rakkuloita lukuunottamatta mikään paikka ei ihme kyllä ole kipeänä. Ellei sitten lasketa mukaan sitä, että nyt kärvistelen täällä kotosalla flunssan kourissa, niin kuin "huippu-urheilijat" konsanaan. Doppingia on kyllä otettu ihan surutta.

Piristystä muutenkin vähän harmaaseen päivään toi kuitenkin sähköpostista löytynyt Uno -niminen ylläri. Kuvat kertonevat jälleen puolestaan, mutta pikku-mies alkaa kuin alkaakin päästä miehen mittoihin. Painoa on kuulemma kertynyt 4,7 kg ja leukahan on kuin Ridge Forresterilla ikään :O)

Tällaisen katseen kun luo ja keikistää samalla vähän päätä, niin johan heltyy paatuneempikin kaveri antamaan leivästään palasen.

Unon mottona taitaakin olla "elän syödäkseni", sillä kaverilla kuuluu olevan ehtymätön ruokahalu.

Luulin tuon ominaisuuden olevan peruja äidin puolelta, mutta kuulin juuri, että Kino-isä on ihan samanlainen. Tupla-geenit siis Unolla:O)

Näihin tupla-geeneihin kun lisätään vielä molemmilta vanhemmilta hännän heilutukset, nuolemiset ja halun tutustua kaikkiin ja kaikkeen, niin voitte vaan kuvitella millainen namunen tämä poika on.

Joskus, juuri ennen kuin "duracelit" ovat jälleen latautuneet täyteen, osataan esittää myös maan matosta. Ja jos nämä "dumbot" jostain syystä alkavat lepattamaan, niin sitten on kyllä jo vaarassa nousta koko koira ilmaan. 

Miehille, jotka kulkevat omia polkujaan...

10.2.2010 Ihanaa, ihanaa, ihanaa... Näitä kuvia on odotettu kuin kuuta nousevaa ja sähköpostia on käyty tarkastelemassa parikin kertaa päivässä ja sitten kun pidät parin päivän tauon, niin johan on postia tullut. Kuvat kertonevat jälleen enemmän kuin sanat.

Iku on ollut ahkera poika ja opiskellut Unon käyttöohjeita oikein urakalla.

Ja kuten lapsiperheissäkin, niin Uno on tehnyt kaikkensa häiritäkseen "isoveikan" keskittymistä epäoleellisiin seikkoihin. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin kunnon painiottelu?

No, ei ehkä tärkeämpää, mutta ainakin yhtä mukavaa on huilailla isojen poikien tavoin sohvalla.

Ja tässä minä olen sitten ihan ite.

Minusta on kovaa vauhtia kasvamassa ihan oikea koira, vaikka värityksen puolesta menisin vielä ihan hyvin sielä jääkarhujenkin seassa. Häntä vaan on turhan pitkä ja luonteessa hiukkasen liikaa elohopeaa karhuksi.

Ikun opastamana harjoitellaan kovasti tarpeiden tekemistä ulos ja muitakin kuulemma poikakoiralle tärkeitä asioita, kuten "viestien" jättämistä tytöille.

25.1.2010 Elossa ollaan... vaikka pakkasherra onkin paukutellut nurkissa siihen malliin, että pienemmän rasvakerroksen omaavat ovat olleet jo hätää kärsimässä. Allekirjoittaneella ei tätä ongelmaa ole. Luopumisen jälkeinen "masennus" alkaa hellittää ja elämä on palailemassa uomiinsa pikkuhiljaa. Työnantaja on pitänyt huolen siitä, että vuorokaudesta on jäänyt korkeintaan puolet ns. omaa aikaa. Siitä kun vähentää yöunet ja työmatkaan käytetyn ajan, niin eipä ole tarvinnut paljoa miettiä mitä loppuajalla tekee... jos on vielä jotain jaksanut. Sen verran olen kunnostautunut kuitenkin, että suksilla on tullut sivakoitua jo satakunta kilometriä siitäkin huolimatta, että pakkasta on ollut kiitettävästi. Liekö pakkanen jäädyttänyt sen viimeisenkin aivosolun, mutta päähän pälkähti jopa hullu ajatus Finlandia-hiihtoon osallistumisesta. Matkana se ei olisi mahdoton, sillä muutama vuosi sitten tuli hiihdettyä 53 km Ahma-hiihdossa Kolilla. Tuolloin takana oli ainoastaan 50 hiihtokilometriä. Lähinnä hirvittää se väenpaljous. No, katsotaan miten käy? Isäntä (joka ko tapahtumaan osallistui muutama vuosi sitten) lupasi lähteä kirittämään ja huoltojoukoiksi, jos aion osallistua.

Koiruudet on myös laitettu kuntokuurille. Barf on taas päivän sana, vaikkakaan ei niin tiukalla dietillä kuin aiemmin. Jokunen lasagne ja maksalaatikko mahtuu myös joukkoon. Työt ja pakkaset ovat häirinneet myös agiliito-harrastusta ja silloin kun pakkasen puolesta olisi harjoitukset olleet, niin töissä on mennyt pitkäksi. Onneksi sunnuntaina pääsimme harjoitusavuksi agilityohjaaja-kokelaille ja saatiinkin oikein kunnon treenit. Kummallekin koiralle oli kaksi 15 minuutin sessioita kahdella eri radalla ja opastus oli tosi intensiivistä. Minulle eri ratoja tuli siis kaikkiaan neljä. Veresteltiin vanhoja juttuja kuten twistiä ja välistävetoja. Ihan uutta oli "jaakotus" ja "niistäminen", sekä kauko ohjaus. Tytöt olivat niin täpinöissään kentälle pääsemisestä pitkän tauon jälkeen, etteivät meinanneet pysyä nahoissaan. Nelli karkasi muutaman kerran radalle tekemään yksilösuorituksen ja putkessa juoksemiseen ei enää pohja riittänyt, vaan ulos syöksyttiin sivuseinää pitkin juosten, joten nurinhan siinä mentiin, kun "maa", tai tässä tapauksessa seinä katosi jalkojen alta. Kyllä oli naurussa pitelemistä. Voiko koira enää enempää nauttia siitä mitä tekee!

Tänään saatiin pentu-uutisia Kuopiosta. Nellin tytär, P.P Beautyspot eli Vilma pyöräytti maailmaan kolme suloista pentua. Kaksi tyttöä ja yhden pojan. Onnea tuoreelle äidille ja kätilö-Sarille, sekä koko perheelle. Pentujen kuulumisista voi lukea lisää omilta sivuilta: Vilma ja Kerttu

6.1.2010 Polar Bear?

  YES! VERY MUCH SO!

Voi tätä elämisen riemua. -25 C, eikä palella yhtään. 

Eilen käytiin mikrosirutuksessa ja saatiin terveen paperit. Tänään Uno lähti uuteen kotiinsa Poriin, D-pentueen Ikun, sekä Hannan ja Mikan kaveriksi. Kyyneliltä ei vältytty tälläkään kertaa, vaikka pojasta tehtiinkin sijoitussopimus, joten ero ei liene lopullinen. Puoli kiloa suklaata ja paketillinen Nessuja on varattuna, joten eiköhän tästä jotenkin selvitä.

Heippa äippä! Heippa Nelli-mummo! Heippa lapsuudenkoti! Täältä tullaan ELÄMÄ! 

4.1.2010 Onko nimi enne? Sitä on tullut pohdittua tässä viime päivinä muutamaankin otteeseen. Nessin virallinen nimi A'Primohan on latinaa ja tarkoittaa ensimmäistä tai ensimmäisestä ja valikoitui tietysti sen perusteella, että Nessi on ensimmäisestä omasta pentueestani. Toisaalta Uno on numero yksi ja on siis "ensimmäisen" ensimmäinen. Menikö vaikeaksi? No, ei tämä vielä mitään, jatkoa seuraa tälle pohdinnalle.

Sillä kaikesta päätellen myös Extreme Duudson on ainoa oikea nimi tälle pikkuveijarille. Kaveri on todellinen koiramaailman duudsoni isolla D:llä, eikä sille mikään Eros olisi sopinutkaan, vaikka melkoinen komistus onkin.

Ego olisi ollut tietysti varteenotettava vaihtoehto sekin, sillä sen verran tuntuu pojalla itseluottamusta olevan. No, kuten sanottua, niin meillä ei hiljaiseloa ole kuin silloin kun Uno on unten mailla. Pikku-ukko on oikea herhiläinen ja järjestää kyllä vauhtia ja vaarallisia tilanteita omaksi huvituksekseen.

Nelli-mamman kiusaaminen on tällä hetkellä IN. Mitä kärttyisämpi muori on, niin sitä mukavampi sitä on härnätä ja haastaa jahtaamaan peppu pystyssä ja kimakasti haukkuen.

Pesukoneesta on kiva varastaa pyykkiä sillä aikaa kun puhtaita ripustetaan narulle.

Pikkuapulainen on myös kova poika siivoamaan. Imurin suulakkeen päällä on kiva istua ja pitää etukäpälillä putkesta kiinni, samalla kun yrittää taistella tämän kummallisen murinaa pitävän lohikäärmeen kanssa. Ihan yhtä kiva on hieman karvaisempi versio, eli lattiamoppi.

Ja mikäli perinteinen nilkassa tai lahkeessa roikkuminen alkaa kyllästyttämään, niin ainahan voi saada pienen hepulin ennen nukkumaan menoa ja päästellä ympäri olohuonetta sen minkä kerkeää, ellei sitten saa taistelukaveria eteisen peilioven kaksoisolennosta.

Tämän sivun näennäisesti rauhallisilta vaikuttavat kuvat on otettu hämärän rajamailla, juuri ennen kuin duracelit simahtavat lopullisesti.

Vaikka kyllä tämä herhiläinen osaa olla rakastettavan ihanakin, jos vaan haluaa. Aina ei peppukaan oikein meinaa pysyä hännänheilutuksen tahdisa mukana ja pusuja satelee kuin emältä konsanaan.

Ja huomatkaa, että ei tässä mitään albiinoja olla, vaikka turkki onkin puhtaan valkoinen, sillä muutamasta anturasta löytyy kaiken kruunaavat kauneuspilkut.

3.1.2010 Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee... mutta pakko on kertailla vähän viime vuoden saldoa. Vuosi oli taas täynnä niin hyviä kuin huonojakin tapahtumia. Suurin isku vyön alle lienee Murun menehtyminen kohtutulehduksen aiheuttamaan munuaisen vajaatoimintaan. Pieni koira, jolla oli iso sydän ja joka jätti aikamoisen tassunjäljen monen sydämeen. Sairauksien merkeissä edettiin melkein neljännes vuodesta, kun kummasteltiin Nessin pitkittynyttä yskää ja sen syytä, kunnes vihdoin mittavan ja pitkällisen lääkitysruljanssin jälkeen selätimme kroonistuneen kennelyskän jälkimainingit.

Uusia valioita tuli jälleen niin Suomesta kuin ulkomailtakin. C-pentueen pojat P.P Charmer "Otto" ja Casanova "Topi" saavuttivat MVA-tittelit kotimaasta ja B-pentueen P.P Blanco nappasi historiallisen Romanian MVA-tittelin ensimmäisenä eurooppalaisena parsonina. Nessi sai Balt MVA vahvistuksensa ja kolme sertiä Romaniasta ja Nelli-mamma yhden sertin.

Agilityssä P.P. Braveheart "Panu" nousi kevään ensimmäisissä kisoissa agiliidon kuninkuusluokkaan eli kolmosiin ja jahtaa tosissaan AVA-titteliä Leenan ohjaamana.

D-pentueen P.P Dejavu "Riku" vaihtoi kotia käyttäytymisestä johtuvien pitovaikeuksien vuoksi. Uusi koti toi kuitenkin uuden mahdollisuuden ja muiden koirakavereiden, sekä erityisesti Sinin sitkeän ja periksiantamattoman koulutuksen ansiosta uusi vuosi alkaa Rikun kohdalla valoisimmissa merkeissä.

Vuoden ehdoton kohokohta ja todellinen työvoitto on Nessin ja Kinon "rakkaudenhedelmä" P.P. Extreme Duudson "Uno". Eläinlääkäri Merja Dahlbomin sanoja lainatakseni, hänen ultratessaan Nessiä: "Kyllä se niin on, ettei täällä ole kuin yksi, mutta se on täydellinen".