2007 Kuulumiset

23.-26.12.2007 Lähempänä Korvatunturia kuin koskaan... Saavuimme siis tänne Pyhätunturille joulun viettoon aatonaattona ja täytyy sanoa että kyllä tuo luminen maisema on sitten kaunis, vaikka eipä täälläkään kovin kummoisia kinoksia ole. Sen verran kuitenkin, ettei mennyt 12 tunnin ajomatka ihan hukkaan. Aattona kävimme Saunakuru nimisessä paikassa kuuntelemassa joulurauhanjulistuksen koko sakilla. Paikka oli luonnon kalliosyvennys ja ihan mielettömän hieno. Eikä minulla tietenkään ollut kameraa mukana. Sukset oli ihan pakko käydä myös testaamassa ennen joulusaunaa ja ruokailua. Tuuli kyllä aika myrskyisästi ja keli oli vähän jäätihkuinen, mutta 8 km tuli silti sivakoitua.

Tyttöjenkin piti tietysti päästä nauttimaan saunanlämmöstä. Eihän se joulu tunnu muuten joululta ollenkaan. Nellikin kampesi ison mahansa kanssa ylälauteelle, vaikka luulisi olon olevan jo tarpeeksi tukala muutenkin.

Jouluruokailu oli järjestetty Pyhätunturin päärakennukseen ja olihan siellä monenlaisia herkkuja pöydät notkollaan.

Nähtiin muuten itse Joulupukkikin. Oli ilmeisesti Korvatunturilta tullessaan poikennut täälläkin ennen etelään menoa. Kovin se vaikutti kiireiseltä siinä vaiheessa iltaa, oli siinä tohinassa unohtanut hattunsakin ja muistutti ehkä enemmän peikkoa kuin pukkia. Vauhdissa kerkesin kyllä jonkinmoisen kuvan nappaamaan, joten todistusaineistoa kyllä on.

Siitä mulla ei kyllä ole hajuakaan, että millä se oli koirat lahjonut, sisälle päästäkseen, koska syömästä tultuamme sohvalla oli kaksi erittäin tärkeän näköistä koiranpoikaa vartioimassa joululahjoja. Ilmeet olivat sen näköiset, että me ollaan ainakin oltu kiltisti.

Ja kun se pakettien avaaminen sitten alkoi, niin ei voi muuta sanoa, kuin että kyllä on kaksi niin erilaista koiraa. Nelli otti pakettinsa ja vei sen omalle paikalleen, missä sitä aukaistiin suurella hartaudella ja sisältö syötiin rauhassa loppuun. Nessi puolestaan kerkesi tehdä kaikki temput, ennen kuin siltä ehti edes tassua pyytää. Sitten vaan paketin kulmasta kiinni ja "nirripois"- ravistus, että sisältö lenteli pitkin kämppää. Paremmat sattumat huiviin ja uutta hakemaan. Sitten kun oli omat ja Nellin paketit revitty auki, niin vielä se tuli auttamaan minun pakettien aukomisessa. Varsinainen Touho-terrieri.

Joulupäivänä olikin sitten aika aloittaa kinkun sulatus. Kelikin oli jo mukavampi. Muutama aste pakkasta ja tyyntä. Kävimme tyttöjen kanssa uudelleen siellä Saunakurussa ja tällä kertaa ihan kameran kanssa. Muutamia sinisen hetken kuvia ehdittiin ottamaan. Harmi, ettei paikka pääse kuvissa oikeuksiinsa.

Jatkoimme sitten vielä patikointireittiä eteen ja ylöspäin tunturia. Hulppeat olivat maisemat sielläkin ja Nessiä ihmetytti kovasti alhaalla näkyvät pikkuruiset autot. Hiihtohissit olivat myös ihmeellisiä vempaimia ja laskettelijat olisivat kyllä saaneet kyytiä, jos vaan olisin irti päästänyt.

Tapaninpäivä on jatkunut samoissa merkeissä: Lenkkeilyä, hiihtoa, kinkun ja suklaan mussutusta, päikkäreitä ja taas lenkkeilyä. Huomenna ajateltiin vielä ehtiä hiihtämään ja saunomaan ennen kuin lähdetään ajelemaan kotia kohti. Siellä kun ei kuulemma ole vieläkään lumesta tietoakaan.

15.12.2007 Joulussa on ihmeellistä taikaa, jännitystä ja odotuksen aikaa. Tänään pääsimme yhdestä jännityksen aiheesta kun kävimme Nellin kanssa ultrassa Mäntsälän eläinlääkäriasemalla. "Onhan täällä taas pesä täynnä", tokaisi Merja, kun laittoi anturin Nellin mahalle. Viisi parsonin alkua havaittiin selkeästi, mutta sen verran eläväistä porukkaa olivat, että ihan varmuuteen ei lukumäärästä päästy. Ei pidä kuulemma hämmästyä jos niitä tuleekin kuusi. Eipä siis ihme, jos ruoka ei ole oikein maistunut ja lenkilläkin pitää välillä pysähtyä kun pikkusakki pistää mahassa ranttaliksi. Painoa Nellille oli kertynyt 700 grammaa lisää normaalipainoon. Tammikuun puolivälin tietämillä sitten nähdään millainen porukka sieltä on tulossa.

Mankalan porukka toivottaa kaikille sivullamme vieraileville lämminhenkistä ja toivottavasti myös hieman lumisempaa joulunaikaa.

Itse suuntaamme jouluksi pohjoiseen Pyhätunturille, joten seuraavat kuulumiset tulevatkin varmaan hieman talvisemmista maisemista.

Patsas oli pakko ostaa senkin takia, että Nellin isästä, Jasusta, on myös otettu vastaavanlainen valokuva, missä se istuu gramofoonia kuunnellen.

Näyttelyt menivät meidän osalta erinomaisesti. Junioriluokkalaiset Topi ja Otto saivat molemmat ERI:n ja sijoittuivat toiseksi ja kolmanneksi luokassaan. Vili sai myös ERI:n ja oli avoimen luokan toinen. Armas oli kovassa joukossa valioluokassa, mutta sai ERI:n ja sijoittui kolmanneksi. Kaikkien arvostelut olivat todella hienot. Onnea omistajille. Nessi ei ollut tuomarin mieleen, joka tykkäsi enemmän paksumpikuonoisista ja ehkä karvanaamaisemmista koirista, siksi arvosteluksi EH. Kasvattajaluokkaan kuitenkin päästiin ja sijoituttiin siellä toiseksi ja saimme KP:n. Kasvattajaluokassa mukana olivat kaikki pojat. Arvostelu oli seuraavanlainen. "Nice group. A bit different in size. Nice body & bone and subtance. Very good under control. Very nice movers". Pieni mokakin kasvattajaluokassa kävi!! Tajusin sen vasta jälkeenpäin. Minun olisi pitänyt kuitenkin ottaa Nessi siihen ryhmään mukaan, koska pojat ovat kaikki samasta yhdistelmästä, vaikkakin eri pentueesta. Nykysääntöjen mukaanhan mukana täytyy olla vähintään kaksi eri yhdistelmää. No, onneksi jäimme toiseksi, joten emme vienneet kenenkään meriittejä. Näin sitä sattuu ja tapahtuu jännityksen huumassa ja kun ei ole vielä kovin monesti kasvattajaluokkaan päässyt.

28.11.2007 Ronkeli ruuan suhteen vai "aamupahoinvointia"? Kas siinäpä pohtimista. Joka tapauksessa Nelli on ollut nirso ruuan suhteen tässä parina päivänä. Syömään on kyllä tultu innokkaasti, mutta kupilla on käyty vaan nuuhkaisemassa ja jääty sitten ihmettelemään vähän siihen tyyliin, että missä se ruoka oikeesti on. Lihapullat ja nakit kyllä kelpaavat ja raaka jauheliha, kaikki muu on ihan yäk! Toisaalta meillä eletään nyt myös niitä aikoja, että jos pikkuparsoneita on tulossa, niin munasolut kiinnittyvät parhaillaan ja saattavat aiheutta supistuksia ja pahoinvointia. Nessin korviakin pestään tavallista innokkaammin ja oikein antaumuksella, niin että toinen raukka on korvat märkinä alvariinsa ja katselee välillä anovasti, että voisko joku ottaa tuon lupsuttajan irti mun korvasta, ennen kuin kieli tulee toisesta korvasta ulos. Aika näyttää missä mennään. Joulukuun puolivälissä olisi tarkoitus mennä käymään ultrassa varmistumassa asiasta, joten vielä pari viikkoa olisi elettävä jännityksessä.

24.11.2007 Jipii! Lunta!! Vihdoinkin vähän paremmat ulkoilukelit. Itseasiassa parempia ei voisi toivoa. Pakkasta muutama aste ja auringon paistetta pilvettömältä taivaalta. Lunta sen verran, että tassut pysyy puhtaina, mutta metsässä liikkuminen on vielä vaivatonta. Siis, ei kun hynttyyt niskaan ja ulos. Tytöt olivat mielissään kun pääsivät juoksentelemaan irrallaan tuoreille pupun jäljille ja pöllyttelemään vähän lintuja. Rannassakin uiskenteli viisi joutsenta, mutta niitä me ei pöllytelty, eikä päästy kuvaamaankaan, kun ovat mokomat niin arkoja. Toisaalta ihan hyvä, etteivät liiaksi kotiudu ja tule kesällä sotkemaan laituria. Muuten kyllä saatiin ihan mukavia otoksia aikaiseksi.

15.11.2007 Love me tender, love me true...Nelli kävi eilen treffeillä Mäntsälässä asustavan nuoren miehen luona. Sanna Saunaluoman kasvatti Tairngire Sutton Hoo eli Elvis on kohta kaksivuotias, kahden sertin omaava, lupaava koiranalku, jossa on vähän enemmän väriä kuin edelisten pentueiden isissä. Elviksen säkäkorkeus on n.38cm ja karva kova broken-laatuinen. Virallisessa silmä- ja polvitarkastuksessa poika kävi maanantaina, joten tulokset eivät vielä näy kennelliiton sivuilla. Molemmat todettiin kuitenkin terveiksi. 

Elviksen isän, Artun, kautta sukuun tulee englantilaisen Jan Woodin kasvattamia Ardencote-koiria. Näiden sukutauluja ja kuvia pääset katselemaan mm. Batzi's Kennelin sivuilta http://www.batzis.com/jalostus_urokset.htm  Jan Woodilla on itsellään lukuisia näyttelyissä menestyneitä koiria. Hän on arvostellut Cruftissa parsonit vuonna 2003 ja oli myös tuomarina meidän erikoisnäyttelyssämme vuonna 2004. Toisena sukulinjana on Heythrop-koirat. 

Elviksen äiti, Tairngire Honey Dew (Tekla) on FIN & RUS MVA, sekä käyttövalio luolilta. Juuri Teklan kautta pennuille toivotaankin niitä käyttöpuolen ominaisuuksia. Sannan kotisivuilta löytyy kuvat Teklasta sekä koko arkeologisesta pentueesta http://personal.inet.fi/koti/tairngire/indexlitters.html 

13.11.2007 Ta daa !!! Meikäläinen on nyt sitten virallisesti mejä-koetoimitsija. Hieman kyseenalaisella kuvalla varustettu todistusaineisto, kennelpiirin leimalla, saapui postitse muutama päivä sitten. Meikäläisen nimen sijaan siinä kyllä voisi lukea myös Liisa Ihmemaassa. No, eipähän menneet kurssit hukkaan, eikä etenkään se jälkimmäisen kurssin pakollinen voittajajäljen teko. Ihan vaan vinkiksi muillekin koetoimitsijakurssien järjestäjille: velvoittakaa kurssilainen jäljentekoon omaan kokeeseenne ennen kurssihyväksynnän antamista, niin saatte niitä kaivattuja talkoolaisia. Hyväksytty jälki edellyttää tietysti suunnistuksen, eikä vain krepitystä. Kisapaikan antamiseen se ei tietenkään velvoita. En ole katkera, mutta kuitenkin... potuttaahan se tietysti, jos toiset saavat saman kortin pelkkien luentojen jälkeen, etenkin kun tuolle vapaa-ajalle olisi muutakin käyttöä. Ei auta kuin pitää kortti voimassa, niin ei tarvii lähteä sitä uusimaan.

Nyt kun televisiossa etsitän morsiammia maajusseille ja sulhasia sinkkuäideille, niin Nellikin intoutui nettideittailuun kennelliiton jalostustietosivuilla ja on sopinut lähipäivinä treffit mielenkiintoisen nuorenmiehen kanssa. Meinaa mamma pistää ranttaliksi vielä kerran ennen veteraaniluokkaan siirtymistä. Vihjattakoon sen verran, että kyseessä ei kuitenkaan ole mikään "Hound Dog". Treffitiedotteita siis luvassa:O) 

3.11.2007 Karvakorvia ja korvakarvoja. Siinäpä tämän päivän saldo tiivistettynä. Aamulla lähdettiin likkojen lenkille ensilumen toivossa. Vaan eipä ollut maa vielä valkoinen. Suvi tuli Murun kanssa messiin, joten Nelli ja Nessikin malttoivat vähän paremmin pysyä näköetäisyydellä, kun piti välillä käydä tsekkaamassa, ettei Muru vaan syö kaikkia herkkuja.

Otettiin vähän valokuviakin Suvin tekemissä hienoissa huomioliiveissä. Tässä Muru näyttää Suville kieltä, kun ei mielestään saanut makupalaa tarpeeksi rivakasti.

Ilma oli mukavan syksyinen ja lenkillä olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta piti kiirehtiä Lahteen epäviralliseen pentunäyttelyyn, jonne pikku-Kerttukin (Armaksen tytär) olisi tulossa Kuopiosta asti.

2.11.2007 Pikkujouluja odotellessa, päätin jäädä lorvimaan tänne työpaikalle, ettei tarvitse edestakaisin ajella lähes 100 km. Huomatkaa sana ajella!! Tarkoittaa siis sitä, että kotiin päin mennessä täytyy olla suhteellisen hyvässä kunnossa. Hirveästi en ole aiheesta innostunut (siis pikkujouluista), mutta luvassa on Tia Lousteen ja Eeva Litmasen dialogi: Caputcinoa ja kahdet sauvat, jota ajattelin jäädä katsomaan, kun on niin kovasti kehuttu. Vapaa-ajan viettäminen työkavereiden kanssa ei kuulu feivoritteihin, vaikka kivaa sakkia muuten ovatkin. (Sori vaan, jos satutte lukemaan :O) ) Ajattelin siis hyödyntää työpaikan nopeamman nettiyhteyden, kun tuolla korvessa matalapaineet sotkevat yhteyksien toimivuutta. No meitsin tuurilla Soneralla on tökkinyt tosi pahasti yhteydet tällä viikolla ja täällä töissä kaikki alkavat olla kiehumispisteessä kun ohjelmat ovat jumissa koko ajan ja kaikki tiedot kuitenkin ovat sähköisessä muodossa. Hienoja systeemejä kun toimivat, mutta takkuillessa todellisia kiusankappaleita.

Aika on vierähtänyt muutenkin lähestulkoon töiden merkeissä ja kotiin on ehtinyt vasta lähempänä iltaseitsemää. Siinäpä ei sitten paljon tarvitse miettiä, miten illan viettää. Koirien lenkityksen jälkeen vähän iltapalaa, jos jaksaa vielä väsymykseltä syödä, ja sitten nukkumaan. Tylsää!! Kaikkien kannalta, eikä vähiten koirien. Pimeys on ihan käsittämätöntä. Tai kyllähän minä sen jo käsitän, kun kolmatta syksyä täällä periferiassa asustan, mutta katuvaloihin tottuneelle se voi olla aikamoinen järkytys. Viime vuonna tuli onneksi panostettua kunnon otsalamppuun, joten ihan käsikopelolla ei tarvitse tietään etsiä. Ensimmäistä kertaa on kyllä alkanut vähän pelottamaan, eikä koirienkaan kanssa viitsi paljon tieltä ilta-aikaan poiketa. Mistä lie johtuu?? Meikäläisen mielikuvitus on kyllä ollut aina aika hyvä. Onneksi Nelli ja Nessi ovat molemmat niin puolustusvalmiita, että sen puoleen ei ole mitään hätää. Ja kuka hullu täällä pimeässä korvessa kulkisi muutenkaan!? Peikko?

No, asiasta kolmanteen. Taannoinen pentutapaaminen aiheutti varsinaisen juoksubuumin tyttöjen kohdalla. Helmi ja Minni perheineen ovat päässeet testaamaan ensimmäiset juoksupöksyt ja voivat kohtapuoliin valmistautua valeraskauden ihanuuksiin, jotka taatusti ovat tiedossa. Joten kehoitankin kaivamaan pentukansion naftaliinista ja lukemaan sieltä, mitä on odotettavissa. Ruuan vähentäminen ja lenkkien lisääminen ovat kuitenkin paras konsti tähän "vaivaan" ja sen minimoimiseksi. Myös Murulla oli juoksut ja tällä hetkellä pöksyt jalassa kulkee Nessi, joten on vain ajan kysymys, koska Nelli aloittaa. Nellin kanssa ollaan muutenkin kahden vaiheilla sen suhteen, että vieläkö se yhdet pennut pyöräyttäisi. Sulhorintamaa on katsastettu sillä silmällä jo usean kuukauden ajan, mutta aina on ollut pieniä vastoinkäymisiä mielekkäiden poikien kohdalla. Kevätpennut olisivat kuitenkin koiran ja minun kannaltani helpommat kuin syyspennut. Katsellaan mitä aika tuo tullessaan... 

20.10.2007 Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana oli Vilin (Precious Pearl Bottom Line) kolmas serti lauantaina Seinäjoen KV näyttelyssä. Tuloksena kuitenkin hienosti ERI, AVK2, PU2, vara-serti ja vara-cacib. Armas-veli sai tulokseksi EH, VAK1 ja Nessi sai ERI, VAK1, PN1, cacib. Autolla ajoakin tuli siis taasen kerran harrastettua oikein urakalla kun aamulla ensin kurvasin Jyväskylän kautta hakemassa Armaksen messiin ja sitten taas pois tullessa jaätin sen sinne. Matka ei kuitenkaan ollut kuin 40 km pitempi/ siivu verrattuna Tampereen kautta ajamiseen. Onneksi keli oli mitä parhain ja maisemat huikeat, verrattuna Tampere Seinäjoki välille, joka on puuduttavan tasaista. Sununtaina pikku-Topi oli Lahden pentunäyttelyssä ja esiintyi hienosti ollen ROP-pentu. Onnea Mikalle! Seuraava kerta onkin sitten jo junioriluokassa.

2.10.2007 Eläköön Kennelliitto, joka suuressa viisaudessaan on päättänyt seuraavaa:

Kennelliiton hallitus on päättänyt, että kaikkien jalostukseen käytettävien koirien ja rekisteröitävien pentujen on oltava tunnistusmerkittyjä 1.6.2008 lähtien. Tunnistusmerkintä on jo vuoden 2001 alusta ollut pakollinen Kennelliiton virallisiin näyttelyihin ja kokeisiin osallistuville koirille.

Vastuuntuntoiset kasvattajat ovat tähänkin saakka tunnistusmerkinneet pentunsa jo ennen niiden rekisteröimistä tai viimeistään ennen pennun luovutusta. Tällöin uuden omistajan tehtäväksi jää vain omistajatietojensa ilmoittaminen Kennelliiton omistajarekisteriin.

Kyseinen teksti on suora lainaus Kennelliiton sivuilta ja alla olevan linkin kautta pääset lukemaan tekstin kokonaisuudessaan.

http://www.kennelliitto.fi/FI/kennelliitto/uutiset/2007/20071001_tunnistusmerkinta.htm

Onnekseni täytyy todeta, että meillä tuo päätös ei tule muuttamaan mitään, sillä sen lisäksi, että pennut ovat eläinlääkärin tarkastamia ja rokotettuja, ne on myös tunnistusmerkittyjä. Joku tästä varmaan vetää ns. "herneen nenään", mutta mielestäni selitykset pentujen pienuudesta luovutushetkellä ovat aina olleet pelkästään selityksiä. Omista pennuistani pienin on ollut alle kilon painoinen sirun laittovaiheessa, eikä siinä ollut mitään ongelmia silloin tai nyt jälkikäteen. Onhan se lähes sadan euron arvoinen lahja uudelle pennun omistajalle, jos pentu on luovutushetkellä tunnistusmerkitty ja rokotettu, ja myyntihinta on kuitenkin sama kuin sellaisella pennulla, jolla ei ko. asioita vielä ole. Mielenkiintoista seurata, tuleeko tämä päätös vaikuttamaan pentujen hintaan jatkossa. Kaikki kasvattajat eivät myöskään teetä virallista eläinlääkärin tarkastusta ennen luovutusta. No, jokainen taaplatkoon tavallaan ja kantakoon siitä vastuun. Minä puolestani olen (yksityisellä terveydenhuoltoalalla työskentelevänä) tottunut siihen, että oma selusta on turvattava. Toki minäkin osaan sanoa onko pentu päälisin puolin terve tai onko sillä häntämutkaa tai napatyrää, mutta vaikka omistankin stetoskoopit, ei minusta ole kuitenkaan sanomaan kuuluuko sydämestä sivuääni tms. joka kuitenkin ovat havaittavissa jo luovutusiässä olevalla pennulla. Suutari pysyköön lestissään ja meillä pennut käyvät jatkossakin tarkastuksessa, jotta voin ne hyvillä mielin luovuttaa eteen päin.

Asiasta kolmanteen. Tarinoita osioon on tarkoitus tulla yllätys, yllätys : tarinoita!! Jahka ehdin niitä sinne kirjoittamaan. Ensimmäisenä kunnian saa pikkuinen Muru, jonka taival meinasi päättyä, ennen kuin alkoikaan. Malttakkeehan uotella!

22.9.2007 Precious Pearl -kasvattajapäivät. Mankalassa kuultiin historian lehtien havinaa ja sateen ropinaa, kun PP-kasvattien ensimmäinen pentutapaaminen järjestettiin. Paikalle oli kokoontunut ihailtavan suuri määrä porukkaa, mistä suuri kiitos teille kaikille mukana olleille. Erityiskiitos Elinalle ja Rasmukselle( PP Black Magic), jotka malttoivat tulla mukaan Kajaanista saakka. Rasmuksen olinkin nähnyt viimeksi 4kk:n ikäisenä, joten oli hienoa huomata, että pojasta on kasvanut oikein mallikelpoinen mies. Ja katsokaapa kaikki tuota päätä ja ilmettä. Näistä Ridley-koirat tunnetaan.

Osallistumisprosentti oli siis huikea: Nellin neljästätoista pennusta 12 oli päässyt mukaan. Mukana oli myös lapsenlapsi Kerttu (Armaksen tytär) ja Aquliina, joka on vähän kaukaisempi sukulainen. Ja olipa sielä vierailemassa yksi koijkeerhoundkin. Päivän teemana oli mejä-touhuihin tutustuminen, joten kokoontumisen jälkeen suunnistimme Iitin metsästysseuran majalle autokaravaanissa ja sieltä jalkauduimme maastoon. Vaikka yläkerran isäntä ropsauttikin muutaman sadekuuron niskaan, niin loppujen lopuksi ilma muuttui kuitenkin ihan mukavaksi ulkoilusääksi. Tässä Muru (PP Angel Dust) ja Rodi (PP Adonis) huilailevat oman osuuden jälkeen Nessin ihmetellessä taustalla. Kuvassa myös Eetu, Suvi ja Anu.

Kaikki halukkaat (toivottavasti?) pääsivät kokeilemaan mejä-taitojaan maastoon valmiiksi tehdyillä jäljillä. Panu ja Rodi esittelivät taitojaan hieman pidemmillä osuuksilla, muiden kokeillessa lyhyempiä. Kaikkein nuorimmille tehtiin ihan tuoreet jäljet, joista muutama suoriutui oikein mallikkaasti.

Majalla odotti lämmin sauna ja makkaratulet laavulla. Taisi vaan olla kaikilla niin kova nälkä, että saunominen ei oikein innostanut. Makkaranpaiston lomassa vaihdettiin kuulumisia ja kokemuksia puolin ja toisin. Nuorimmat koirista löysivät uusia kavereita, joiden kanssa kisailla ja ne joiden hermo ei kestänyt irtioloa nauttivat muuten vaan ulkona olosta. Yllättävän hyvin koirat kuitenkin tulivat keskenään toimeen, muutamaa terrierinujakkaa lukuunottamatta. 

Tässä lopuksi vielä suurta kiihtymystä aiheuttanut perhepotretti :O) Rasmus oli tosin jo ehtinyt lähteä. Vielä kiitos kaikille. Toivottavasti mejä-kipinä syttyi joillekin teistä ja toivottavasti saitte uusia kokemuksia ja näkemyksiä koiramaailman ihmeellisyyksistä muilta mukanaolleilta. Nelli-mamma kiittää ja kumartaa ja on erittäin ylpeä lapsistaan, jotka kaikki ovat päässeet rakastaviin koteihin.

19.9.2007 Aa juu tooking ty mi? Meillä koirilla on viime aikoina ollut selvästi havaittavissa "kuulon menetys". Tai ainakin se tuntuu pelittävän ainoastaan ruoka-aikaan ja ulos lähdettäessä. Nellillä ei edes silloin! Nelli onkin aina ollut meidän perheen leidi-domina...ihan oikeesti. Eilen lähdettiin metsälenkille ja heti kun päästin koirat irti, niin pinkaisivat menemään kuin viimeistä päivää. No, tämähän ei ole mitään uutta, sillä näinhän meillä on aina tehty. Meikäläinen huhuilee aika ajoin ja tytöt juoksevat välillä katsomassa, että vieläkö se mamma on messissä. Vaan eipä käyneet eilen. Aikani kun kävelin, niin päätin kääntyä takaisin kun ei koirista kuulunut mitään. Enää en huhuillut, vaan lähinnä karjuin niin että metsä raikui: JOHAN NYT ON P...RK..LE, HETI TÄNNE!! Jossain vaiheessa Nelli ilmaantui paikalle ja nappasin sen kiinni. Nessistä ei ollut havaintoa, vaikka yleensä juoksevat yhdessä. Arvelin sen olevan jo kotona, joten ei kun katsomaan. Ja siellähän sitä istuttiin rappusilla sen näköisenä, että missä te ootte oikein kuhnineet kun meitsi joutuu täällä märissään värjöttelemään. Mistä lie moinen katoamistemppu johtunut. Kaksi kertaa aiemmin se on tullut ominensa kotiin. Ensimmäisellä kerralla hirvikoira juoksutti sitä ja toisella kerralla se jäi kovan tuulen yläpuolelle ja minusta jälkeen. Nytkin satoi ja naapurin pystykorva oli lyöttäytynyt silminnäkijöiden mukaan Nessin seuraan. Selityksiä, selityksiä. Jospa meillä onkin osat vaihtuneet ja koirat olettavat, että minun pitäisi juosta niiden perässä! Kukas se onkaan se pomo? Leenalta saamani artikkelin mukaan (johtajuudesta) meillä olisi paljon petraamisen varaa. Täytyy varmaan taas ottaa oikein kuntokuuri tuon pomottamisen suhteen ja vaatia koirilta parempaa kuuliaisuutta.

14.9.2007 Työnarkomaniaa liikkeellä. Joo, kannattaa varoa. Ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, että joudun leikkimään kuukauden labran tätiä oman työni ohessa, meidän oman loikoillessa Espanjan aurinkorannalla kesälomalla. Ehei! Meikäläinen meni vielä lupautumaan viikonlopuksi yövuoroihin keskussairaalaan. Että silleen. Tässä sitä nyt istutaan (klo 23.16) päivittämässä kotisivuja (tosi rankkaa) ja seurataan vasemmalla silmällä sydänpotilaiden käyriä. Paavo Väyrysellä olisi luontaisia edelletyksiä tähän hommaan :O) Vähän kyllä jänskättää, koska yleensä olen tottunut hoitelemaan kirurgisia potilaita. Täytyy toivoa rauhallista yötä.... No, niin kipasin tuossa välillä laittamassa yhdelle papparaiselle tarkkailulaitteen piuhat uudelleen kiinni, kun olivat kääntyillessä irtoilleet. Vielä pikaiset päivitykset ja sitten klo 24 kierrolle ja kahville.     Nessin haava on hyvää vauhtia paranemassa ja selässä on enää pieni rupialue. Säästyttiin karvojen leikkaamiselta, tosin sillä seurauksella, että jouduin kaivelemaan niitä pinseteillä haavan sisältä silloin alkuvaiheessa. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Lääkekuurista on ollut apua myös Nessin vatsanahan iho-ongelmaan. Siinähän on ollut jo kuukauden päivät epämääräistä punoitusta, joka on aina metsäreissujen jälkeen lehahtanut jopa osittain märkäiseksi näppyläksi. Aluksi luulin, että kyseessä olisi hot-spotti, mutta kun se ei vaivannut koiraa millään tavoin, niin tuskin oli sitä. Jokin pöpö siinä ilmeisesti kuitenkin on jyllännyt ja saanut aina lisäpontta kosteista olosuhteista ja pienistä naarmuista, joita tuolla metsässä aina tulee. Suihkuttelut ja puhdistukset eivät ole tehonneet. Nyt näyttää kuitenkin silläkin rintamalla valoisammalta.

11.9.2007 Harvinaisia kuulumisia tuli tänään tekstiviestinä. Precious Pearl Aurora eli Nasta oli ollut viikonloppuna näyttelyssä Tampereella ja saanut ERI:n ja ollut KÄY-luokan 2. Harvinaisia sikäli, että tämä neitokainen ei ole näytelmäparkettia liiemmin kuluttanut, nämäkin olivat vasta kolmannet. Tuomari oli kehunut etenkin tempperamenttia. Tarkemman arvostelun voit lukea Nastan omilta sivuilta http://www.karvatassut.net/ . Onnea Ullalle ja Petralle ja pistäkäähän näytelmäpapereita useammin vetämään, jotta nähdään neitokaista muutenkin kuin kahden vuoden välein :O) Jouduin muuten laittamaan sähköpostiosoitteeni hämäyksen alaiseksi, koska kaikenmaailman kikkelis, kokkelis, viestiä pukkaa päivittäin, enkä ole vielä päässyt jyvälle, miten voisin ne eliminoida. Joten älkää ihmetelkö, osoite on edelleen sama, @ vaan on piilotettu.

10.9.2007 Lääkekuuria pukkaa. Soitin tänään eläinlääkärille Nessin eilisestä tapauksesta ja lääkekuurihan sieltä napsahti. Sellaisia vaaleanpunaisia pillereitä kymmeneksi päiväksi. Olin jo eilen "omasta varastosta" aloittanut varmuuden vuoksi lääkityksen, kun päivystävä eläinlääkäri oli niin kiireinen, etten tohtinut häiritä.Mutta nyt syödään sitten ihan koirille tarkoitettuja! Haava tosin näytti ihan siistiltä aamusuihkutuksen yhteydessä, vaikka saattavat joskus tulehtua todella pahastikin. Onkohan koirille olemassa jäykkäkouristusrokotteita??? Nyt ollaan sitten doping-arestissa 7 vuorokautta kuurin loppumisesta. Onneksi ei satu mitään kisoja tähän saumaan. Leenalle terveisiä haasteesta... voi minkä menit tekemään!!!

9.9.2007 Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on taas ollut tämä viikonloppu täynnä. Lauantaina läksimme tyttöjen kanssa lenkille pitkästä aikaa sellaisiin maastoihin, jossa olimme käyneet viimeksi kevättalvella. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, joten meillähän ei ollut minnekään kiire. Tytöt "metsästivätkin" kanalintuja oikein sydämensä kyllyydestä. Tulomatkalla pysähdyin hakkuuaukolle huutelemaan koiria, jotka olivat jääneet suontapaiselle jahtaamaan lintuja. Ei kuulunut mitään... vislasin...ja johan rupes kuulumaan. Ensimmäinen ajatus oli, että miten ne jo tuonne kerkesivät, kunnes rytinän voimakkuudesta tajusin, että tulija taitaakin olla hirvi. Seistä törötin tiellä ja odotin, että pääsisin näkemään aukolle tulevan otuksen vähän lähempää. Ihan niin läheltä ei olisi ollut tarvis!! Samassa komea sarvipää rynnisti suoraan minua kohti ja minä vaan tuumasin, että päälle se tulee. Eikä siinä aukolla ollut edes paikkaa minne mennä piiloon!! Matkaa otukseen oli enää viitisentoista metriä kun jähmettyneet kinttuni irtosivat sen verran maasta, että pääsin siirtymään pari askelta sivummalle, jolloin hirvi pysähtyi. Siinä sitten tuijotettiin toisiamme, minä ja kaksitoistapiikkinen, muutaman sekunnin verran, kunnes hölmistynyt hirvi kääntyi ja lähti juoksemaan pois päin. Hetken kuluttua harmaa norjan hirvikoira pelmahti paikalle ja syy hirven vauhkoontuneeseen menoonkin selvisi. Eikä mulla taaskaan ollut kameraa mukana. Tosin näin jälkikäteen ajateltuna, tuskinpa minusta olisi ollut minkään kuvaajaksikaan. Tässä yhtenä päivänä justiinsa töissä mietittiin, että mitähän sitä tekisi, jos karhu tulis vastaan. Silloin vastasin, että lähtisin puottelemaan karkuun minkä kintuista pääsisin, mutta todennäköisesti minulle kävisi samalla tavalla kuin nyt. Ja kun koko show oli ohi, niin suuret metsästäjätkin saapuivat paikalle sen näköisinä, että mamma meillä oli tosi kivaa, olisitpa ollut mukana!

Sununtaina lähdettiin uudestaan lenkille ja tällä kertaa muistin ottaa kamerankin. Kovin pitkälle ei päästy kun metsästä alkoi kuulua karmiva huuto. Luulin, että koirat olivat saaneet jonkin kiinni, kunnes tajusin, että se huutaja onkin oma koirani. Pingottuani paikalle, Nelli istuu Nessin vieressä ja Nessi yrittää saada jotain irti selästään ja huutaa koko ajan. Koira oli kiinni piikkilangassa! Oli kai juossut ali ja jäänyt selästään kiinni ja yrittäessään irrottaa itseään alaleuan hampaatkin olivat jääneet lankaan kiinni. Hirveä homma irrottamisessa, kun koira oli jo valmiiksi mutkalla, eikä ollut oikein varaa kääntää mihinkään suuntaan. Eniten pelkäsin hampaiden irtoamista, nahkaahan voisi aina paikkailla. Onneksi selvittiin pienin vammoin. Purukalusto on tallella ja nahassakin vain kaksi reikää. Nessikin lähti heti irti päästyään pinkomaan taas entiseen malliin. Nyt ainakin tiedetään, että pienet parson tytöt on tehty sitkeästä nahasta ja kovasta äänestä. Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka lenkki loppuikin lyhyeen. Nyt sitten vaan haavan putsausta ja suihkuttelua ja toivotaan, ettei tulehtuisi. Puhdistusaineen laimeudesta ei ainakaan voi syyttää, sillä ainahan jokaisen kunnon sairaanhoitajan kaapista sen verran "pirtua" löytyy, että haavat saadaan putsatuksi kunnon villinlännen tyyliin. Harmillisia vaan nuo piikkilangat, joita näissäkin metsissä vanhojen laidunmaiden takia löytyy. Eipä ole ennen törmätty näin pahasti, vaikka samoilla reiteillä on kuljettu jo vuosia. 

6.9.2007 Muista aina liikenteessä... Tässä pienoinen kuvasarja siitä miten metsäautotie oikeaoppisesti ylitetään. Katso ensin oikealle, sitten vielä vasemmalle, eikä ole pahitteeksi vaikka tarkistaisi ilmatilankin :O)

Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää: Vaikka fiksuja koiria ovatkin, niin tässä kuitenkin yritettiin ottaa poseerauskuvia, mutta itikat ja muut lentävät ötökät aiheuttivat hieman hämminkiä.

Meikäläinen kun ei saanut tässä sessiossa ötököistä tarpeekseen, niin päätin lähteä vielä tekemään verijäljet huomiseksi. Säätiedotuksessa kun on taas ylätys-yllätys, luvattu vesisadetta. Päästäänpähän tekemään hieman  "liukkaan kelin" harjoituksiakin.

Hölmö idea sinänsä lähteä iltahämärissä haahuilemaan. Meinasin eksyä, kun kaksi vuotta vanhat merkit ovat jo aika harvassa ja värit vähissä, eikä tuo hämäränäkö ole ihan parhaimpia. Jäljet meni vähän mutkille,  mutta kai se koira osaa mennä mutkissakin, olettaisin. Seuraavan kerran harjoitellaankin oikein porukalla, kun Nelli on luvannut järjestää kekkerit kaikille pennuilleen syyskuun lopulla ja perehdyttää ne mejä:n saloihin. Joten kaivakaahan hirvikärpäshatut naftaliinista. Täällä niitä piisaa.

4.8.2007 Toimintaa hiljaiselon jälkeen. Tässä on jo muutama päivä vietetty laiskanpulskeita hetkiä, johtuen siitä, että kelit ovat olleet kohtalaisen tuoreet. Yläkerran isäntä on ilmeisesti päättänyt antaa vähän hyvitystä viime kesän kuivuuden takia, koska nyt tuota vettä on riittänyt ihan kyllästymiseen asti. Intouduin tuossa joutohetkinä hommaamaan kuntokortin ja kahtena päivänä on jo käyty polkemassa pyörällä sisätiloissa kunto-ohjaajan piiskatessa kannustushuudoilla. Nyt on sitten istuinkyhmyt (jotka pehmusteiden alta kyllä löytyivät) niin kipeät, että on pakko pitää välipäivä ja lähteä välillä ulos lenkkeilemään. Siinä sitten tyttöjen kanssa metsässä samoillessa huomasin, että linnustusaika alkaa taas olla käsillä. Ihan kiitettävästi näyttäisi olevan kanalintuja tänä syksynä. Pölläytettiin nimittäin samalta apajalta lentoon 4 koppeloa ja yksi metso, jotka olivat nautiskelemassa viimeisiä mustikoita. Melkein saatiin pyrstösulista kiinni. Johtuneeko siitä, että meikäläinen ei omista "pyssyjä" sen paremmin kuin metsästyskorttiakaan, kun nuo linnut tuppaavat lentämään melkein ohimoon. No, ehkä tyydyn vielä toistaiseksi kuitenkin olemaan enemmän bongarikuin metsästäjä. Kivahan niitä on hätyytellä näinkin. Tytöt ainakin saivat liikuntaa kun juoksivat tipujen perässä. Nelli tosin satuttiitsensä jossain karahkassa, koska rinnassa on karvaton alue ja iso mustelma, mutta eipä tuo menoa näyttänyt haittaavan.

30.8.2007 Säännöt lemmikeille ja vähän meille ihmisillekin.
Ripustettavaksi lemmikkien luettavaksi ERITTÄIN MATALALLE esimerkiksi jääkaapin oveen- eli noin kirsun korkeudelle.

Rakkaat koirat ja kissat,
> Astiat, joissa on tassunkuvia ovat teidän ja sisältävät teidän ruokaanne.
> Muut astiat ovat minun ja ne sisältävät minun ruokaani.
> Huomioikaa, että tassunjäljen asettaminen keskelle ateriaani ei tee siitä teidän ruokaanne
> En myöskään pidä tassunkuvaa ruokani keskellä esteettisesti miellyttävänä.

> Porraskäytävää eivät suunnitelleet F1-insinöörit, eikä se ole kilparata. Minun  päihittäminen alaspäin juoksussa ei ole tavoitteena. Kampittamiseni ei auta, koska kaadun alas nopeammin, kuin te juoksette.

> En voi ostaa mitään jättisänkyä suurempaa. Tästä olen erittäin pahoillani. Älkää luulko, että jatkan sohvalla nukkumista
> varmistaakseni teidän hyvän olonne. Koirat ja kissat voivat oikeasti käpertyä pieneksi palloksi nukkuessaan. Ei ole tarpeellista nukkua vaakatasossa muihin nähden levittäytyneenä mahdollisimman pitkäksi.
> Tiedän myös että hännän pitkäksi venyttäminen ja kielen ulkona roikottaminen tilankäytön maksimoimiseksi ei ole enää muuta kuin sarkasmia.

> Viimeisen kerran, kylpyhuoneessa ei ole salakäytävää eikä taikaovia. Jos jollakin ihmeen kaupalla ehdin sinne ennen teitä ja onnistu saamaan oven kiinni, eivät raapiminen, vinkuminen, naukuminen, ovenkahvan kääntö, tassun oven ali saaminen, tai muutkaan temput oletarpeellisia. Minun täytyy tulla ulos samasta ovesta, josta menin sisään. Lisäksi olen käyttänyt WC:tä useita vuosia -- kissa- tai koiraeläinten avustus ko. tapahtumassa ei ole tarpeellista.

> Oikea järjestys on:
> Suudelkaa minua ENSIN, sitten voitte mennä haistelemaan toisen koiran tai kissan takapuolta. Tätä en voi painottaa riittävästi.

> VASTAPALVELUKSI TEILLE, rakkaat lemmikkini, olen liimannut etuoveemme seuraavan viestin:

> Kaikille ei-lemmikin omistajille, jotka haluavat käydä kylässä ja silti valittaa 
   eläimistämme:
1. He asuvat täällä. Sinä et.
2. Jos et halua heidän karvojaan vaatteillesi, pysy poissa huonekaluista.
3. Pidän lemmikeistäni enemmän, kuin monista ihmisistä. 
4. Sinulle lemmikkini on eläin. Minulle hän on adoptoitu poika/tytär, joka on  karvainen ja puhuu hieman epäselvästi.

Muista: Monella tapaa koirat ja kissat ovat lapsia parempia, koska: 

1. He syövät vähemmän.
2. He eivät ole jatkuvasti ruinaamassa rahaa.
3. He ovat helpompia kouluttaa.
4. He tulevat kutsumalla, yleensä.
5. He eivät koskaan pyydä saada ajaa autoa.
6. He eivät hengaile huumehörhöjen ja varkaiden kanssa.
7. He eivät polta eivätkä juo.
8. Heidän ei tarvitse ostaa jatkuvasti uusinta muotia olevia vaatteita.
9. He eivät tahdo käyttää vaatteitasi.
10.He eivät tarvitse miljoonia euroja koulunkäyntiin.

Ja mikä parasta,
11. Jos he sattuvat hankkiutumaan raskaaksi, voit aina myydä heidän lapsensa.

Että sitä rataa... Tässäpä hieman mietittävää itse kullekin näin sadepäivien ratoksi. Asiasta kolmanteen... Kyllä tämä digiaikaan siirtyminen on hermoja raastavaa ainakin näin "korvessa" asuvalle. Ei ole näemmä linkkejä vielä riittävästi, koska telkkari pätkii ja kuva pysähtelee. No, sinänsähän siinä ei mitään menetä, koska eihän sieltä tule kuin uusintoja tai kokkausohjelmia. Mutta kun jäisi aikaa päivitellä kotisivuja, niin eipä jaksa linkkiyhteys pysyä päällä niin kauaa, että saisi koneen auki. Ja jos vielä saakin auki, niin toiminta on hidasta kuin itänaapurissa. Siksipä tämäkin sepustus on tehtävä työpaikalla. Töiden jälkeen tietysti! Saatiin kuitenkin vihdoinkin ulkovalot toimintaan, joten ei tarvitse ihan säkissä asustaa. Siinä me sitten tyttöjen kanssa istutaan sohvalla ja ihastellaan uusia valoja ja odotellaan kotipupun ilmaantumista näköpiiriin, jotta saataisiin edes jotain jännitystä elämään.

18.-20.8.2007 Kadonneen sorkan ja motivaation metsästys. Viikonloppu vierähti pitkästä aikaa mejä-kokeen merkeissä. Leena ja Panu olivat myös päässeet kokeeseen mukaan ja siten kutsuttu yökylään. Lauantai meni pääasiassa jälkiä tehdessä ja hirvikärpäsiä häätäessä. Panu päätettiin jättää tyttöjen kanssa kotiin. Liekkö poika kuullut jostain, että Kouvolassa oli karaoken Guinesin maailmanennätys-tehtailu meneillään, sillä se oli viihdyttänyt tyttöjä omalla non-stop esityksellään meidän poissaollessamme.Tarina ei kerro oliko konsertti ollut rokki vai serenadi painotteinen. Pienen uinti- ja lenkkireissun jälkeen painuttiin hyvissä ajoin nukkumaan. 

Koepäivä valkeni aurinkoisena ja sellaisena se pysyikin koko kokeen ajan. Vasta vähän ennen tulosten lukua saatiin pieni kesäinen sadekuuro. Koe pidettiin Valkealassa, Haukkulahden majalla. Ylituomarina Heikki Pirhonen ja muina tuomareina Ulla Rämö-Kiri ja Sari Saarinen. Mukana oli 8 avoimen luokan ja 10 voittajaluokan koiraa. Jostain syystä tulostaso jäi yllättävän laimeaksi ja hyvin monella koiralla tuntui olevan ongelmia motivaation kanssa. Niin myös meillä!

Alku näytti lupaavalta ja Nessi jäljesti tarkasti jäljen tuntumassa kunnes tultiin suon reunaan, missä jälki sotkeentui riistan jälkiin. Pientä epäonneakin oli matkassa, sillä uusi jäljen suunta osoitettiin 90 astetta väärään suuntaan. Sinne sitten koiraa kehoitin, koska niin sanottiin. Siinä vaiheessa kun olin rämpinyt parikymmentä metriä eteen päin ja seisoin vetelässä suoturpeessa polviin asti, eikä merkin merkkiä näkynyt missään, tilanne alkoi epäilyttämään niin minua kuin tuomariakin. Selvisi, että suunta onkin väärä. Ei kun takaisin ja etsimään jälkeä. Toisen hukan jälkeen hieman vastaavanlainen tilanne toistuu ja koira ohjataan taas "jäljettömälle" osuudelle. Tässä vaiheessa meinasin keskeyttää, mutta luonto ei kuitenkaan antanut periksi. Matka jatkuu ja Nessin päättäväisesti vauhdittamana erkanemme reilusti oppaan oikealle puolelle, jolloin tuomari toteaa, että taitaa tulla kolmas hukka. Tämä kuitenkin peruuntuu, koska juuri samalla hetkellä näen edessäni jälkimerkin. Opas huudellaan mukaan ja matka jatkuu vielä jonkin aikaa, kunnes se kolmaskin hukka tulee. Toinen kulma löydetään ja kaadolle suunnistetaan Nessin perässä, sillä opas on jo pudonnut kartalta merkkien vähyyden vuoksi. Erittäin harmillinen, mutta opettavainen kokemus kaikille. Harmillinen sikäli, että koiraa kehoitettiin pariinkin kertaan ihan väärille urille ja matkanteko oli rikkonaista. Eikä oppaallekaan varmaan jäänyt hyvä maku suuhun elämänsä ensimmäisestä mejä-kokeesta ja opastuksesta. Opettavaista sikäli, että taas tuli todistetuksi miten tärkeää riittävä piilomerkkaus ja tukimerkit ovat. Onhan sitä itsekin tullut hukattua jälki kerran (terveisiä vaan Petrille) ja se on kyllä nöyryyttävintä mitä voi sattua, mutta sen jälkeen ei piilomerkeistä ole tingitty. Tämä oli nyt kuitenkin jo toinen kerta Nessin kohdalla kun opas kadottaa jäljen ja se on minusta jo vähän kohtuutonta. Tuloksena siis AVO O ja ylituomarin sanoja lainatakseni "kalleinta mahdollista harjoittelua". Panun tulossaalis jäi myös nollille ja kokemusta karttui yhden kokeen verran lisää.

Illalla kotona olikin sitten taas vetelää porukkaa. Eipä ollut enää paljon mehuja jäljellä petiin kaatuessa. Jostain hämärän rajamailta tajuntaan kantautui puhelimen viestiääni ja arvasin Leenankin saapuneen kotiinsa. Yö meni jokseenkin koomassa kaikkien osalta. Nessikin ajoi ilmeisesti jänistä tai kelasi koejälkeä, koska kuului uneksivan alkuyön. Nelli, jolla on valeraskaus meneillään, touhusi jalkopäässä olemattomien "pentujensa" kanssa, eikä tiennyt olisiko peiton alla vai päällä ja pistäytyi aina välillä siitä minulle ilmoittamassa. Oikea peikkojen yö! Onneksi tätä vaihetta ei yleensä kestä viikkoa pitempään.

13.8.2007 APUA! Sohva suolistettu! Ensimmäinen ajatus, mikä tuli mieleen nähdessäni sen superlonisilpun olohuoneen sohvalla, joka onneksi oli matolla suojattu. Epäilykset pahanteosta heräsivät siinä vaiheessa, kun Nelli ei Nessin tapaan ollut ruokaa kerjäämässä. Tilanne ei kuitenkaan ollut niin paha, kuin mitä alkuun arvelin. Mejä-sieni se vaan olikin kohdannut oman eksoduksensa kaikessa hiljaisuudessa. Kävin nimittäin eilen tekemässä koirille jäljet ja olin jättänyt pestyn sienen pesuhuoneeseen kuivumaan. Ovi oli jäänyt auki ja mitä ilmeisemmin sieni oli "illistellyt" ovenraosta, koska Nelli oli sen sieltä hakenut ja päättänyt tehdä siitä selvää. Eipähän ryttyile enää! Tai sitten se oli mielenilmaus siitä, että laitahan emäntä töppöstä toisen eteen, jotta päästään asiaan, eikä tarvii tyytyä näiden sienien nuuskimiseen.

No, käytiin sitten jäljestämässäkin ihan oikeesti ja ihan helteessä. Auton mittari näytti 28 astetta vielä seitsemän aikaan illalla. Huh!Hirvikärpäsiäkin oli ihan kiitettävästi, etenkin toisella jäljellä, kun hiki alkoi olla sopivasti pinnassa ja paita liimautuneena selkään. Mukava harrastus, jos ei muuta tekemistä ole :O) Jäljestäminenkin sujui paremmin kuin viikko sitten. Nessillä oli kolmen kulman jälki, jonka se suoritti ihan kiitettävästi, pienestä hötkyilystä huolimatta. Maasto pysyi riistahavainnoista vapaana, joten päästiin keskittymään ihan kunnolla itse asiaan. Nellille olin tehnyt Nessin viime viikkoisen jäljen, josta silloin joka osuudelta lähti metso. Nyt linnuista ei ollut jälkeäkään. Nelli jäljesti upeasti. Alkumakaus ja kulmien makaukset syötiin ja välillä myös ne kohdat, joihin sienestä oli puristunut enemmän verta. Pitäisköhän syöttää yksi sieni aina ennen kokeitakin, jotta pääsisi koira "veren" makuun?! Eteneminen oli rauhallista ja tarkkaa, hihna koko ajan löysällä pysyen. Ihan siinä melkein liikuttui kaadolle tultaessa. Voi miten mielelläni soisinkaan Nellille joskus samanlaisen suorituksen kokeissa. Taas heräsi toivonkipinä siitä ykköstuloksesta. Vaikka taitaa tulla Nellillä ikä vastaan ja minulla resurssien puute. Kahden koiran kilpailuttaminen on kuitenkin vähän hankalaa. Minulla kyllä riittäisi intoa, mutta samaan kokeeseen kahden saaminen on jo vaikeampaa. Ihan kivaa puuhaa kuitenkin, vaikka ei virallisella jäljellä oltukaan. Ja koirat ainakin nauttivat.

12.8.2007 Mejä-mestaruudesta kisattiin Vierumäellä. Harmillista kyllä, ilman meitä. Sillä jouduin peruuttamaan ilmoittautumisen äkillisen hääkutsun johdosta. Harmitti niin, ettei oikein viitsi ajatellakaan koko asiaa. Onneksi PP-kasvateista Panu oli edustamassa ja jäljestikin lupaavasti AVO3-tuloksen saaden. Onnea Leena ja Panu. Tästä on hyvä jatkaa ensi kauteen. 

26.7.2007 Matkalaukkuelämää. Nyt kun on jo melkein viikko edellisestä reissusta, niin ajattelin, että voisi taas vaihteeksi kävästä vähän naapurikylää pidemmällä. Ja onhan näitä viisaita sanontojakin: matkailu avartaa ja vierivä kivi ei sammaloidu muun muassa. Päätimme siis siskoni kanssa pistäytyä Tallinnassa "soppailemassa". Ihan vaan sellainen pikareissu - aamulla sinne ja illalla takaisin. Siskon mies oli lupautunut lapsenvahdiksi ja lapset (Ronja 10v ja Eetu 6v) puolestaan koirien hoitajiksi, joten ei muuta kuin menoksi. Matkahan meni ratevasti ja ihan saatiin taas vähäksi aikaa hypistellä tavaroita tarpeeksi. Hupaisinta tässä on kai se, että Nelli on vain kerran ollut hoidossa muualla ja Nessi ei koskaan. No, evästettiin lapset ja isäntä hyvin: mitä saa tehdä ja mitä ei, ketä saa nostella ja kumman koiran peiton alle kurkkia. Lisäjännitystä asiaan aiheutti siskonperheen oma koira ja kissa, joista olisi pysyttävä kaukana. Kaikki suijui kuitenkin hienosti, mitä nyt vähän oli pitänyt kokeilla Kamreeri Mutikaiseen (=kissa) tutustumista lähietäisyydeltä, sillä seurauksella, että se oli pinkaissut tikapuille turvaan. Jos oli ollut ikävä lapsilla äitiään, niin oli ollut koirillakin ikävä emäntäänsä ja jälleennäkemisen riemu oli valtaisa. Voi sitä hännän huisketta kun niille selvisi, ettei mamma olekaan jättänyt. Ja vaikka koirilla oli taatusti ollut kiva ja tapahtumarikas päivä lasten seurassa, niin Nessi oli päättänyt varmistua siitä, ettei se ainakaan jäisi kyydistä kotiin päin lähdettäessä. Sillä aikaa kun me vielä nautiskelimme iltakahveja, se oli fiksuna koirana mennyt matkalaukkuun nukkumaan, kun ei enää jaksanut hereilläkään pysytellä. Varsinainen Kassi-Alma!! Ei kuitenkaan mikään pöllömpi idea.

23.7.2007 Näytelmiä ja pihatöitä. Eilen piipahdettiin tyttöjen kanssa Hyvinkäällä parsoneiten erkkarissa. Tytöt olivat tällä kertaa mukana vaan turisteina, kuten Ottokin ja kannustamassa pikkupentuja, joista Helmi ja Minni olivat mukana karkeloissa. Topikin oli ilmoitettu, mutta ikävän rokotusepäselvyyden vuoksi ei päässytkään mukaan kisaamaan ja sekös harmitti. No, vielä sitä ehtii nuorimies moneen muuhun näytelmään mukaankin. Neitokaiset suoriutuivat omasta koitoksestaan varsin mallikkaasti. Molemmat olivat nätisti pöydällä ja antoivat katsoa hampaansa (ne mitä siellä nyt tässä vaiheessa vielä on), eivätkä pelänneet tuomarin tutkimistakaan. Paikallaan seisominen tuotti vielä pieniä vaikeuksia, samoin ympyrässä kulkeminen. Varmaan miettivät pienessä päässään, että ihme touhua kun olis niin paljon mukavampaa laittaa ranttaliksi kun on saman ikäisiä kavereita kehä pullollaan. Joka tapauksessa arvosteluidenkin perusteella lupaavia näytelmätähtiä, jahka kokemusta vielä vähän karttuu. Pikku-Helmi sijoittuikin hienosti toiseksi, mikä on jo saavutus sinänsä, koska kisaamassa oli toistakymmentä kilpasiskoa, joista toiset näyttivät jo hieman harjoitelleen enemmän. Tässä "Panun Leenan" ottamassa kuvassa Helmi poseeraakin varsin nohevan näköisenä, melkein kuin tietäisi mitä varten kuvataan, ja miksei tietäisi!

Tänään onkin ollut sitten työntäyteinen päivä. Kymmenen tuntia mennä hurahti maata tonkiessa ja taimia istutellessa. Kävi nimittäin taas vanhanaikaisesti sielä taimimyymälässä eli nuppi sekosi ja mukaan tuli hamstrattua enemmän kuin laki sallii. Kaiken lisäksi se ei edes näy missään (paitsi rakkoina käsissä). Herää epäilys, että tämän tontin täytyy olla jonkinlaisessa Bermudan kolmiossa tai vähintäänkin mustan aukon reunalla, koska tänne saa uppoamaan ihan käsittämättömän määrän kasveja. Toivottavasti tämä edes muutaman vuoden kuluttua muistuttaa puutarhakirjojen pihoja, ettei kuluneet kalorit ihan turhaan. Selkä on ainakin kuin Notre Damen kellonsoittajalla, kyttyrä vaan enää puuttuu!!

12.-16.7.2007 Shampanjaa ja vaahtokarkkeja. Se kuvaa hyvin tämän hetken tuntemuksia Minskin reissun jälkeen. Reissu oli kaikkine kokemuksineen todella mahtava. Matkamme alkoi siis torstaina Katajanokan laiturista, josta Viking Rosella lähti klo 16.15 kohti Tallinnaa. Sieltä jatkoimme yötä myöten matkaa bussilla Latvian ja Liettuan kautta kohti Valkovenäjää ja Minskiä. Tunnelma bussissa oli tiivis. Olihan matkassa 22 koiraa omistajineen. Rajamuodollisuudet sujuivat joutuisasti, lukuunottamatta Valkovenäjän rajaa, jossa jouduimme olemaan kolme tuntia. Jonoa ei ollut, mutta meininki on vähän sama kuin Venäjälle mentäessä, että asioita ei voi hoitaa samalla kertaa samalla luukulla, vaan joka asialle on oma paperi ja eri virkailija. Minskissä olimme seuraavana iltana klo 17.15.

Majoittauduimme Hotelli Belarukseen, 20. kerrokseen. Hotelli oli jo parhaat päivänsä nähnyt, eikä sitä varmaan oltu remontoitu sitten valmistumisen. Uskaltauduimme kuitenkin asettautumaan taloksi, huomattuamme, että ainoat näkyvät eläimet huoneessa olivat omia koiriamme. Pikainen ruokailu alakerran ravintolassa, jossa yllättävää kyllä saimme palvelua ihan ymmärrettävällä englannilla, ja nukkumaan. Ihana tunne saada jalat suoriksi.

Lauantaiaamu valkeni pilvisenä ja erittäin koleana. Matka näyttelypaikalle alkoi klo 8.30, jossa ensimmäisillä oli koitokset jo heti kymmeneltä. Näyttelyteltat pystytettiin mahdollisimman lähekkäin, jotta "suomalaisleirissä" olisi aina joku vahtimassa tavaroita, toisten kannustaessa kehän laidalla. Meidän vuoromme oli vasta iltapäivällä. Tytöt kisasivat keskenään, mutta Armaksella oli kilpakumppanina paikallinen valioluokan uros. Tuomarina toimi Liettualainen Kornelija Butrinova. Ei auttanut kuin laittaa kaikki peliin toisen uroksen päihittämiseksi. Ja niin vaan kävi, että Armas pesi kaikki: sai sertin, cacibin ja oli vielä ROP. Nessi oli VSP, saaden sertin ja viimeisen cacibin, jolla saavutti Kans Mva:n arvon, sen lisäksi että tuli Bcu Mva:ksi. Koska Valkovenäjällä ja Venäjällä kaikki erinomaisen saaneet luokkavoittajat saavat sertin, oli Nelli ilmoitettu avoimeen luokkaan, tuloksen maksimoimiseksi ja se kannatti. Nelli sai myös sertin, vara-cacibin ja Bcu Mva:n arvon lisäksi titteleihinsä. Arvostelut olivat venäjäksi, joten niistä ei ottanut mitään tolkkua, mutta kisan päätteeksi tuomari tuli kehumaan koiria kauniiksi ja erinomaisen näköisiksi. Mutta sehän me jo tiedettiinkin :o) Tässä ROP-kehä.

Suomalaismenestys oli muutenkin erinomainen, joten illalla pidimme pienet voitonjuhlat osan porukan kanssa paikallisen ravintolan terassilla. Valkovenäläinen vodka on kuulemma maailman parasta ja sitähän piti tietysti testata. Mausta en osaa sanoa, mutta vaikutus on ainakin sama kuin suomalaisellakin. Ja pitihän sitä tietysti poksautella shampanjaakin. Ilta huipentui valkovenäläisiin häihin, joihin pääsimme mukaan kuin varkain. Hääseurue juhli samassa paikassa kuin mekin. Viihdyttäjänä oli Ukrainan euroviisuvoittaja tai ainakin hyvä imitaatio siitä. (Jos joku muistaa hopeiseen lureksiin pukeutuneen avaruusolion). Vodka virtasi ja laulu raikui. Frederikin Suomessa tunnetuksi tekemä Volga,Volga oli yksi karaoke-kappaleista, johon mekin pystyimme osallistumaan. Aamun pikkutunneilla palasimme hotellille ja edessä oli vielä koirien pesu. Näyttelyalueen kentästä irtosi nimittäin jotain mustaa hiekan ja noen sekoitusta, mikä värjäsi koiran heti sen istuessa. Eikä se lähtenyt pois oikein pesemälläkään.

Kisat jatkuivat seuraavana päivänä uusilla koitoksilla. Parsoneissa oli samat kisakumppanit miinus astetta matalampi kisajännitys. Olihan eilen jo saavutettu se mitä haettiinkin. Tänään tuomarina oli venäläinen Mstislav Polivanov, joten odotettavissa oli että kotiinpäin vedettäisiin, niin kuin näissä maissa monasti on tapana. Tuomarille kävikin pieni kömmähdys ja se julisti Armaksen jo voittajaksi ja cacibin arvoiseksi näkemättä koko valioluokan koiraa. Kehäsihteerille tuli hätä ilmoittaa, että uroksia onkin kaksi. Kymmenisen minuuttia siinä miteltiin voimia ja käveltiin edestakaisin pareittain ja erikseen ja seisottiin paikallaan, kunnes voittajaksi julistettiin valioluokan uros. Armakselle serti ja vara-cacib. Sikäli harmillista, että Armas oli kyllä rakenteellisesti ja karvan laadultaan parempi. Myös tyttöjen sijoitukset vaihtoivat paikkaa: Nessi oli PN2, sai sertin ja vara-cacibin, Nelli-mamma tempaisi olemalla PN1, sai sertin, cacibin ja oli VSP. Siirryimme siis kannustusjoukkoihin ja odottelemaan näyttelypäivän pättymistä. Ryhmäkehien alkaessa saimme tiedon, että tässä näyttelyssä kahden sertin saaneet koirat saavuttavat valionarvon! Nyt iski paniikki! Armaksen eiliset sertilaput olivat nimittäin autossa ja bussi vielä hotellilla. Kuskien ajoaikataulun vuoksi (näin meille kerrottiin) se ei voisi tulla ennen klo 18.40. Näyttelytoimikunta ilmoitti poistuvansa paikalta BIS-kehän jälkeen ja valionarvon vahvistamiseksi tarvittiin alkuperäisiä sertilappuja, eikä jälkikäteen vahvistaminen onnistuisi. Alkoi kilpajuoksu aikaa vastaan. Ryhmät etenivät, eikä bussia näkynyt. Kävin toimittamassa muut paperit ja maksut jo eteenpäin ja juoksin kehän ja bussialueen väliä edestakaisin, niin että paikalliset maatuskat luulivat minun harjoittelevan maratonia varten. BIS-kehä oli alkanut jo siinä vaiheessa kun näin bussin tulevan. Ei kun lappuja hakemaan ja kieli vyön alla taas takaisin kentälle. Tässä vaiheessa pystyin jo tuulettamaan maatuskoiden kohdalla. Kalkkiviivoille meni, mutta ehdinpä silti! Näyttelyt menivät siis yli odotusten. Kotiin viemisenä oli kolme uutta Bcu Mva-koiraa ja yksi inttivalio. Huippua!! Samaan aikaan Suomesta tuli tekstiviesti, että pikkuinen Topi-poika oli osallistunut Orimattilassa pikkupentukisaan, ollut ROP ja saanut KP:n. Kuvassa voittokolmikko.

Suomalaismenestys oli muutenkin huima. Saavutuksina 22 mukana olleelle koiralle mm. 17 Bcu Mva, 6 Kans Mva, 2 JunBcu Mva, 1 RYP3, 4 RYP4, sertien määrä taisi yltää yli kolmeenkymmeneen ja cacibeja tuli 18 kaikenkaikkiaan. Melkoista shampanjapullojen poksetta siis paluumatkalla tiedossa. Uupuneina, mutta onnellisina lähdimme kotia kohti ja tällä kertaa rajoilla ei ollut mitään ongelmia. Kotimatka sujuikin vauhdikkaasti ja meille jäi vielä reilusti aikaa tehdä ostoksia Tallinnassa ennen laivan lähtöä. Kotimaan kamaralle astuimme maanantaina klo 19.45. Meidän reissumme vielä jatkuu, sillä Armas kotiutuu vasta tistaina, jolloin vien sen takaisin kotikonnuille. Veikkaampa, että kaikki koirat nukkuvat muutaman päivän putkeen.

Tässä vielä paikallista koirakaunetta ja vihiä siitä mikä on kuuminta hottia maailmalla.

11.7.2007 Matokuuria ja pyykinpesua. Sitähän se reissuun valmistautuminen teettää. Armas tosin päätti järjestää vähän ylimääräistäkin puuhastelua käymällä eilen miesten tavoin merkkaamassa minun petini ja makuuhuoneen verhot. Tai ei meillä siis isäntä reisusta tultuaan kusase sänkyyn sen paremmin kuin nurkkiinkaan, mutta jotain samankaltaista reviirin merkkaamista on kyllä havaittavissa. Yleensä se ilmenee likaisten sukkien ja kalsonkien ilmaantumisena huushollissa kaikkialle muualle paitsi pyykkikoriin. Tänään on siis pyykätty muutakin kuin matkavaatetusta. Liekö merkkailu suututtanut arvon leidit (menihän siinä samalla niidenkin peti), mutta sänkyyn ei Armaksella illalla ollut tulemista, sillä peiton alta alkoi kuulua niin vertahyytävä murina, että herra joutui nukkumaan lattialla omassa kopassaan. Aamulla kävimme sitten hakemassa paikalliselta konitohtorilta pakolliset heisimatotodistukset reissua varten. Siinä sitä oli taas tekemistä kun ahtauduit kolmen, suhteellisen vilkkaan koiran kanssa muutaman neliön odotustilaan. Juuri kun olin saanut hihnat setvittyä ja koirat asettumaan kauniisti paikalleen, niin eikö siihen ampase joku heinähattu ja ala leperrellä koirille että "kenenkäs pieniä poikia täällä on?". Samassa se kahden neliön tila on yhtä hännän huisketta, tepsutusta ja näyttää kuin koiria olisi ainakin tuplamäärä. Teki mieleni ottaa sitä ihmistä korvista kiinni, katsoa tiukasti silmiin ja sanoa määrätietoisella äänellä: EI, näin ei saa tehdä!!! Jos se olisi sille mennyt paremmin jakeluun kuin sillä hetkellä täysin kuuroille koirille. No, kunnialla selvittiin loppujen lopuksi siitäkin reissusta. Nyt ei muuta kuin pakkaamaan ja tekemään viimehetken tarkistuksia, että kaikki tarpeellinen tulee mukaan. Seuraavan kerran ehdinkin istahtaa koneelle varmaan vasta viikon kuluttua, jolloin onkin tiedossa ihan toisenlaista tarinaa.

10.7.2007 Vauhtia ja vesipetoja. Tänään oli taas vauhdikas ja koiratäyteinen päivä. Olimme tehneet Eevan kanssa treffit Padasjoen ABC:lle puolilta päivin, mistä kävin hakemassa Armaksen tyttöjen iltojen iloksi. Ihan kokonaan herra ei meille muuta, vaikka viikon verran reissumiehen elämää viettääkin. Armas lähtee nimittäin mukaamme Valkovenäjälle, jonne starttaamme loppuviikosta. Matkasta tulee varmaan ikimuistettava! Eikä vähiten sen vuoksi, että Juha ilmoittautui innokkaaksi "kennelpojaksi" matkalle mukaan :O) Ei taida poika tietää mihin soppaan on lusikkansa pistänyt.

Automatkan pölyt karistettiin heti kättelyssä vilvoittelemalla Kymi-joessa. 

"Lock-Nessin" hirviö tässä näyttää velipojalle mallia, mitenkä patukka noudetaan takaisin kuivalle maalle. 

Nelli-mamma tyytyi katselemaan kersojen vesileikkejä kauempaa, koska leidin mielestä päivä ei ollut riittävän helteinen varpaiden kasteluun.

Armas tuumaili rannassa hetken aikaa, josko näkyisi paikallisia nahkavarpaita eli sorsia, joita voisi ensialkuun jahtailla.

Olishan se enemmän ÄIJÄÄ kuin jonkun patukan perässä sukelteleminen.

Nessin harmiksi sorsia ei näkynyt, joten patukkarallista piti ruveta ihan kisaamaan.

Kauaa ei vedessä ehditty puljaamaan, koska oli ehdittävä myös illan agiliitoon. Armas sai tyytyä istumaan vaihtopenkillä, tyttöjen reenatessa. Puhtia pojalla varmaan olisi riittänyt, mutta ohjaajan pakaralihaksille kahden koiran juoksuttaminen radalla oli jo ihan tarpeeksi. 

Illalla vieraisilla kävi myös Topi, toinen kevätpentueen pojista. Topistakin oli kasvanut oikein komea poika. Syntymälahjakseen se on saanut samanlaiset duracelit kuin sisaruksensakin, eikä pusujen määrässäkään jääty yhtään huonommalle. 

Sen lisäksi, että tämä pikkukaveri on pallofriikki, se seuraa perheen 6-vuotiaan Ernan tekemisiä herkeämättä.

Myös Topi osallistuu parsoneitten pikkupentuluokkaan parin viikon kuluttua.

8.7.2007 Eilen oli taas aika vauhdikas päivä. Kävin Lammin ryhmänäyttelyssä katselemassa kasvattieni esiintymistä. Hienostihan siellä meni. Tuomarina oli tanskalainen Igrid Borchorst, jolta Nelli sai aikoinaan toisen sertinsä. Tämä päivä oli melkein Deja'vu ilmiö, sillä Vili, jonka esitin, sai myöskin toisen sertinsä! Pisti kyllä vähän äitiään paremmaksi olemalla vielä ROP. Erityisesti mieltäni lämmitti Panu-veljen paluu näyttelykehiin pitkän tauon jälkeen. Varsinkin kun esiintyminen oli kaikin puolin mallikelpoista. Tuloksena EH,AVK/3. Kuvia nähtävillä molemmista pojista uutisten puolella.

Matka jatkui näyttelyalueelta kohti Hämeenlinnaa, jossa kevätpentueen Minni (ei kuitenkaan mikään hiiri) asustaa. Olin saanut jo muutaman "epätoivoisen" sähköpostiviestin ja kuvan vakuudeksi, että pitäiskö tälle turkille jo tehdä jotain?

Ovella vastassa oli enemmänkin peikkotyttöä kuin parsonia muistuttava, joskin luonteeltaan erittäin ystävällinen ja pusuhalukas pieni karvapallo. Tyttö on kyllä luonteeltaan aivan ihana! Eikä tuo ulkonäkökään pienen "tuunaamisen" jälkeen hullumpi ole. Kuten kuvista tulette huomaamaan.

Hetken tutustumisen jälkeen ruvettiin sitten hommiin. Tai ei siinä mitään tutustumisia tarvittu. Minni oli heti kaveria ja ymmärsi jutun juonen: tyttöjen juttuja. Uskomaton epeli! Käsittämättömän maltillisesti se jaksoi olla koko kaksituntisen rupeaman, mikä tähän sessioon kului. Ajoittain näytti ihan siltä, niin kuin tästä puleeraamisesta jopa nautittaisiin.

Minnillä on vielä pentukarva, joten kovin tarkkaan kaikkia hupsuja-hapsuja ei voitu ottaa. Muuten lopputuloksena olisi ollut enemmän Kiinan karvatonta harjakoiraa muistuttava "nakukoira".

Lopputulos näyttää kuitenkin tältä. Eikös vaan olekin aika söpö. Ihan on äitiinsä tullut, myös poseeraamisen suhteen!

No, kuvien saaminen ei ollut ihan niitä helpoimpia juttuja tässä hommassa. Sen verran eläväisestä luonteesta on kysymys. Minnin tapaamme seuraavan kerran parsoneitten erikoisnäyttelyssä, jossa neiti Sievänen tekee ensiesiintymisensä pikkupentuluokassa.

2.7.2007 K E S Ä L O M A ! Sitä sanaa täytyy oikein maistella kielenpäällä. Niin hyvältä se kuulostaa. Vihdoinkin saa nukkua aamulla niin pitkään kuin huvittaa. Se kai tässä lomassa parasta onkin näin aamu-unisen mielestä. Mitään stressiä en aio ottaa mistään "rästihommista" joita ihmiset perinteisesti tekevät lomillaan ja palaavat sitten töihin mukamas levänneinä. Ehei! Tämä tyttö ottaa lunkisti ja naatiskelee pihan tonkimisesta, auringosta (jota on tilattu seuraavaksi viideksi viikoksi) ja naapurin talonrakennusprojektista. Se mikä tästä viimemainitusta tekee nautittavan, on tietysti se, että oma urakka on takana.

Loman kunniaksi käväisimme tyttöjen kanssa kyläilemässä Orimattilassa, jonne kevätpentueen Otto muutti. Tässä vähän pojan kuulumisia.

Tervehdys siskot ja veikat! Minusta on jo tullut iso poika ja vahva. Tänään oli kiva päivä kun näin äidin pitkästä aikaa. Yritin kovasti leikkiä sen kanssa, mutta äiti ei oikein innostunut asiasta. Sillä oli kuulemma NE ajat ja se vaan juoksenteli merkkailemassa pitkin pihaa, vaikka mä miten yritin roikkua rieveleissä kiinni. Mutta kyllä se silti oli ihana!

Isosisko Nessi sitävastoin oli just niin rasittava ku siskot yleensäkin. Se pörhisteli minulle ja jahtas mua pitkin pihaa. Välillä mun piti ihan kiivetä isin niskaan turvaan. Silläkin oli NE ajat! Tosin se kuvitteli saavansa pentuja. Oli se välillä ihan kunnollakin ja lupas lähtee mun kanssa joskus lenkille ja sinne johonkin näytelmään. 

Niistä näytelmistä mä en tiedä mitään, mutta kovasti se kasvatta ja minua kehui komeaksi ja otti paljon kuvia, vaikka minä en olis millään malttanu pysyä paikoillaan. Siellä näytelmässä kuulema pitäis pysyä ja osata näyttää hampaatkin. Onneksi olen syksyllä menossa leikkikouluun, missä nuo asiat varmaan opetetaan.       

Ja kun kerran kehuttiin, niin minä poika päätin näyttää, että tyttöjä varten on jo vähän reenattu ja rupesin "jumppaamaan" kasvattajan kinttua vasten. Sen jälkeen kun minua oli tarrattu niskasta kiinni ja pyöräytetty lattialle selälleen, kuulin, ettei niin saisikaan tehdä. Vähäks nolotti! No mä keksin lipasta sitä poskesta ja pääsin heti irti. Tää on se juttu, josta kaikki tytöt tykkää. Olipa ne sit ihmisiä tai koiria.

Hauskaa kesää kaikille! Toivottavasti nähdään parsoneitten erikoisnäytelmässä. Lisää mun kuvia voi katsella kuva-albumin puolelta.

28.6.2007 Ooo, kesän lapsi mä oon. Ooo, villi luonteeni on.

Täällä Mankalassa on tänään ollut pienoista juhlahumua: Seitsemän vuotta sitten, Espoon Veikkolassa, syntyi kuvan päivänsankari. Oltiin täällä mökillä silloinkin kun tuli puhelinsoitto, että pennut olivat syntyneet ja sieltä meillekin löytyisi yksi tyttö. Ja aikamoinen pakkaus tulikin. Oikea päivänsäde ja menninkäinen samassa paketissa...   

Kuten asiaan kuuluu, niin sankari tietysti kukitettiin, valokuvattiin ja lahjottiin possunkorvalla.

Kuvasta tuli sen verran mainio, että taidanpa laittaa sen treffipalstalle jos vielä innostun etsimään Nellille herraseuraa :o)

Kyllä tässä kalpenevat vedenneidotkin, kun tällaisia leidejä istuskelee rantakivillä.

Mutta! Kuten Lulullakin, niin Nellilläkin oli kaksi mieltä, joista toinen aina valtasi hänet iltaisin...

Tässä Nelli esittää "märkäkoirasyndrooman" aiheuttamaa hepulikohtausta. Vaikka kuvasta erheellisesti voisikin luulla, niin kyseessä ei siis ole uusi doberman-tyyppinen typistetty parson, vaan ihan suihkun raikkauden aiheuttama kutkakohtaus.

25.6.2007 Tänään alkoi kesähuvittelut, agility siis. Itseasiassa kyseessä on alkeisryhmä, mutta koska touhu on meille viihdykettä muuten tavanomaisten lenkkien välissä ja edellisestä kerrasta on jo pari vuotta, niin mikä ettei. Kertaushan on opintojen äiti. Nessillä oli duracelit ylilatautuneet ja virtaa olisi riittänyt pitempäänkin treeniin. Malttia sen sijaan ei riittänyt oikein nimeksikään ja temput tuli tehtyä vähän niin kuin vasemmalla kädellä. Nelli, jolla pahaksi onneksi on juoksut parhaillaan, eikä siksi päässyt osallistumaan, esitti auton takakontissa hyvää imitaatiota Vesa-Matti Loirin Ulvovasta mylläristä. Sehän rakastaa tätä lajia ja piti autossa olemista varmaan jonkin asteisena kidutusmuotona. Toivotaan, että ensiviikolla mamsselikin pääsisi esittämään oman hepulinsa kentällä. Ja hepuliksi se varmaan meneekin, jos vanhat merkit pitävät paikkansa.

11.6.2007 Olo on vieläkin kuin mankelin läpi käyneellä. Takana on kiireinen viikonloppu ja on vain huokaistava, että onneksi on taas maanantai ja mahdollisuus levätä! Kuulostaa varmaan oudolta, mutta näin se vaan on. Kolmas viikonloppu peräkkäin mejä-kokeessa ja se alkaa ehkä näkyä paitsi omistajassa, niin myös koirassa. Lisäksi tänään tuli ilmoitus, että olemme päässeet peruutuspaikalta ensi viikonlopun kokeeseen. Mutta, vaikka mieli tekisi, niin järki sanoo, että nyt on pakko tehdä stoppi jo senkin takia, että isäntä vaihtaa kohta osoitetta. Siirrymme siis kesätauolle ja käymme uiskentelemassa ja hupailemassa agilityssä silloin tällöin. Viime viikonlopun kokeesta sen verran pohjustusta koeselostuksen lisäksi, että tiesin jo lähdössä ettei tänään tulisi tulosta. Tuomarin kommentti oli jäljen profiilin kuultuaan seuraavanlainen: Jälkeä ei olisi missään tapauksessa pitänyt tehdä ko kohtaan sellaiseksi. Alue on vaikea ja siinä on vain yksi mahdollinen aloituspaikka, jotta jälki saadaan mahtumaan järkeväkulkuiseen maastoon. Nyt maastomestarille oli käynyt vipa ja aloitus oli merkattu siten, että jälki kulki lähes koko matkan erittäin vaikeakulkuisella raivausalueella. Mission oli siis impossible aloittelevalle koiralle ja se turhautui työskentelyyn paahtavassa helteessä. Onneksi tämä ei ole totista torvensoittoa meille, vaan ennemminkin hauskaa yhdessä tekemistä ja samanhenkisten ihmisten tapaamista. Vaikka harmittaahan se tietysti vähän kun tietää millainen jälki olisi voinut olla. Olen nimittäin mennyt sen kerran Nelli kanssa joskus pari vuotta sitten, jolloin silloinkin jäimme tulosta vaille kun kolmas hukka tuli 30 m ennen kaatoa. Kohtalokas jälki siis meille. Toivottavasti en enää ikinä joudu sille!!! Nuuskamuikkusemme, joka nyt tuhisee jo yöunillaan, tsemppaa toivottavasti syksyn viileämmissä keleissä paremmin.

2.-3.6.2007 Jälleen on vietetty ulkoilmapitoinen viikonloppu koiraharrastuksen parissa. Osallistuimme Nessin kanssa Valkealan metsiköissä järjestettyyn mejä-kokeeseen, joissa Nessi osoitti jälleen oman ihmeellisyytensä minulle. Koeaamu valkeni aurinkoisena ja helteistä päivää lupaavana. Mukana oli 11 VOI koiraa ja 6 AVO koiraa. Kokeen ylituomarina Kati Huovila Miehikkälästä. Nessi pääsi jäljelle puoliltapäivin. Ensimmäinen ja kolmas osuus oli helppokulkuista korkeaa kuusimetsää. Toinen osuus oli paikoin erittäin tiheää, risuttunutta suota, jossa tuomarin oli ajoittain vastaanotettava koira tiheikön toiselta puolelta, jotta minä pääsin kiertämään sen. Nessille kun ei vielä ole valjennut se, että mamma ei ehkä mahdu samasta kolosta kuin se itse:) Suo-ojiakin oli kolmisen kappaletta, joissa kaikissa piti käydä vilvoittelemassa. Ensimmäinen kulma meni pitkäksi ja siitä tuli hukka, vai pitäisikö sanoa: meni kettu. Kävi nimittäin niin, että kotiin päin ajellessani juuri ensimmäisen osuuden kohdalta tielle pelmahti kettu. Näitä kolopesijöitä alueella asustelee muitakin, sillä tuomarin tietämyksen mukaan ensimmäisen kulman liepeillä on myös mäyrän pesä. Nämä vaikeusasteet huomioiden suoritus oli mielestäni erinomainen (AVO2/37pist), enkä voi muuta kuin rutistaa pikkuista ja sanoa, että teit mamman hyvin onnelliseksi. Onnea myös Ninalle ja Jarmolle, joiden Neo (Kinapak Saf Marston) sai VOI1 tuloksen.

28.5.2007 Liian paljon hyvää tapahtui kerralla. Pudotus maan pinnalle oli kohtuuttoman kova: aamulla tuli suruviesti, että Nessin isä Lenni, Lenskari (FIN & N MVA Fellshied The Winning Line) oli hukkunut eilen kotirantaansa. Lohdutuksen sanoja on vaikea löytää. Lennin ihastuttavan valoisa luonne ja kaunis ulkomuoto on onneksi läsnä Nessissä ja varmaan monessa muussakin jälkeläisessä.

26.-27.5.2007 Tapahtumarikas viikonloppu taas takana. Takki on tyhjä, mutta naama loistaa kuin Naantalin aurinko. Lauantaina olimme LKC:n järjestämässä ryhmänäyttelyssä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa. Tuomarina aina yhtä ihastuttava, Cruftissakin parsoneita arvostellut Brenda Banbury Iso-Britanniasta. Päivä oli vesisateesta huolimatta loistava. Näytelmässä mukana olivat Nelli, Nessi, Armas ja Vili. Kaikki saivat laatuarvosteluksi ERI:t. Armas hävisi veljelleen tullen nuorten luokassa toiseksi, eikä sijoittunut enää PU-kehässä. Samoin Nelli oli valioluokan toinen, Nessin voittaessa. Nellille kuitenkin 3. sija PN-kehässä. Nessi oli ROP ja Vili VSP saaden ensimmäisen sertinsä. Onnittelut Koivun perheeseen.

Sunnuntaina oli jälleen aikainen herätys. Iitin Perheniemessä järjestettiin mejä-koe, johon Nessi oli ilmoitettu. Koeaamu valkeni hernerokkasumussa eilisen sateen jäljiltä. Vähitellen päivä muuttui kuitenkin hiostavan helteiseksi. Nessi starttasi puolilta päivin ja suureksi hämmästyksekseni näytti, että osaa myös pitää kuonon maassa tarpeen tullen. Matkan varrelta löytyi kuitenkin paljon mielenkiintoista. Mm. moussemaisen pehmeää hirvensontaa, jota piti tietysti maistella. Liekkö ollut energiapatukkaan verrattavissa, koska vauhti kiihtyi toiseen hukkaan asti. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hieno suoritus ja kanin löytyminen lisäsi varmaan ohjaajan motivaatiota yhtä paljon kuin koirankin. AVO3/26 pist.

12.5.2007 Jälleen koiranäyttelyviikonloppu. Tällä kertaa Hamina Bastionissa. Tuomarina Virolainen Anne Sume, joka pudotti Armaksen laatuarvostelun eri:stä eh:ksi sillä perusteella, että pigmentti silmien ympärillä ei ollut täydellinen. Erikoinen tuomio, mutta minkäs teet. Muutenhan arvostelu oli erinomainen ja poikakin esiintyi ihan mallikkaasti, vaikka oli viettänyt kaksi yötä vieraassa paikkassa, jossa kaiken lisäksi oli juoksunen narttu. Vilmalle tuli kehässä äitiä ikävä, eikä esiintymisinnokkuutta oikein löytynyt tänään. Laatuarvostelu oli kuitenkin hyvä ja löytyy varmaankin Viltsun omilta sivuilta. Nessi esiintyi reippaasti, vaikka pöydällä vähän ujostuttikin. VAK1,PN1,VSP

6.5.2007 Miehikkälässä, Kaitain kylässä järjestettiin Länsi-Kymen Kennelyhdistyksen mejä-kokeet. Mukana oli 7 avoimen- ja 2 voittajaluokan koiraa. Nessi järjesti koeaamuna yllätyksen juoksujen alkamisellaan, joten Nelli-mamma nappastiin mukaan ex-tempore. Kisa käytiin puolipilvisessä ja ajoittain kovinkin tuulisessa kelissä. Nelli aloitti jäljestämisen innokkaasti, mutta kaksi hukkaa tuli jo heti ensimmäisellä osuudella jäljen kulkiessa metsäkanalintujen makuu/rypypaikkojen läpi. Koiran ( ja omistajan) hermoja koeteltiin kaikenkaikkiaan viidellä teerellä, jotka lehahtivat lentoon jäljen eri osuuksilta ja yhdellä kyykäärmeellä, joka ei onneksi ehtinyt pistää. Koe päättyi toisen osuuden kolmanteen hukkaan erittäin vaikeakulkuisessa maastossa ja tuloksena siis AVO 0. Päivän toisen yllätyksen järjesti Panu, joka jäljesti hienosti saavuttaen AVO2 tuloksen. Tuomarin kehujen mukaan nuoresta miehestä on kehkeytymässä hieno jäljestäjän alku:o)

3.5.2007 Kultapojustamme Armaksesta on viime yönä tullut isä. Miselin Matty In Love synnytti 2+2 pentua. Onnea kaikille asianomaisille. Emä ja pennut voivat hyvin. Samoin isä, joka ilouutisen tullessa veteli sikeitä sohvalla, eikä kuulemma juurikaan noteerannut asiaa :o) Lisää pennuista voit lukea jatkossa Miselin-kennelin sivuilta http://www.miselin.net/ 

1.5.2007 Hauskaa vappua! Miniloman (4pv) viimeinen päivä ja päätin juhlistaa sitä yllätys, yllätys, koiranäyttelyllä. Nastolassa järjestettiin ryhmänäyttely ja viime tingassa minäkin päätin ilmoittaa Nessin kisaamaan, kun kerran noin lähellä ollaan. Vilmakin saapui Kuopiosta ensimmäiseen ulkonäyttelyynsä ja liekkö siinä syy vai muuten vaan viliskantilla tuulella, mutta esiintyminen meni vähän plörinäksi, vaikka arvostelu olikin ihan hyvä, H,NUK1. Nessi olikin sitten ainoa nartuista, joka sai ERI:n ja oli VSP. Illalla päätin tehdä vielä muutaman verijäljen, jotka olisi huomenna tarkoitus jäljestää. Viimeinen harjoitus ennen viikonlopun ensimmäistä virallista mejä-koetta. Tässä vaiheessa alkaa kyllä jo vähän jänskättää.

28.4.2007 Kävin tänää Lahden KV-näyttelyssä esittämässä pari kasvattiani. Tuomarina oli "tiukkana tätinä" tunnettu Marja Talvitie. Erinomaisia ei juurikaan jaettu (nartuista vain valioluokan ainokainen sai eri:n). Kehässä tuntui olevan kevätvillitystä yhden jos toisenkin koiran rinnassa ja asiallinen pöytäkäyttäytyminen oli harvalla hallussa, mikä ilmeisesti näkyi myös arvosteluissa. Omista kasvateistani Armas esiintyi mallikkaasti, silti tuloksena vain EH ja NUK2. Vilillä ja Vilmalla oli vähän kierroksia liikaa. Vilille kuitenkin EH ja nuorten luokkavoitto. Vilma petraa esiintymistään vauhdilla, vaikka tänään vähän ujostuttikin (tuomarin kommentti). Tuloksena H

12.4.2007 Nyt kun pikkupennut ovat kaikki uusissa kodeissaan. Päätimme tyttöjen kanssa (=minä päätin) aloittaa "kesäksi kuntoon"-kampanjan. Aikaisesta keväästä intoutuneena menimme harjoitusmielessä kaksi verijälkeä koirien kanssa. Molemmilla tuntui olevan virtaa vähän liikaakin ja jäljestys meni lähinnä vouhottamiseksi, vaikka kyllä sitä välillä oltiin ihan jyvälläkin mitä olisi tarkoitus tehdä. Nyt vaan lisää harjoituksia jos mielii saada tuloksia tälle vuodelle.

8.4.2007 Käväisimme porukalla Lappeenrannan koiranäyttelyssä. Nelli, Nessi ja Topi olivat siis vain mukana ja Topi päsi parkkipaikalla haistelemaan vähän koiranäyttelytuuliakin tulevaisuutta varten. Vilma oli päivän sankari ja esiintyikin EH:n arvoisesti. Armas jättäytyi tuomarimuutoksen ja hankalien kuljetusjärjestelyiden takia pois kisasta.

7.4.2007 Pienten tassujen tepsutus hiljenee vähitellen. Eilen uusiin koteihinsa matkasi kaksi pentua. Helmi meni Lohjalle kaksi-lapsiseen perheeseen, jossa sillä tulee koirakaverina olemaan dogo argentino "Siro". Otto lähti Orimattilaan Tiian ja Pasin sekä kahden velmuilevan kissan kaveriksi. Tänään haettiin Minni, joka meni Hämeenlinnaan Huhtamäen perheeseen. Vaikka kaikki pennut saivatkin hyvät kodit, niin siitä huolimatta mieli on vähän haikea ja talo tyhjän tuntuinen. Onneksi Topi jäi vielä peuhaamaan Nessin kanssa muutamaksi päiväksi.

24.-25.3.2007 Tampereen koiranäyttely vuorossa. Mukana oli ihan kiitettävästi koiria (yli 70), joten tiedossa oli pitkä päivä. Precious Pearl kasvattejakin riitti kasvattajaluokkaan asti. Armakselle NUO/ERI, Vilille; Vilmalle ja Nessille EH. Vilissä ja Nessissä oli vähän liikaa puristeltavaa ja Vilmassa liian vähän. Kasvattajaluokassa sisarrukset päättivätkin näyttää oikein todellisen terrieri-luonteensa ja pistivät rähinäksi. Kolmas sija ja KP kuitenkin saaliiksi ja seuraavanlainen arvostelu: Very good parsons, typical of the breed. Prefer dogs to the bitches. All sound and showed well. Tuomarina Les J. Price, Iso-Britannia.

17.3.2007 Kävin eilen hakemassa Armaksen ja tänään hurautimme sen ja Nessin kanssa Kokemäelle näyttelyyn. Armakselle EH ja Nessille ERI ja runsaasti autokyytiä kaupanpäälle. Tässä sen taas näkee, ettei kannata mennä merta edemmäs kalaan.

13.3.2007 Täällä alkaa olla aikamoinen hulina. Jalat on löytyny mahan alle ja niillä pääsee lujaa. Myös ihmeelliset naskalit on ilmaantuneet suuhun ja niitä tietysti täytyy testailla paitsi kaverin korviin, niin myös varpaisiin. Ja kun purukalusto kerran on olemassa, niin mamma pihtailee tissejään ja me on jouduttu opettelemaan puuron syöntiä. Enimmäkseen se kyllä menee skeittailuksi siinä lautasella, mutta aina välillä joku erehtyy pistämään jotain suuhunkin. Tänään aukesivat myös portit ja maailma muuttui kertaheitolla ihmeellisemmäksi. Uskaltauduttiin jopa eteisen ovelle asti. Toiveissa olisi päästä lähipäivinä ulkoilemaan. Matkaa tosin on sen verran, että pidätellä tuskin jaksaa sinne saakka.

2.3.2007 Armas kävi tänään treffeillä Miselin-kennelin Lulu-neidin (Miselin Matty In Love) luona. Herrasmiesmäisesti käyttäytynyt Armas oli kuulemma myytyä miestä viehkeän neitokaisen tavattuaan. Se, mitä muita seurauksia tästä reissusta on, selvinnee muutaman kuukauden kuluttua :o)

28.2.2007 Elämä pentulaatikolla on vierähtänyt kuin siivillä. Pakarat ovat ihan kipeinä kyykkimisestä, kun pentujen seuraamista ei malttaisi millään jättää. Oikein täytyy itseään muistuttaa, että emällekin on jätettävä riittävästi omaa rauhaa. Nimet on annettu ja Casanovasta ja Charmerista toivottavasti tulee nimensä veroisia poikia. Comeback, jota Helmiksi tällä hetkellä tituleerataan, sai nimensä siitä, että valkoisen värin lisäksi syntyi viimeisenä niin kuin veljensä Armas (B-pentue). Vaikka hännänhuippuna syntyikin, niin Helmin silmät aukesivat ensimmäisenä ja ensimmäisenä se on yleensä tissilläkin. Copyright on omalla tavallaan persoonallinen erikokoisineen aurinkolasin linsseineen. Silmät on siis auki ja maailmaa yritetäänkin katsella sen vuoksi mieluummin neljällä tassulla kuin mahallaan maaten, tosin kovin on vielä huteraa pystyssä pysyminen. Nessi-sisko tuskin pysyy nahoissaan nyt kun pikkusisaruksiin on tullut vähän enemmän virtaa ja odotettavissa onkin muutaman viikon kuluttua melkoinen formularata kun naperot pääsevät väljemmille vesille.
Kaikki pennut ovat tällä hetkellä varattuja ja menossa aktiivisiin, harrastaviin koteihin.

23.2.2007 Precious Pearl Blanco (Armas) kävi tänään virallisessa silmä- ja polvitarkastuksessa saaden puhtaat paperit. Tiedossa on myös riiuu-reissu lähiaikoina ja kuulumisia siitä, miten äijä mahtuu nahkoihinsa sen jälkeen, kerrotaan myöhemmin.

11.2.2007 Vaikka en ollut koskaan aikaisemmin saanutkaan lämpöpiikkiä kiinni, niin sunnuntai iltana klo 19 päätin kuitenkin aloittaa Nellin lämmön mittaukset, olihan astutuksesta jo 60 vuorokautta. Kuumemittari näytti 36.8 ! Valvomiseksi menisi tämä yö!
Nelli tosin vaikutti kohtalaisen rauhalliselta, makaili makuuhuoneen ulkopuolella ja odotti pääsyä sinne, joten mitään tuskin tapahtuisi ennen aamua. Klo 20.45 Nelli juoksee hakemaan minua, vinkuu ja vikisee ja on sen näköinen, että alahan emäntä joutua pentulaatikolle, nämä ei kauaa täällä pysy. Ja niinhän siinä kävi, että ensimmäinen pennuista syntyi jo klo 21.08 ja 50 minuutin jaksoissa edeten neljäs ja viimeinen pennuista syntyi klo 23.23. Pentulaatikossamme tuhisee nyt kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, joista toinen on täysin valkoinen. Painoa pikkuisilla on 135-166g ja sekä pennut että emä voivat hyvin :o)

27.1.2007 Kävimme avaamassa tämän vuoden näyttelykauden Turussa, jonne olimme ilmoittautuneet lähinnä Vilin esittämisen vuoksi. Hienostihan poika esiintyikin saaden EH,NUK2 ja hyvät arvostelut, miinuksena vähän liian laiha olemus. Nessille ERI,VAK1,PN2 ja vara-cacib, sijoitusta pudotti tuomarin mukaan "joulukilot", jotka todellisuudessa olivat valeraskauden turvotusta. Oikeutettu voitto kuitenkin hienolle vastustajalle (Tupla-Täplän Zelda) ja onnittelut. Tuomarina oli Svante Frisk Ruotsista.

13.1.2007 Nelli ultrattiin aamulla ja tiineys varmistui. Näkyviin saatiin neljä pentua. Nyt vaan jännitetään reilu kuukausi, jotta nähdään mitä sieltä todellisuudessa tulee. Raskauden alkupuolisko on sujunut hyvin. Ruoka maistuu ja lenkkeily on mieluisaa puuhaa. Äidillisiä vaistoja herätellään selkeästi lisääntyneenä huolenpitona Nessistä, jonka korvia pestään tavallista innokkaammin. Myös emännälle tuntuu olevan tavallista useammin asiaa, etenkin öisin, jolloin vaan herätellään naamanpesulla. Muutamien pusujen jälkeen unia jatketaan normaaliin tapaan.

2.1.2007 Uusi vuosi on jälleen aluillaan ja rakettihuumasta selvittiin koirienkin osalta ongelmitta. Vuodenvaihteessa tuli myös tietoa B-pentueen Vilman ja Panun polvi- ja silmätutkimuksista: molemmat todettiin terveiksi.