Yhteystiedot

Kirsi Mäntynen
Suvantopolku 11
47490 MANKALA
(IITTI)
p.040-846 0572

kirsi3.neuvonen@gmail.com

UROSTIEDUSTELUT RIITTÄVÄN AJOISSA!

Materiaalin kopiointi ilman lupaa kielletty

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:239726 kpl

Uutisia

27.1.2018Hertan ja Nelsonin pennut syntyivät 14.1.2018Lue lisää »

Murun tarina

 

Tämä kertomus on tarkoitettu kannustukseksi kaikille keinoemoille ja kiitokseksi tarinassa osallisena olleille.

Oli kaunis syyskuun iltapäivä 2.9.2003 ja Nelli oli juuri synnyttänyt neljä pontevaa pentua: kolme tyttöä ja yhden pojan, joiden syntymäpainot olivat 144-175 g välillä. Odotettavissa oli vielä mahdollisesti pentuja, sillä tiineyden 25. päivänä tehdyssä ultrassa oli nähty arviolta 7 sikiötä. Odotus palkittiin ja klo 16.05 syntyi ilman sikiökalvoja, naama edellä, pieni, mustat silmämerkit omaava tyttö:

Muru eli Precious Pearl Angel Dust ( suom. enkelin tomu). 

Se näytti kuolleelta. Sinertävä, märkä, lähes läpinäkyvä olento, joka ei hengittänyt. Raajat tuskin tulitikun paksuiset. Painoa jälkikäteen mitattuna vain vaivaiset 60 g. Hetken olin kahden vaiheilla: laitanko sen pois, vai yritänkö elvyttää? Minulla ei riittänyt luontoa ensimmäiseen vaihtoehtoon, joten otin pennun kämmenien väliin ja heilautin pari kertaa voimakkaasti ja kuin ihmeen kaupalla se alkoi hengittämään. Laitoin sen muiden pentujen viereen nisälle, johon se tarttui heiveröisellä otteella.           project5.png

 

 

 

 

 

 

Muru 3 vrk: ikäisenä

 

Nelli vieroksui pentua alusta asti ja se jäi auttamatta muiden jalkoihin. Voimien puutteessa se ajautui herkästi pentulaatikon laitamille ja menetti nopeasti lämpöä, muiden rynniessä nisille. Viilentyessään se kiinnosti Nelliä yhä vähemmän. Sehän on luonnon laki: vain vahvoille tuhlataan energiaa ja maitoa. Kaiken lisäksi Nelli oli oikea raivotar. Se oli varmaan kipeä, hämillään ensimmäisestä pentueestaan ja todennäköisesti project6.pngmyös stressaantunut, koska olimme käyneet Murun syntymän jälkeen röntgenissä varmistamassa, ettei muita pentuja enää olisi tulossa. Pentulaatikolle ei ollut mitään asiaa ensimmäiseen kahteen viikkoon tai se olisi syönyt ensin käden ja sitten varmaan pennut. En siis pystynyt vahtimaan, että Muru saisi maidosta osansa. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa se Nellin seuraavalla pissareissulla kokonaan pois ja pulloruokintaan. Tein pienestä kylmälaukusta “keskoskaapin”. Lämmitetty kaurapussi ja kannen lähes kiinni pitäminen takasivat sen, että lämpötila pysyi 25-30° välillä muutaman tunnin kerrallaan. Muru itse oli kääritty lasikuitukipsien alla pidettävään vanupehmusteeseen. 

                         

Alkoi käsittämättömän uuvuttava työ. Yritin aina välillä lypsää Nelliltä maitoa, siinä onnistumatta, joten jouduin turvautumaan korvikkeeseen. Mistään eläinkaupasta, saati apteekista (kyselin Helsinkiä myöten) ei löytynyt riittävän pientä tuttipulloa, joten jouduin ruokkimaan Murua siten, että annoin ruokaa ruiskulla suuhun. Aina syöttäminenkään ei onnistunut, koska se oli liian väsynyt nielemään, joten pistin keittosuolaliuosta niskanahkaan. Kahden tunnin välein tehdystä ruokkimisesta huolimatta Murun paino vain laski: 56,55,58,54 ja 52g. Ja tietysti ruokaa meni “väärään rööriinkin”, koska ruiskumuru_pesss.jpgn kanssa ei aina pystynyt kontrolloimaan riittävän hyvin suuhun menevän ruuan määrää, joten se sai tulehduksen keuhkoihin. Tässä vaiheessa vein sen eläinlääkärille (samalla kun Nellinkin nisätulehduksen takia, ettei vaan olisi ensimmäinen pennutus liian helppoa). Halusin tietää olisiko siitä eläjäksi. Kouvolan kaupungin eläinlääkäri Sami Rajala, jolle olen syvästi kiitollinen saamastani tuesta, totesi, ettei näe mitään syytä miksi ei olisi. “Onhan se paljon pienempi kuin muut, mutta se on jäntevä, eloisa ja haraa tutkittaessa vastaan. Ulkoisesti se näyttää ihan normaalilta koiranpennulta, jos kokoa ei oteta huomioon. Annetaan sille antibioottikuuri ja jos saat pidettyä sen hengissä viikon, niin kyllä siitä vielä koira tulee”.

Seuraavien päivien painokäyrä oli nousujohteinen: 59,64,69 ja 78g. Tässä vaiheessa jouduin tekemään listan ruokinta-ajoista ja lääkkeen annosta, koska olin niin väsynyt, että en enää muistanut miten paljon ruokaa oli edellisellä kerralla mennyt, vai oliko mennyt ollenkaan. Mainittakoon, että keinoemona toimiminen ei ole pelkästään ruuasta huolehtimista. On huolehdittava myös siitä, että jotain tulee uloskin. Aina ruokailun jälkeen tein märällä pumpulitupolla pyöriviä liikkeitä Murun vatsan päällä ja pyyhkäilin takapuolta, mallaten näin emon nuolemisliikkeitä. Hyvin toimi! Ohuesta turkistaan johtuen Muru jäähtyi edelleenkin kovin helposti, joten aina kaurapussin lämmityksen ajan se vietti pumpuliin käärittynä minun liivieni sisällä. Todellista vierihoitoa!! Nyt tämä jo naurattaa, mutta silloin ei ollut itku kaukana ja taisinpa muutaman kerran vähän tirauttaakin. Aina heikkoina hetkinä soitinkin lukuisia puheluita mm. Nellin kasvattajalle Erika Reinolle, Kirin Tarjalle sekä Huhtasen Miialle (nyk. Rastas). Ilman heidän neuvojaan olisin ollut enemmän kuin pulassa. Muistan Tarjan sanoneen, että Nellille on sattunut lähes kaikki mahdolliset vastoinkäymiset pennutuksen aikana, joten seuraava kerta EI VOI OLLA näin vaikea :O) Ystäväni Johanna oli kuitenkin “kaiken pahan alku ja juuri” ja ilman hänen tsemppaustaan olisin ehkä luovuttanut.

pituusjrjestys.jpgKahden viikon ikäisenä Muru painoi 114g, muiden ollessa 300-342g ja kolmen viikon ikäisenä se painoi jo huikeat 300g, vaikka olikin yli puolet kevyempi muita. Oli aika kokeilla sen palauttamista pentulaatikkoon. Olihan se käynyt silloin tällöin Nellin tissillä saamassa äidinmaitoa, mutta sen pitempään se ei ollut muiden seurassa ollut. Nelli hyväksyi sen takaisin välittömästi ja pienestä koostaan huolimatta se pärjäsi myös taistelussa tissille pääsemisessä. Muu kehityskin näytti sujuvan kaikista peloistani huolimatta ihan normaalisti. Sen silmät aukesymss.jpgsivat ensimmäisenä ja se oli myös ensimmäinen, joka oppi syömään lautaselta. Pippurisen luonteensa ansiosta se temmelsi muiden pentujen mukana niin sisällä kuin ulkonakin.

Olin ollut vuosilomalla kolme viikkoa ja oli aika palata töihin. En kuitenkaan vielä arvannut jättää sitä koko päiväksi Nellin hoiviin, koska syömisiä piti vielä tarkkailla. Niinpä Muru lähti aina aamuisin naapurin lainaamassa boksissa minun mukanani töihin. Siellä se sitten pukukaapin hattuhyllyllä nukkui boksiin laitetun lämmitetyn viljapussin päällä. Parin kolmen tleikitn.jpgunnin välein se heräsi piipittämään nälkäänsä. Ei muuta kuin korvikkeet mikroon ja ruiskulla ruokaa nassuun. Täydellä mahalla olikin sitten taas hyvä nukkua. Neljäntenä päivänä "paljastuttiin", kun eräs lääkäri tuli sanomaan, että oletteko tytöt tietoisia, että tuolla pukukopilla on varmaan hiiri, kun sieltä kuuluu vikinää. Oli siinä setällä ihmettelemistä, kun kaivoin sen hiiren esille. Hyvin tähän tapaukseen kuitenkin kaikenkaikkiaan suhtauduttiin myös johdon taholta, koska Murusta ei ollut mitään häiriötä ja omat taukonikin sain sovitettua sen ruoka-aikoihin.

 

muru_hatussa.jpg

Seitsemänviikkoisena se kävi muiden pentujen mukana rokotuksilla ja eläinlääkärin tarkastuksessa, saaden terveen paperit. Ihan niin kuin muillekkin, myös sille laitettiin mikrosiru. Koska Muru painoi siinä vaiheessa vasta alle kilon (toiset 2-2.5 kg), jäi se vielä meille Nellin ja Nessin seuraksi kartuttamaan painoaan muiden pentujen siirtyessä uusiin koteihinsa. Alettiin tehdä pitempiä lenkkejä metsässä ja siellä se meni Nessin perässä kanervikossa kuin kala vedessä, vaikka välillä ei näkynyt kuin hännän pää antennin tavoin pystyssä. Ja joskus se pujahti lippikseen huilimaan, kun oli sitä mieltä, että maassa oli liian kylmä. Kuukautta myöhemmin painoa oli 1.5 kg ja luonnetta vähintäänkin dobermannin verran, joten Murukin pääsi uuteen kotiinsa Lempisen perheeseen, kotikylälleen Kausalaan. Sen kauemmaksi en raaskinut sitä luovuttaa.

 

Muru on edelleen pieni, vain 29-30cm korkea, Broken-turkkinen, iloinen kotikoira. Pentuna ja junnuiässä se pyörähti muutaman kerran näyttelykehässäkin, jopa EH:n arvoisesti. Onpa sillä muutama “mätsäri”-voittokin takataskussaan ja lapsi ja koirakisoissa se on sulattanut suurempienkin miesten sydämet. muru.jpgTätä nykyä Murun päivätyö on kangaskaupan näyteikkunassa maskottina toimiminen ja kaupan vahtiminen. Murun kanssa on harrastettu myös agilityä hupailumielessä ja siinä se on oikein taitava. Minut nähdessään se sekoaa tyystin. Liekö vaikutusta sillä, että asusti liiveissäni niin pitkään?? Mistä sitä tietää millaisia keinoemon mielikuvia tai hajuja minusta muistuu mieleen. Vaikeasta alustaan huolimatta siitä on kasvanut erittäin ystävällinen, kaikin puolin normaalisti kehittynyt, kokoonsa nähden sopusuhtainen IHAN OIKEA KOIRA.

muru_poseeraa.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jälkeen päin olen eläinlääkärien kanssa pohtinut syytä, miksi Muru syntyi niin pienenä. Ihan kuin se olisi ollut keskonen. Todennäköinen selitys on se, että tiineyden puolivälissä, jolloin sikiöiden keskenmeno on tavallisinta, Nellillä oli jonkinlaista ylimääräistä vuotoa. Luultavasti Murun istukka on silloin osittain irronnut tai muuten vaurioitunut ja se on jäänyt lopputiineyden ajaksi niukemmalle ravinnolle. Vitsikkäämpi vaihtoehto on se, että velipoika Rodi, joka pentuna muistutti enemmän berhandilaisen kuin parsonin pentua, on rohmunnut jo masussa ollessaan vähän ylimääräisiä aineksia itselleen :O) Mene ja tiedä.

Muru eli iloisen ja vauhdikkaan terrierielämän. Se menehtyi munuaisten vajaatoimintaan 5,5 vuoden iässä, mutta jätti lähtemättömän vaikutuksensa sydämiimme.