Yhteystiedot

Kirsi Mäntynen
Suvantopolku 11
47490 MANKALA
(IITTI)
p.040-846 0572

kirsi3.neuvonen@gmail.com

UROSTIEDUSTELUT RIITTÄVÄN AJOISSA!

Materiaalin kopiointi ilman lupaa kielletty

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:477839 kpl

Uutisia

27.1.2018Hertan ja Nelsonin pennut syntyivät 14.1.2018Lue lisää »

2015 Kuulumiset

10.12.2015 Kiire, kiire, kiire kuin Liisa Ihmemaan kanilla

Moni lapsiperhe tuntee käsitteen ruuhkavuodet. Se on sitä aikaa kun lapsia kiikutetaan tarhaan, kouluun, harrastuksiin ja sieltä pois. On synttäreitä, joulujuhlia ja ties mitä ja vanhemmat, lähinnä kai äidit, pitävät huushollia pystyssä yöaikaan kun kaikelta muulta kiireeltä joutavat. Ei ole koskaan käynyt kateeksi. Samanlaisen sekametelisopan saa kyllä aikaiseksi koiraperheessäkin, jos päästää niin sanotusti parsonin omistajan lapasesta.

Syksy on ainakin meillä perinteisesti ollut hiljaiseloa koiraharrastusrintamalla, ellei sitten ole ollut pentuja. Tämä syksy on ollut kaikkea muuta. Kesän mejä-kauden jälkeen tuli tunne, että nyt olisi aikaa kiertää vähän mualimoo ja käyttää koiria ulkomailla näyttelyissä. Päätöstä joudutti tietysti ajatus, että tämä vuosi olisi mitä todennäköisimmin Nessin viimeinen aktiivinen näyttelyvuosi ja se pääsisi hyvin ansaitulle eläkkeelle. Niinpä noita pisteitä kerryttäviä näyttelyitä tuli buukattua syksylle aika tavalla, ehkä jopa liikaa. Vaikka sekä Nessi, että Nelson ovat olleet erittäin helppoja matkakavereita, niin reissaaminen kuluttaa koiraa ihan siinä missä ihmistäkin. Oma liikunta ja terveellinen ruokailurytmi on retuperällään ja koirat syövät aina huonommin reissussa ollessaan. Paitsi määrällisesti, niin myös laadullisesti ruoka on monesti niidenkin osalta huonompaa. Meillä ei kaupan märkäruokaa syödä kuin reissussa ollessa ja silloinkin ihan sen vuoksi, että se on nopeaa ja maistuvaa ja valmiiksi kosteaa koska automatkoilla koirat eivät yleensä juo kovinkaan paljoa ja nappulat eivät siksi maistu. Reissaamiseen ja huonoon ruokailuun kun vielä lisää Fannin viisi viikkoa kestäneet juoksut, niin stressineula alkaa olla aika paljon punaisen puolella. Nelson oireili ihan fyysisestikin vatsallaan ja hetken jo ehdimme pelätä sen saaneen suolitukoksen tai haimatulehduksen. Selvittiin kuitenkin nesteytyksellä ja vatsansuojalääkkeellä ja nyt ruoka maistuu jälleen, vaikka painoa olikin jo ehtinyt pudota 750g.

Mitä tästä opimme? Niin mukavaa kuin harrastaminen ja reissaaminen onkin, niin tilannetta täytyy katsella aina kokonaisuutena. Jos kuormittavia tekijöitä alkaa olemaan liikaa, niin silloin on höllättävä jostain päästä. Tämän vuoden näyttelyt huipentuivat Messukeskuksen voittaja näytelmiin ja nyt on aika laskeutua joulunviettoon. Ulkoillaan, levätään ja kerätään voimia uuteen vuoteen, joka tuskin tulee olemaan yhtä hektinen kuin tämä vuosi.

Mitä tästä vuodesta sitten jäi käteen? Paljonkin. Tuli useamman maan muotovalion arvoja, jälkivalion titteli ja suuresti haaveilemani omien kasvattien pentue. Parsoneitten vuoden näyttelykoirakisassa veteraanitittelit taitavat tulla sekä urosten, että narttujen osalta Precious Pearl-kasvateille ja kärkikahinoissa taidetaan olla myös narttujen ja urostenkin kisassa. Ensi vuosi on varattu "junioreille" ja niiden nostamiseksi, jos ei ihan tähdiksi, niin kuitenkin esille näyttely ja mejä rintamalla. Ja ehkäpä pikku parsoneitakin saadaan maailmaan, jos kaikki suunnitelmat toteutuvat. Melkoisen koiratäyteistä elämää siis edelleen :O)

Tässä vielä kuvakoosteita viimeisen reilun kuukauden ajalta. 


4.12.2015 Helsinki Winner, tuomari Tiina Taulos. Precious Pearl Gladiator "Nelson" CH class, exc 5. pic Monica Olsson Back

Nelsonin vahvuus on sen kauniit liikkeet. pic Monica Olsson Back

pic Monica Olsson Back

pic Monica Olsson Back

4.12.2015 Helsinki Winner. Precious Pearl A'Primo "Nessi" Vet class, VG 3

Mummo poseeraa

5.12.2015 Voittaja -15 näyttely. Pic Monica Olsson Back

Tuomari Tinna Grubbe Tanskasta

Nessin tyylinäyte

Precious Pearl Casanova "Topi" ja Mika. Urosten veteraaniluokka ECX, CQ 3.

Sukulaispojalle meni ansaitusti päivän Voittaja-titteli. Tepon äiti Danscan's Glorious Gladys "Lego" on Nelsonin mummo ja hänen isänsä Danskan's Frederik tulee tietysti molempien poikien takaa. Ei mennyt huonosti papallakaan/ isopapalla. Se oli nimittäin molempina päivinä rotunsa paras veteraani ja Helsinki Winnerissä VSP.

Nelson oli lauantaina siis luokkansa viides saaden ERI:n ja paranti pykälällä ylöspäin sunnuntaina, ollen luokka nelonen. Nessille lauantailta EH ja astetta parempi ERI sunnuntaina. Molempina päivinä sijoituksena veteraaniluokan 3.

Voittaja 2015 VSP Scream Cracker's Chip 'N' Dale "Teppo" ja ROP Red Rock I Vonna Be A Rock Star "Ivy"

Jyväskylän Kansainvälisen koiranäyttelyn tuplaviikonloppu 21.-22.12 oli meidän näyttelyvuotemme viimeinen pisteitä kartuttava kilpailu. Se menikin erinomaisilla tuloksilla ja arvosteluilla. Lauantaina uroksilla ja nartuilla oli suuren koiramäärän vuoksi eri tuomarit. Nelson sijoittui urosten kakkoseksi saaden ERI, SA ja CACIB. Nessi oli veteraanien paras saaden ERI, SA ja sijoittui vielä paras narttu kisassa kolmanneksi.

Sunnuntaina Nelsonille ERI, mutta ei luokkasijoitusta. Nessi jälleen ROP-veteraani ja paras narttu 3. "Täyteläisellä" vartalollaan tuomaria huvittanut Nessi, sai kuitenkin arvostelunsa alkamaan sanoin 12 years old bitch who is moving like a junior.

Mummo ja minä

17.11 oli syksyn yksi ehdottomista kohokohdista. Vihdoinkin saimme nähdä Fannin ja Nelsonin pennun. Sisu alias Nestor ja tuttavallisemmin Nepa oli juuri niin ihana ja hellyyttävä kuin muistinkin. Reippaus ja rohkeus eivät olleet kadonneet minnekään Totta kai pennun intoa oli enemmän kuin älliä, mutta siitä huolimatta se osasi käyttäytyä kunnioittavasti isompia koiria kohtaan. Alakulmureista oli jouduttu luopumaan ennenaikaisesti, niiden painaessa kitalakeen, mutta nyt toivotaan, että aika tekee tehtävänsä ja hampaat asettuvat mallilleen ilman lisätoimenpiteitä. Mainio kaveri, joka muistuttaa ulkonäöltään ja luonteeltaan enemmän isäänsä kuin äitiään. Saapa nähdä mitä tästä veijarista kehkeytyy.

Precious Pearl Hard To Beat "Nestor" 4kk

Isänsä poika

Ensimmäinen trimmi ja pientä poseeraustreeniä

Marraskuun puoliväliin 14.-15.11 ajoittui yllättäen jälleen näyttelymatka ulkomaille. Tällä kertaa kohteena oli Rigan Voittajanäyttely Latviassa. Tutun kaavan mukaan, tuttua reittiä pitkin Latviaan ja tavoittelemaan paitsi maan sertiä, niin tietysti Voittaja-titteliä ja mikä tärkeintä, Nessille veteraanivalion arvoa Latviasta. Kolmas Balttian maan veteraanivalio toisi sille myös Balttian veteraanivalion tittelin.

Tavoitteet saavutettiin vain puolittain. Tärkein saatiin, eli se mitä tulimme Nessille hakemaan, mutta Nelson oli paikallisen tuomarin mielestä liian suuri, eikä tällä kertaa kauniista liikkumisestakaan ollut hyötyä, koska tälle tuomarille niillä ei tuntunut olevan merkitystä. Suomalainen kilpakumppani vei voiton tällä kertaa ja meille jäi vielä tavoiteltavaa siltä osin.

Tässä muutamia kuvia reissusta ja loput kuvat voi käydä katsomassa kuva-albumista jahka ne ehdin sinne ladata.

Tässä me poseerataan vessan ikkunalaudalla päivän saaliin kanssa

Paikallisessa puistossa

Rigan auringonnousu

Löydettiin kumpikin makkarat täältä, mutta ei saatu jostain kumman syystä syödä niitä

Kato mua, kato mua, kato mua...

LV Veteraani valio, Riga Veteran Winner ja Baltian Veteraanivalio

Ei huvita, ei huvita, ei huvita...

8.11.2015 Plop, plop, plop,... titteleitä tulee kuin plussapalloja

Meitsi heittää pitkästä aikaa pienet päivitykset kehiin sillä aikaa kun hihnaihminen on yövuorossa. Meitä on Nessin kanssa viety ku pässiä narussa koko syksy, vaikka nyt pitäis mukamas olla se hiljaisempi sesonki. Hihnaihminen on keksiny taas pitkästä aikaa nuo ulkomaan näytelmät kun Nessille pitää kuulemma saada vielä muutama veteraanititteli ennen eläkepäiviä ja sit me kerätään muka jotain pisteitä vuoden näytelmäparson -kisaan. Just kun oltiin kotiuduttu norskeista, niin sain kuulla, että suunnataan Balttiaan ja tarkemmin sanottuna jonnekin Liettuaan. Siellä järjestettiin 24.-25.10 kaksipäiväiset näytelmät jossain Penevezys-nimisessä kaupungissa.
No me startattiin reissuun jo perjantai aamuna ennen kukonlaulua kun satamassa piti olla 5.30. Sieltä matkustettiin sitten ensin Tallinnaan ja sitten jatkettiin bussilla matkaa. Meitsi on aika haka jo tuossa bussimatkailussa ja osaa ottaa sen lunkisti. Tällä kertaa mukana oli muutama ensikertalainenkin ja niillä tuntui olevan kovasti kommentoitavaa matkan suhteen etenkin silloin kun pysähdyttiin. Ne oli ehkä myös maalta, eikä matkustaneet niin paljoa. Nessikään ei enää oikein tykkää olla bussissa kun siellä ne häkit helisee enemmän, eikä se oikein tykkää kovista äänistä. Tällä reissulla oli onneksi aika hyvä tie, joten kyyti oli melko tasasta. Meidän hihnaihminen on kyllä luvannu sille, että ens vuonna sen ei enää tarvii lähteä näille reissuille mukaan. Näkis vaan!
Tässä muutama kuva menomatkalta.

Tällätavalla me matkustetaan

Liettuan puolella pissatauolla

Nessi on kuulemma pysähtynyt tällä tolpalla monta kertaa aiemminkin

Konna! Meidän reissun hassuin kaveri. Kait se vielä kasvaa korkeutta kun sillä oli noin paljon kasvunvaraa noissa "housunpunteissa"

Tää ulkomaan paikka ei ollutkaan niin kaukana, kun me tultiinkin perille jo samana iltana. Kaikenlaisissa paikoissa on kuulemma yövytty, mutta tämä olikin ihan hieno mesta. Siellä piti oikein allekirjottaa sitoumus, että mun hihnaihminen maksaa kaiken mitä me tai se mahdollisesti tuhoaa siellä hotellissa. Niillä oli oikein nelisivuinen lista huoneissa, mitä mikäkin maksaa. Siitä huolimatta me saatiin olla ihan vapaana siellä huoneessa ja pistettiin tietty heti ranttaliksi Nessin kanssa.
Se hotelli oli jonkun joen rannalla ja meitsi olis tykänny kovasti pulikoida siellä kävelylenkillä kun siellä oli niitä muuttosorsia, mutta se ei ollu mun hihnaihmisen mielestä sopivaa.

Hotel Smelyne

Pientä painia ja lihasten verryttelyä pitkän matkan jälkeen

Paikallinen ankkalampi

Lauantaina meillä olikin sitten ensimmäiset näytelmät. Se paikka oli ihan kävelymatkan päässä hotellilta, mutta me mentiin sinne kuitenkin bussilla. Paikka oli joku urheiluhalli ja siellä oli aika ahdasta. Meitsillä oli neljä kilpakumppania ja Nessillä yksi. Lauantaina meitsi korjas koko potin kun se tuomari tykkäs, että olin rotuni paras. Pääsin sitten tekemään kierroksen isossa kehässäkin päivän päätteeksi. Nessi oli paras veteraani ja narttukoirien toinen. Sekin pääsi veteraanikehään kunniakierrokselle. Koska meitsi on jo Suomen valio, niin sillä saadulla sertillä napsahti sitten taas yksi titteli nimen eteen eli meitsi on myös LT MVA elikkäs Liettuan muotovalio. Ennen veteraanitkin tuli veteraanivalioiksi yhdellä veteraanisertillä, jos ne on jo Liettuan valioita, mutta nyt sääntöjä on tiukennettu. Siksi Nessin piti pärjätä vielä sunnuntainakin. Ja pärjäshän se. Veti koko potin nimiinsä silloin ja päihitti meitsinkin. Meikän hihnaihminen oli vähän pettynyt, kun se olis halunnu, että pääsee mun kanssa isoon kehään. Nessi kun ei kuulemma jaksa enää loppupäivästä esiintyä. Mutta Nessipä tekikin ylämummot ja pisti pakan sekasin. Veteraanien ryhmäkehässä se kävi vaan kunniakierroksella, mutta terriereiden ryhmässä se sijoittui neljänneksi parhaaksi ihan niin ku meikä siellä Norjassa. Voi sitä onnen määrää kun meidän hihnaihminen tajus mitä mummo oli menny tekemään. Sehän meni ihan sekasin.

Tää pysti kait markkeeras sitä palloiluhallia

Tää kivi oli pihan suosituin poseerauspaikka ja siinä mekin sitten Nessin kanssa vuorollamme pönötettiin

Ja kun oikein hyvin pärjää, niin niissä näytelmätouhuissa meneekin sitten koko päivä. Onneks me osataan Nessin kanssa ottaa rennosti heti kun siihen tulee tilaisuus

Näistä palkinnoista me kisattiin sunnuntaina

Semmonen reissu meillä oli tällä kertaa ja uusia on kuulemma vielä syksyllä tulossa. Nopsaan kulkee ulkomaan postikin, koska loppuviikosta saatiin tietää, että Nessin ja meitsin diplomit ja valioruusukkeet oli saapuneet postiin.

Sunnuntaina meillä juhlittiin Fannin 5-vuotis synttäreitä ja lisäksi meitsi pääs viettämään ihan ensimmäistä isänpäivää ja saikin terkkuja pikku-ukolta Kotkasta. Parin viikon päästä pääsen sitten ihan livenä näkemään millainen kaveri siitä on oikein kasvamassa. Meikän täytyy kyllä opettaa sille muutamat poseeraukset, koska se on kuulemma niin vikkelä, ettei kameramies pysy perässä. Eihän sitä tiedä millainen hottis siitä isona kasvaa. Ja koska kaikki ei ole mun naamakavereita, niin laitan tänne yhden kuvan, joka on otettu silloin kun skidi oli asunu vasta viikon uudessa kodissa eli jotain 8 viikkosena.

Mun hihnaihminen on kyllä melkonen fakiiri kuvaamaan sillon kun se haluaa saada meistä vähän parempia otoksia, joten ehkäpä Sisu-Nestoristakin saadaan jokunen onnistumaan.

Precious Pearl Hard To Beat "Nestor"

Niin ja melkein unohdin kertoa, että yksi titteli pompsahti listalle vielä tässä välissä, vaikka en missään reissussa ollutkaan. Tai siis oltiinhan me vuosi sitten siellä Tsekeissä. No mun hihnaihminen keksi, että kun mulla oli sieltä se serti yhdestä näytelmästä ja olin jo täyttänyt kaksi vuotta silloin kun sen sain, niin nyt kun olen Suomen valio, niin saattais se yksi serti riittää valioitumiseen. Ja niinhän se pisti kyselyn sen maan Kennelliittoon ja ne pyysi lähettämään anomuksen. No kahta kertaahan ei tarvinnu meitsin emäntää kehottaa ja niin mulle tuli postissa diplomi Tsekeistäkin :) Meikä taitaa olla melkonen epeli kun näitä titteleitä pulpahtelee ku plussapalloja. Muutamassa kuukaudessa jo neljä titteliä. Yhden kun vielä saa, niin sitten voi tittelit jo lyhentää muotoon Multi Champion. Kuulostaa kyllä enemmän sellaiselta isommalta herkkusieneltä ku titteliltä.
7.10.2015 On se rankkaa olla komee

Mä oon niin TÖÖT! Meitsi heitti pienen neljän päivän roadtripin pohjoseen Nessin ja mun hihnaihmisen kanssa kun se oli keksiny, että sielläkin olis koiranäyttely. Käytiin sitten Pohjois-Norjassa, melkein Lofooteilla asti, sellaisessa pienessä Harstadin kaupungissa.
Ihan ilman kommelluksia ei selvitty tälläkään kerttaa, mutta vaikka matkalla tuli pari ylimääräistä muuttujaa, niin nyt ollaan taas kotona ja meitsi on saanu yhden uuden tittelin nimensä eteen. Kaikista ennakko odotuksista tai epäilyistä huolimatta meitsi on nyt sitten myös norjalaisittain muodollisesti komee eli NO MVA. Kertokoon tuo hihnaihminen reissusta tarkemmin.

Matka alkoi siis torstai-iltana 2.10. Reissuun lähdettiin viemällä ensin Fanni hoitoon isännälle Helsinkiin, mistä sitten lastauduimme riemukkaalle bussimatkalle kohti pohjoista. Matkassa oli tällä kertaa ainoastaan 8 ihmistä, mutta lähes jokaisella oli kaksi koiraa mukanaan. Yö matkustettiin bussissa ja matkan varrelta poimittiin muutama kyytiläinen mukaan. Ensimmäinen vastoinkäyminen tulikin jo melko pian lähdön jälkeen, kun matkareitti, joka alkuperäisen käsityksen mukaan piti kulkea Suomesta suoraan Norjaan, varmistuikin koukkaukseksi Ruotsin kautta. Sillä seurauksella tietysti, että minulla ei ollut otettuna koirille ekinokokki-matolääkitystä, mikä Ruotsin kautta kulkiessa pitää olla rajatarkastuksessa. Pari epätoivoista yritystä saada puolilta öin eläinlääkäriä  "madottamaan" koiria, ei tuottanut tulosta, joten mentiin sitten riskillä rajalle ja tuurilla Norjan puolelle. Henkilöautolla matkustavat oli tarkistettu, me pääsimme kuin "koira veräjästä". Kiirunan kautta kohti Narvikia ja perjantaina alkuillasta saavuimme majapaikkaamme Trygvestan mökkikylään.
Leirimme sijaitsi käsittämättömän kauniilla paikalla, minkä rantoja Atlannin aallot huuhtoivat ja silmiä hivelevät maisemat jatkuivat minne vain katsoitkin.

Lauantai oli meillä vapaapäivä ja käytyämme ensin viemässä lauantain kisaajat pelipaikoille ja otattamassa omille koirille matolääkkeet, ettei tullessa tarvitsisi pelätä rajanylitystä, tulimme nauttimaan maisemista ulkoilun merkeissä.
Vaikka meren rannalla olenkin käynyt, niin koskaan en ole tuollaista rantaa nähnyt. Se oli täysin korallin ja mitä moninaisimpien simpukoiden peittämä. Laskuveden aikaan rantaa pitkin pystyi kävelemään kilometri tolkulla tai vaihtoehtoisesti ihastelemaan varvikkoon huuhtoutuneita merisiilejä. Osa porukkaa kävi samoilemassa vuorenrinteillä, jossa lisäjännitystä koirille tuottivat jatkuvasti kanervikon seassa vilahtelevat pienet valkomahaiset myyrät. Taisi niistä muutama joutua parempiin suihinkin.

Ja pitihän siellä tietysti poseeratakin, vaikka uimahullun koiran kanssa valokuvaus veden äärellä ja yksin ei olekaan niitä kaikkein helpoimpia tehtäviä.
Aamusumun hälvettyä päivä olikin oikein aurinkoinen ja ajoittain jopa hyvinkin kesäisen tuntuinen.

Trygvesta, Norja

Ihana nainen rannalla

Komistus :)

Sunnuntaina oli meidän näyttelypäivä. Vaikka reissuun olikin lähdetty ilman ennakko odotuksia, niin siitä huolimatta jännitys valtasi mielen mitä lähemmäksi näyttelyaluetta tulimme. Paikka ei ollut suuruudella pilattu, mutta siellä oli yllättävän lämmin ja koko hallin pohjan peitti keinonurmi. 3-ryhmän tuomarina oli Marja Talvitie, joka jo edellisen päivän perusteella oli pitänyt varsin tiukkaa linjaa. Eri:t ja sa:t eivät tipahdelleet heppoisin perustein. Kisaaminen käytiin suomalaisten kesken, sillä arvoituksena ollut kolmas koira paljastui "vanhaksi tutuksi" Tallitontun Unelmaksi. Kaikesta huolimatta hieman pienemmistä koirista pitävä Talvitie arvotti Nelsonin rotunsa parhaaksi ja saadun sertin myötä siitä tuli siis Norjan muotovalio. Nessistä tuli rotunsa paras veteraani, mutta heillehän ei sertejä Norjassa ole tarjolla. Tallitontun Unelma sai parhaana narttuna sertin ja valioitui sekin, ollen myös VSP. Kaikki saivat siis sen mitä halusivatkin, joten mikäs sen mukavampaa. Ryhmäkehiin jäimme sillä ajatuksella, että käydään se kunniakierros taas tekemässä bussia odotellessa. Tuomarina meillä oli sielläkin Marja Talvitie. 15 rotunsa parasta terrieriä kisasi 3 ryhmän sijoituksista ja hämmennys oli melkoinen kun kuulin pääsemisestä viiden parhaan joukkoon. Lopullisessa sijoittelussa olimme neljänsiä, eikä tietenkään ketään tallentamassa sitä riemua kameralle!!! Kerran aikaisemmin, vuosia sitten junnuna on Nessi seisonut RYP3 palkintopallilla, joten kovin usein ei tätä herkkua ole tarjolla. Veteraanien ryhmäkilpailussa tehtiin sitten vaan se kunniakierros :D
Kotimatka alkoi onnen huumassa, päivän pikku hiljaa hämärtyessä. Bussissa oli kaksi ryhmäsijoittunutta koiraa ja melkoinen liuta uusia Norjan muotovalioita.

Näyttelyhalli

Näyttelypaikka oli oikean puoleisen vuoren rinteellä

Linja-autosta räpsittyä

Yö matkattiin jälleen autossa ja vaikka rajamuodollisuuksista selvittiinkin pelkillä "hyvää matkaa"-toivotuksilla, niin pitäähän sitä jotain sattua. hieman Oulun yläpuolella bussista hajosi tuulettajanhihna, mikä rikkoi samalla myös laturinhihnan ja jotain muuta, sillä seurauksella, että bussista katosivat tietty sähköt. Hihnat löytyivät varaosalaatikosta ja melkoiseksi "Mäk Kaiveriksi" osoittautunut kuskimme keräsi loput osat huoltoaseman metalliroskiksesta. Puolentoista tunnin ylimääräisestä pysähdyksestä huolimatta, olimme Helsingissä miltei kaksi tuntia suunniteltua aiemmin.
Fanni napattiin mukaan Vantaalta ja käännettiin auton nokka kotia kohti.

Siitä huolimatta, että  me oltiin kaikki ihan TÖÖT, niin
"jaksaa,jaksaa,painaa,painaa
elämä on lainaa,
kohta oot vainaa "
Silloin on tahkottava kun rauta on kuumaa. Taas on elämää rikastettu yhdellä ikimuistoisella retkellä, joita voi sitten keinutuolissa muistella (ellei satu dementia iskemään).

Lisää reissukuvia löydät ylävalikon Kuvia-osiosta

19.9.2015 Peto on irti

Tänään se päivä sitten koitti! Ainahan se tuntuu haikealta kun pennut lähtevät pesästä, mutta miten se tällä kertaa tuntuikin niin erityisen kovalta paikalta. Ihanan kodin "Sisu" sai ja ihan varmasti siitä pidetään hyvää huolta. Mutta jotenkin se vaan tuntui niin kerrassaan mainiolta tapaukselta, että siihen muodostui ihan erityinen side. Tällä viikolla ehdittiin kuitenkin puuhastella yhdessä vielä paljon juttuja. Otettiin perhepotretteja, käytiin eläinlääkärissä mikrosirutuksessa ja pentutestissä, missä ei kauheasti mitään yllätyksiä tullut. Olihan "Sisu" osoittanut fiksuutensa jo kotioloissa.
Tässä kuitenkin yhteenveto Maria Seppäsen suorittamasta testistä:
" Hyvähermoinen ja toimintakykyinen, ajattelevainen terrieri. Rauhallinen (kuuluu hermoihin). Kohtuullinen saalisvietti ja hyvä taisteluhalu. Ei ole ääni- eikä alustaherkkä. Itsenäinen, mutta omaa laumaviettiä. Tasapainoinen, koulutettavissa oleva."

Hei,
tässä "Sisu" tai nykyään mua voi kutsua nimellä "Nestor". Sieltä puuttuu kuulemma i-kirjain lopusta ihan tarkoituksella, että se olisi yhtä arvokas nimi kuin mun isillä. Minusta tulee Kotkalainen ja senkin takia se on hyvä nimi, kun siellä asuu myös se Nestori Miikkulainen. Pääsen kotiin, missä minusta odotetaan jo kovasti lenkkikaveria, vaikka on minua kuulemma odotettu jo muutenkin.
Isin ja äipän kanssa otettiin yhteiskuvia ja meitä "miehiä" se touhu ei olis voinu vähemmän kiinnostaa. Oltiin molemmat ihan nukuksissa.

Perhepotretti

Isi, minä ja äippä

Mun kasvattaja-ihminen oli pakannut muuttokuorman valmiiksi. Tässä mä odottelen mun uutta perhettä eväitten kanssa. Mukaan sain isin mejä-kisoista voittaman repun ja äipälle tuoksuvan viltin ja ihan ikioman tikrun - samanlaisen kuin äipällä, ettei mulle tulis ihan kauhee ikävä sitä heti. Repusta löytyi kaikkea pikkukoiralle tarpeellista nameista, Nutrolin-öljyistä ja shampoosta matolääkkeisiin.

Reppu ja reissumies

Edellisenä iltana musta napsittiin vielä hirvee liuta kuvia, missä mun olisi pitäny osata pönöttää. Vaikka kuvat ei laadullisesti olekaan mitään hääppösiä, niin kyllä niistä näkee miten hieno poika musta on kasvamassa.

Sisu-Nestor 7 vk, 2030g

Niin ja olinhan mä viikolla äipän mukana tutustumassa mejän saloihin. Äippä menee ens kesänä uudelleen kokeisiin vähän paremmalla asenteella kuin aiemmin ja ehkäpä minäkin pääsen uuden perheen kanssa kokeilemaan. Tässä kuvassa mä nuuskin sitä kadonnutta sorkkaa, mitä isi on etsiny koko kesän.

Bigfootin jäljillä

Heippa isi ja heippa äiti. Aion kasvaa oikein isoksi ja vahvaksi. Lupaan olla enimmäkseen kiltti ja totella melkein kaikessa. Laitan teillekin tämän kuvan, minkä mun ihmis-äippä sai lohdutukseksi Elinalta. Nähdään pian!
- rakas poikanne Sisu

Kuinka onnekas olenkaan, saadessani omistaa jotain sellaista, mistä luopuminen tekee näin kipeää. - Nalle Puh

12.-14.9 Syntymäpäiviä, kavereita ja My Little Pony

Viikonloppuna meillä olikin taas melkoista vilinää. Sain ihan uuden kaverin, jonka nimi on Muusa ja se näyttää ihan My Little Ponylta. Oikeesti se on koira ja rodultaan sellainen kiinalainen karvaton harjakoira. Mutta koska mä olen vielä niin pieni, enkä ihan ymmärrä vielä kaikkea, niin kovasti mua ihmetytti kun se osas kuitenkin puhua suomalaista koiraa, eikä se ihan karvatonkaan ollu. Aluks meitä vähän ujostutti molempia, mutta sitten me alettiin leikkiä. Muusa tykkäs istua mun päällä ja pikkusen mulla meinas mennä käämit sen kanssa välillä kun en saanu sitä vielä kunnolla kiinni. Muusa on kuitenkin jo 12 viikkoa ja minä vasta 6. Muusa haluais olla pystykorvanen ja siksi sillä oli korvat teipattu hassusti. Mun äipälläkin on ollu joskus korvat teipattuna, mutta sen takia, että meidän ihminen haluais niiten olevan lurpallaan ja äippä taas tykkää pitää niitä pystyssä aikas usein.Tässä muutamia kuvia meistä.

Minä ja Muusa

Sillä aikaa kun isi oli taas edustustehtävissä näytelmissä, niin minä kävin salaa sen ruokakupilla. Mitäs jätti aamuruokansa kesken.

Happamia, sano...

Ja sillä aikaa kun nukuin päikkäreitä, niin musta oli käyty ottamassa salaa kuvia. Mun tassut näyttää kuulemma ihan nallekarkeilta :)

Päiväunilla

Nallekarkki

Sunnuntaina mun isillä oli 3 v synttärit ja se kävi Muuramessa asti katsomassa siskoaan, jolla silläkin oli synttärit. Oikeesti ne oli taas näytelmissä. Isi oli molempina päivinä toiseksi paras ja mummo voitti Muuramessa taas yhden pokaalin mummoluokassa ja oli tyttökoirien toiseksi paras. Isin sisko oli viikossa oppinut esiintymään hienosti ja sai kuulemma hienon arvostelun ja oli  oman luokkansa toinen.
Vaikka synttärit olikin mun isillä, niin se toi mulle tuliaisina ihan ensimmäisen pannan. Se on sellainen kauhea kapistus, mikä kuristaa ja kutiaa kaulassa ja kilisee kun ravistaa päätä. Mutta sellainen pitää kuulemma kaikilla fiksuilla koirilla olla ja sitten isi sano, että myöhemmin siihen laitetaan hihna, millä voi taluttaa ihmisiä. Ja koska mun isi ja äiti on molemmat käyneet PeVi-koulutuksen, niin minä olen ehkä saanu sen äidinmaidosta ja osaan isona kuljettaa mun omat hihnaihmiset nätisti toisten koirien ohi.

Voihan kutka

Minä ja mun ensimmäinen panta

7.9.2015 Meidän isi on paras isi ja meidän mummo on paras mummo

Hei, täällä Sisu! Nyt kun alan kohta olemaan jo iso poika, niin sain luvan kertoa meidän kuulumisia.
Mun isi ja mummo oli lauantaina Nääsnääs-maassa kauneuskilpailuissa ja niistä kummastakin tykättiin niin kovasti, että isi valittiin kaikkein komeimmaksi ja mummo veteraanien kauneimmaksi. Se tuomari oli käynyt sanomassa monta kertaa, että mummo on kauneimpia parsoneita, mitä se on nähnyt ja meidän hihnaihminen saa olla ylpeä siitä ja erityisesti siitä, että se on pitänyt mummosta niin hyvää huolta. Sitten siellä oli myös mun täti, eli isin sisko, joka sai sekin erinomaisen arvostelun vaikka ei ole kovasti missikisoissa käynytkään.
Tulispa minustakin vähän isompana yhtä hieno. Tässä muutama kuva sieltä näytelmistä.

Precious Pearl Gladiator "Nelson" ROP & Mahottoman Zäihkysääri "Riimi" VSP, tuomari: Vivamaria Soleckyj Szpunar Puola

Nessi-mummo ROP-veteraani ja PN2, Nelson-isä ROP

Precious Pearl Golden Lily "Lili" ERI, AVK3

Lili

Vaikka mun isi muistuttaakin meidän hihnaihmisen kakslahkeista sen suhteen, että sillä on aika paljon kaikenlaisia harrastuksia ja menoja, niin osaa se myös viettää laatuaikaa mun kanssa. Nyt kun osaan jo vähän enemmän juosta ja leikkiä, niin isikin touhuilee mun kanssa enemmän, vaikka pallolla se ei annakaan mun leikkiä, kun se on kuulemma sen juttu.

Minä ja mun isi

Sunnuntaina se kävi meidän hihnaihmisten kanssa etsimässä sorsia, mutta ei niitä sitten löytynyt kuitenkaan.

Sorsametsällä /-pellolla

Tässä mä olen salaa ottanut isin pallon, kun se oli ulkona. Ihan vielä se ei mahdu kokonaan suuhun, mutta kyllä siihen voi ihan mukavasti hampaita terottaa.

5,5 vk

Uskaltaiskohan tuosta mummon tassusta vähän purra?

2.9.2015 Syntymäpäiviä ja pentuvieraita

Tänään meillä vietettiin Nessin 12-vuotis syntymäpäiviä. Ja jos tässä muutama päivä sitten ihmettelin, että voiko koiranpennusta ottaa 500 valokuvaa yhdellä istumalla, niin kyllä sitä voi ottaa vähän isommastakin. Ei nyt ehkä niin montaa, mutta kuitenkin. Nessi vaan on mielestäni niin valokuvauksellinen ja kaiken lisäksi helppo kuvattava, että siihen jää vähän niin kuin koukkuun. Lisäksi Nessillä on muutama sellainen ilme, joita ei vaan voi olla ihastelematta ja mielellään ne kuviksikin yrittää vangita.
Vaikka Nessi onkin vielä varsin hyvässä fyysisessä kunnossa, niin ikä näkyy siinäkin. Aiemmin melkoinen duracel-pupu on nykyään rauhallinen tuumailija, joka mielellään vetäytyy yläkertaan nukkumaan nuorempien touhotuksilta. Mikään mököttäjä se ei kuitenkaan ole ja kylässä käyneet vieraat saivatkin Rouwaan melkoisen vipinän aikaiseksi. Kesän himmailu pihassa näyttäisi myös alkavan kyllästyttämään ja sekin mielellään jo lähtisi pitemmille kävelylenkeille. Ja mikäs niitä on nyt tehdessä kun kelitkin ovat parhaimmillaan.
Tässä muutama otos päivänsankarista.

Precious Pearl A'Primo "Nessi" 12 v

Valpas

Omanarvon tunteva

Intensiivinen (=anna nami -katse)

Ja pitihän sitä pikkunaperoakin kuvata. Päivä olikin sille melkoisen aktiivinen, sillä kotiehdokkaat kävivät pistäytymässä ja tutustumassa puolin ja toisin. Ihana, aktiivinen, urheilullinen sekä pennunottoon ja kasvatukseen sitoutunut perhe näyttäisi olevan tarjolla ihan lähietäisyydellä.
Vaikka isot koirat pitivätkin melkoista hulabaloota yllä, niin pikku sisupussimme ei tuntunut olevan melskeestä moinenkaan. Reippaasti se tutustui uusiin ihmisiin ja jaksoi yllättävän pitkään sinnitellä jalkeilla. Illalla temmellettiin vielä olohuoneen lattialla isipapan kanssa, joka pikkuhiljaa sekin alkaa tajuamaan, että tässähän olisi potentiaalinen leikkikaveri tiedossa. Liekkö sitten päivän aktiviteetit tehneet tehtävänsä, vai legendaarinen Yrjölän-puuro, mutta ensimmäisen kerran meillä maltettiin syödä oikeaa ruokaa lautaselta. Tähän asti kun syöminen on muistuttanut lähinnä pelleilyä ruoan kanssa vaikka ikää on kohta 5 viikkoa.
Tässä muutama kuva myös naperostamme.

Mä tuun, mä tuun, mä tuun

ja mä meen... Nämä antennihäntävaiheet on vaan aina yhtä ihastuttavia :)

Ihan vahingossa poseerasin

4,5 vk

31.8.2015 Pienten tassujen tepsutusta ja taisteluleikkejä

Voiko koiranpennusta ottaa yhdellä istumalla 500 valokuvaa? Kyllä voi kun laittaa sarjakuvauksen päälle ja antaa kameran laulaa. Niistä sitten ehkä 20 kelpaa tallennettavaksi. Eihän näistä elohiiristä muuten mitään kuvia saisi.
"Sisupussi" on tehnyt tässä kuukauden aikana muodonmuutoksen marsun ja hylkeen kautta ihan oikeaksi koiranpojaksi. Aina se vaan on yhtä ihmeellistä seurattavaa. Päivät saisi hyvin kulumaan pentulaatikon reunalla ihmetellen sitä, miten pieteetillä Fanni pentuaan hoitaa ja missä vaiheessa se alkaa koulimaan sitä pentulaatikon ulkopuoliseen maailmaan. Sisarusten puuttuessa Fanni on selkeästi ottanut hoitaakseen taisteluleikkien opettamisen ja muutenkin ns. pennun nujuuttamisen. Välillä touhut näyttävät melkoisenkin rajuilta, mutta aiempia pentueita muistellen, tässä vaiheessa laatikolla käy yleensä melkoinen mekkala kun aina on joku toisen kintussa tai korvassa kiinni. Naskalit työntyvät jo ikenestä esiin ja sekös kutittaa. Kaikkea on maisteltava ja yritettävä nakertaa. Mamman tissitkin näyttävät siltä, että siellä on jossain vaiheessa pidetty muutenkin kuin imulla kiinni.
Imettämistä Fanni on selvästi vähentänyt, vaikka pentu on kyllä asiasta eri mieltä. Kiinteää ruokaa menee vielä kovin vähän ja sekin lähinnä kädestä. Kilpailun puuttuminen tekee tehtävänsä, eikä syömisen opetteluun tunnu olevan tarvetta. Itse en ole asiasta huolestunut. Kyllä se luonto hoitaa tämänkin tehtävän ennemmin tai myöhemmin. Niin on aina tehnyt.
Toiset annokset matolääkettä on saatu ja kynsiä opeteltu leikkaamaan. Ulkona viipotetaan jo ihan eri malliin kuin vielä viikko sitten, vaikka äänestä päätellen se tuntuu olevan vielä kovin jännittävää.

Äiti opettaa leikkimään

Miksi sinulla on niin suuri suu?

Samikset

Perheen toisiin koiriinkin on päästy tutustumaan jo hieman paremmin. Edelleen Fannin ja Nessin välillä on pientä kyräilyä ja leikkihetket on pidettävä erillään, konfliktien välttämiseksi .Myöskään isipappaa ei ole emäntien puolesta päästetty vielä kovin lähelle, eikä Nelson sitä kovasti ole halunnutkaan. Kai ne pätevät kotioloissa samat lait kuin luonnossakin, että uros koetaan vielä uhkana näin pienelle pennulle.

Mummo ja minä

Takes two to tango

Sen lisäksi että osaan mulista, niin osaan myös lapsuttaa kolvaa

ja pönöttää nätisti

22.8.2015 Kilon kimpaleen uudet seikkailut

Argh! Enpä olekaan aikoihin ajellut läppärin kanssa Iittiä ympäri ja etsinyt toimivaa nettiyhteyttä. Kaksi päivää lähes pimennossa, vaikka sää ei voisi parempi olla. Pahoittelut sivujen kiinni olemisesta! No enivei, nyt istutaan Matkakeitaan pihassa ja toivotaan, että akku kestää päivityksen ajan.
Naperolandiassa on taas seikkailtu oikein urakalla. Perjantaina tuli kolme viikkoa täyteen ja sen kunniaksi otettiin jo pari päivää aiemmin ensimmäinen matolääkekuuri. Yäk! Ei hyvän makuista! Onneksi heti perään oli tarjota Nutri-Plus geeliä, nam. Siitä tykkäävät niin isot kuin pienetkin.
Eilen puntari näytti sitten maagiset lukemat 1020g ja kyllähän sen tästä pojasta huomaa. Selkä leviää ja turkki vahvistuu mamman turkin kustannuksella. Mistäpä sitä ei äiti olisi lasten takia valmis luopumaan :)
Iltapäivällä otettiin sitten ensikosketus maankamaralle kun päästiin mamman kanssa "ulos lounaalle" ja nurmikolle köllimään sekä ihmettelemään miten suuri se maailma oikein on.
Kuvat kertokoot taas enemmän.

Tällaisia kuvia katsellessa sitä aina ajattelee, että entäs jos niitä olisikin ollut viisi? Mihin ne kaikki aina oikein mahtuu?

Hei Muuuuumit :O)

Omien polkujen kulkija

Näinkö ne ísot koirat lepäilee?

Haloo siellä ylhäällä! Täällä alhaalla on aika pelottavaa yksin.

Mamman tassu

Maavara on vielä aika pieni

Huh! On tää ulkoilu rankkaa

18.8.2015 Mejä-kauden päättäjäiset ja maailman avartuminen

Viikonloppuna kisasimme tämän kauden viimeisessä mejä-kokeessa, missä ratkottiin samalla paikallisen seuran, Länsi-Kymen Kennelyhdistyksen AVO ja VOI koirien mestaruudet, sekä palkittiin kolmen kokeen perusteella paras jälkikoira. Kaksi vuotta sitten Nelsonilla oli kunnia pokata AVO-mestaruus, mutta tänä vuonna meille ei kiinnityksiä mestaruuteen tullut, sen paremmin kuin parhaan jälkikoiran titteliinkään. Harmittavat sorkanjäljet tai paremminkin sorkkaura veivät meidät hukkaan ja hienosta jälkityöskentelystä huolimatta tulokseksi VOI2/34p.
Vaikka kausi meidän puolelta onkin paketissa ja säästyimme pahimmalta hirvikärpäsajalta, niin kokeitahan pidetään vielä kuukauden verran ja syksyllä ratkotaan piirien ja Suomen mestarit. Siinäpä haastetta ensi vuodelle.
Kaiken kaikkiaan kaudesta jäi erittäin hyvä maku suuhun. Tavoitteethan ylittyivät jälkivalioitumisen myötä reilusti. Nyt pidetään tuumaustauko ja ensimmäisten pakkasten jälkeen otetaan muutamat palauttavat jälkitreenit ennen talvitaukoa. Samalla testataan miten pennutus on vaikuttanut Fannin nenätyöskentelyyn. Josko vaikka sen kanssa alotettaisiin mejäily uudelleen keväällä???

Osa "saaliista"

Pentulaatikolla vauhti kiihtyy pikkuhiljaa. Kovin riehakkaaksi ei menoa voi vielä sanoa, mutta pieniä kiljahduksia ja murinoita sieltä jo kuuluu. "Sisun" silmät aukesivat maailman ihmeille hieman yli kaksi viikkoisena ja tällä hetkellä tehdään kovasti etunojapunnerruksia ja pakaratreeniä pystyasennon löytymiselle. Sinnikkäästi pikkukaveri hoipertelee eteen päin ja vaikka vatsa onkin maitobaarissa käynnin jälkeen melko killillään, niin se juuri ja juuri irtoaa maasta kun kovasti pinnistää.
Nessi ja Nelson ovat päässet tutustumaan pentuun joka päivä hieman enemmän, mutta Fanni on edelleen sitä mieltä, että naperoon lähelle ei ole asiaa.
Painoa tulee noin 60g vuorokaudessa lisää ja veikkaanpa, että kolmeviikkoisena saadaan vaakaan jo ensimmäinen kilo täyteen.
Siskojen ja veikkojen puutteessa esille kaivettiin vanha pupu-herra, joka aikoinaan ostettiin Nessin ja Kinon kosioreissulla ja joka sittemmin piti seuraa ja toimi lämmikkeenä Uno-pennulle, senkin ollessa pentueen ainokainen. Pupun kainaloon onkin hyvä käpertyä silloin kun mamma ei ole paikalla. Fanni kun viihtyisi pikkuhiljaa myös enemmän toisten seurassa ja ulkona.
Lähipäivien ohjelmistossa on ei niin miellyttävä ensimmäinen madotus ja mikäli hienot kesäkelit vielä jatkuvat, niin mukavampi ulkoilmaan totuttelu.

Pikkukoiran elämäkin voi olla joskus tooosi tylsää!

Heippa maailma

Pupun kainaloon on hyvä nukahtaa

11.8.2015 Totuus paljastuu

Morjenttes kaverit! Meitsi on ollut jonkun aikaa uutispimennossa ja vaikkuttais vähän siltä, että pimennossa on oltu muutenkin. Kerkesin jo huolestumaan, että mun hihnaihminen on suuttunu mulle tai se on alottanu sen koirakuiskaajan toimesta jonkun uuden jääkauden vaikka kesä on parhaimmillaan. Sit tietty kävi mielessä, et sillä on alkanu juoksut, kun se lukittautui melkein viideksi vuorokaudeksi kodinhoitohuoneeseen Fannin kanssa. Siellä se vietti yötkin ja käväisi täällä vaan vessassa ja jääkaapilla. Sit meitsi luuli, et meillä on hiiriä kun aina silloin tällöin on kuulunut sellasta vikinää ja Nessikin on heti juossu portille tsekkaamaan tilannetta.
No nyt mulle alkaa pikkuhiljaa totuus selvitä. Eilen mun hihnaihminen toi sen "hiiren" näytille. Se näytti enemmänkin marsulta, mut se tuoksui jotenkin sellaiselle, ettei mun tehny yhtään mieli syödä sitä. Olisko se ollu se päästäinen, mitä kissatkaan ei kuulemma huoli? Jotenkin mulle tuli ihan pentuajat mieleen ja Nessi tuntu olevan tästä kaverista kovastikin mielissään. Ja sit yks kaks, ihan ilman mitään varotuksia mun hihnaihminen sano, et se on mun poikanen! Siis What!!! Se nassikka olis niin ku mun skidi!
Nyt meitsi on sulatellu tota uutista vuorokauden ja nähny sen naperon toistamiseen. Fanni ei oikein tykkää, et me Nessin kanssa nuuskitaan sitä, joten ollaan sit tyydytty vaan vähän kauempaa sitä kattelemaan. Mun hihnaihmisen mukaan se on jo kasvanu kovasti ja painaa melkein puol kiloa. Maitoa se kuuluu imevän alvariinsa ja kulmiaankin kohottelee jo siihen malliin, et kohta kuulemma aukasee silmät. Ihan vielä ei siitä lenkkikaveriks kuulemma ole, mut parin viikon kuluttua se ehkä pääsee jo ulos leikkimään.
Tässä muutamia kuvia siitä pikkukaverista ja Fannista. Se on kuulemma jo sen verran vikkelä, et Fannin täytyy pitää sitä käpälällä paikoillaan, jos meinaa saada sen pestyä.

Melkein jo pikinokka :O)

Täydellä mahalla on hyvä kelliä

Pesuaika! Äläpäs karkaa!

Hanat auki!

Ja nyt riittää kuvaus, kiitos

6.8.2015 Painonkasvatusta ja nimiäiset

Pentulaatikon touhut alkavat asettua omiin pikku rutiineihinsa. Punnitukset tehdään kahdesti päivässä ja pikku-ukko kasvaa ihan "neuvolakäyrien mukaan". Tämän kokoluokan pennun tulisi kasvaa noin 20-40g vuorokaudessa ja jo kolmannesta vuorokaudesta lähtien olemme tuohon haarukkaan asettuneet. Nyt jo lähempänä tuota ylärajaa kulkien. Maitoa siis tulee, vaikka Fannin nisät näyttävätkin kovin pieniltä aina katsottaessa. Selitys saattaa piillä siinä, että ne on juuri imetty tyhjiksi ja toisaalta eihän se yksi pentu niitä kovin paljoa stimuloi vielä tässä vaiheessa.
Fanni hoitaa ainokaistaan huolella ja vaikka ulkona maltetaankin jo käydä paremmin, niin kovin sillä on aina kiire takaisin pesäänsä.

Äiti hoivaa

Maailman kaunein nassu

Äidinrakkautta ei voita mikään

Pentujen nimen keksiminen on aina haasteellista, koska niiden tietysti haluaisi kuvastavan jollain lailla myös kantajaansa. H-kirjaimella alkavia ehdotuksia oli itselläni jo muutama varalla ja olin päättänyt, että mikäli syntyy uroksia, niin yhden nimeksi tulee Hercules. Kun sitten kuitenkin kävi niin kuin kävi, niin mielessäni pyörivät tietysti eläinlääkärin sanat. "kuulen yhdet sydämenlyönnit!"
Ajatuksena oli tietysti, että pennun nimeksi tulee Heartbeat. Kun Elina Tuliniemi sitten laittoi minulle yllättäen nimiehdotuksia, niin häntä lainatakseni osa niistä nauratti, osa itketti, mutta yksi nimi oli ylitse muiden. Eihän tuo pieni sisupussi ja taistelija voi olla mikään muu kuin Precious Pearl Hard To Beat <3

Precious Pearl Hard To Beat "Sisu"

Tänään painan jo neljänneskilon verran :O)

3.8.2015 Elämän pieniä ihmeellisyyksiä ja pienen elämän ihmeitä

Alkujärkytyksestä on selvitty ja elämä jatkaa kulkuaan. Onneksi! Pentulaatikolla aletaan päästä normaalirytmiin kiinni kaikin puolin. Fanni on tasoittunut viimepäivien lääkepöllystä ja hoivaa ainokaistaan huolella ja hartaasti. Ulkona tuskin maltetaan käydä tarpeilla ja ruoka tarjoillaan pesään. Hieno pentulaatikkomme osoittautui näihin tarpeisiin aivan liian isoksi ja tällä hetkellä emä ja pentu majailevat puolta pienemmässä yksiössä hieman hämärässä huoneessa. Peitolla verhotut häkin reunat luovat turvallisuudentunnetta ja mikäpäs sen tärkeämpää tässä vaiheessa.

Kovin on pieneksi muuttunut kasvattajankin elinympäristö ja olenkin jumittunut paitsi selästä ja hartioista niin myös neljän seinän sisälle. Jälkisupistukset etenkin ulkoilun jälkeen aiheuttavat Fannille touhuamisen tarvetta ja jottei koko "pentulaatikko" olisi myllätty ylösalaisin, niin on hyvä olla kuuloetäisyydellä. Vaikka pyrinkin siihen, että Fanni saisi olla mahdollisimman rauhassa, niin vielä toistaiseksi olen nukkunut kodinhoitohuoneen perällä koirien pesualtaan päällä. 120 senttinen laveri riittää lähes koko pitkänhuiskean 158 senttisen varteni matkalle :O) Mikäs siihen on nukahtaessa kun kuulee maailman ihanimman äänen pennun imiessä emän nisää <3

Sellikaverit

Onni on aidattu pihamaa, jolle toiset koirat voi päästää ulkoilemaan hihnalenkityksen puutteessa. Lenkkeilyn puute ei tunnu koiria haittaavan, enemmän niistä huomaa läheisyyden kaipuun. Samassa makuuhuoneessa ja vieressä nukkumaan tottuneina tämä pakkoero tuntuu enemmän Nelsonissa. Olohuoneen sohvalla ollessani se tulee kainaloon ja pistää kuononsa rinnan päälle. Katsoo suurilla silmillään ja huokaisee syvään kuin sanoen "mulla on ollut niin kova ikävä". Jälleen kerran saa huomata, miten herkkiä nämä eläimet ovatkaan vaistoamaan omistajansa mielentilan.

Pikkupennun painokäyrä on nousujohteinen ja oikeastaan se nousee samassa tahdissa kuin ns normisynnytyksenkin jälkeen. Toistaiseksi olen punninnut sen vielä kahdesti päivässä, mutta kunhan päästään 200 gramman paremmalle puolelle, niin eiköhän yksi puntarissa käynti riitä.

Äidin kainaloon

1.8.2015 Kun sanat eivät riitä

Iloinen perhetapahtuma vaihtuikin suureen suruun. Eilen, Fannin 61 raskausvuorokaudella kaikki näytti siltä kuin pitikin. Lämmöt laskivat alle 37 ja koira muuttui levottomaksi, ei kuitenkaan läähättänyt tai tehnyt liiemmin pesää. Olo oli ollut kuitenkin jokseenkin tukala yöstä lähtien. Pari puhelua eri eläinlääkäriasemille ei saanut minua vakuuttumaan, että kaikki olisi kunnossa. Viikonloppu oli tulossa ja avun saaminen hätätapauksessa hankalampaa. Päästiin kuin päästiinkin Kouvolaan eläinlääkärille, missä todettiin yhdet sydänäänet. Kiireellinen leikkaus pelasti vielä viimeisen elossa olleen pikkukaverin. Toiset kaksi, jotka olivat menehtyneet jo paljon aiemmin, olivat tukkineet molempien synnytyskanavien suut, estäen synnytyksen käynnistymisen. Ultrassa näkyi 33 vuorokaudella 5 pentua, joten osa oli keskeytynyt sitäkin ennen.

Suurin huoli oli tietysti emästä ja tästä ainokaisesta, sillä olihan näitä pentuja odotettu erityisen suuresti. Supersankarin luonnetta ei tästä pikkukaverista puutu, sillä vaikka painoa ei ollut kuin 111g, niin hanakasti se tarttui nisään ja elämänlankaan kiinni.

Äipän kanssa kaksin

Itku tuli vasta kotimatkalla kun koko tilanteen kauheus alkoi valjeta. Kaksi kuollutta pentua lähtee Eviralle tutkittavaksi, josko sieltä löytyisi syy abortoitumiseen. Tai sitten se jää ikuiseksi arvoitukseksi.

Kaikesta kamaluudestaan huolimatta olen onnellinen, että yksi pentu saatiin pelastettua ja emä voi olosuhteisiin nähden hyvin. Tänään käytiin toistamiseen puntarilla ja painoa oli jo 120g. Maitoa siis tulee ja pentu saa sitä imettyä. Helpotuksesta ei voi kuitenkaan huokaista vielä ainakaan viikkoon ja tällä hetkellä olenkin jumissa pentulaatikon vierellä 24/7. Nessi ja Nelson ovat selvinneet alkuhämmennyksestä ja rauhoittuneet muun huushollin puolelle.

Tricolour poika 1 vrk

30.7.2015 Odottavan aika on pitkä.....

Fannilla pyörähti tänään 60. vuorokausi käyntiin masuasukkien kanssa. Ruoka maistui aamulla enää kädestä ja nyt tällä hetkellä illan sarastaessa ei enää siitäkään. Nutri-Plus geeliä on annettu energian saannin turvaamiseksi ja kaikkea herkkua, mikä nyt suinkin vaan maistuu.

Jokohan ensi yö vietetään penneleitä odotellen? Kertaalleen on käyty peti peuhaamassa, mutta muuten enimmäkseen lepäillään, vaikka ulkona kyllä touhuillaan ihan entiseen malliin.

Nessi on ollut tavallista levottomampi. Sillä tuntuu olevan minulle kovasti asiaa. Ehkäpä sekin aavistaa jotain olevan tulollaan.

Muutamia masukuvia vielä malliksi kun ollaan yhes koos.

Eilinen meni myös odottelun merkeissä. Tulevalla isukilla oli miesten tapaan buukattuna ihan omia bisneksiä mejä-kokeiden merkeissä. Kotikenttäetu oli taas puolella ja sekä oma opastus, että Nelsonin koejälki sijaitsivat puolen kilometrin päästä kotitalolta, joten niiden välissä ehti hyvin käydä kotona tsekkaamassa Fannin tilannetta.

No tuttuja kun nämä maastot ovat, niin tiesinhän minä niiden "sudenkuopatkin". Nelsonin jälki lähti kohti kallioaluetta, mikä kuuluu linnustonsa puoleen ns vakiotarkistusalueeseen silloin kun näillä huudeilla lenkkeilemme. Ei tehty poikkeusta nytkään! Niin veti nenä pikkumiehen mennessään ja heti kohta lähtömakaukselta lähdettiin aluetta tutkimaan lähes hukkaan asti. Palattiin kuitenkin vielä jäljelle, mutta kohta taas uudelleen hajut veivät mennessään ja tuomittiin ensimmäinen hukka. Ensimmäinen osuus oli todella levotonta työskentelyä. Lintujen mielikuva oli tehnyt tehtävänsä. Asiaa ei auttanut yhtään suoraan jäljen suunnassa näkyvä palokärki, joka pomppi puunrungolta toiselle. Se jäi Nelsonilta onneksi huomaamatta ja katkokulma suoritettiin nopeasti ja suvereenisti. Toisella osuudella tikka aiheutti päänvaivaa ja meinasi viedä mennessään. Kielto ja kehoitukset tepsivät tällä kertaa ja matka jatkui. Loppuosuudet mentiinkin mallikkaasti. Toinen ja kolmas normikulma pienellä rengastuksella. Juuri ennen kaatoa Nelson lähti jäljen sivuun ja ajautui tutulle tieosuudelle. Kielto ja kehoitus tuottivat jälleen tulosta ja kaadolle saavuttiin poikkeuksellisesti takakautta kiertäen. Eipä ole tätäkään vielä tullut koettua.

Yksi hukka ja tarkistukset verottivat palkintosijan verran ja tulokseksi VOI2/30 pisteellä. Riistarikkaassa maastossa kuitenkin kelpo suoritus pikkukaverilta, ottaen huomioon myös se, että päästiin päivän viimeiselle jäljelle ja odottelu tekee aina tehtävänsä.

Odottelua riitti vielä koepaikallekin, sillä runsaan koiramäärän takia tulosten kuuleminenkin venyi jälleen iltaan. Seura oli kuitenkin mukavaa. Kuinkas muuten! Ja hernerokan painikkeeksi nautiskeltiin Nelsonin ja hihnanpään tarjoamaa valioitumiskakkua kannustusjoukoille.

Suut makiaks :O)

Päästiinhän me aamulla ihan Kymenlaakson uutisiinkin kun Ylen toimittaja kävi tekemässä live-lähetyksen haastatellen ylituomaria ennen kokeen alkua.

Kilometrin pituinen verivana metsässä - näin testataan ...

Melkoisesti asiavirheitähän jutussa on, mutta seuraavan kerran otetaan mies metsään mukaan ja pistetään se tekemään lähetystä Jukolan suunnistustapahtuman tyyliin: makauksen lähelle puskaan väijymään ja sieltä kuiskaamalla selostamaan kuinka koirakko saapuu :)


Ylituomari Ilkka Niemi pitämässä loppupuheenvuoroa

Palkinnot sen kun suurenee kun sijoitus pienenee ;)

25.7.2015 Masuasukkeja ja pentulaatikon tuunausta

Tänään aloitettin viimeistelyharjoitukset tulevia pentuja silmällä pitäen. Fannilla pyörähti 55. vuorokausi käyntiin ja masuasukeilla näyttäisi olevan ajoittain melkoinen rumba päällä. Ensikertalaista odottajaa tämä kaikki hämmästyttää ja kummastuttaa kovasti, eikä se aina oikein tiedä miten suhtautua siihen kun joku yrittää työntyä kyljestä ulos.

Vaikka penneleitä kovasti jo odotetaankin, niin vielä ne saisivat pysytellä kasvamassa ja vahvistumassa muutaman päivän tai vaikka viikon. 57. vuorokauden kohdalla keuhkot ovat jo niin kehittyneet, että pennut pärjäävät maailmaan tultuaankin, mutta kun isukilla olisi vähän menoa tuossa viikon puolivälissä mejä-kokeen merkeissä ;)

Toki synnytys menee asioiden edelle ja silloin pysytellään visusti pentulaatikon liepeillä, mikäli siltä näyttää. Tänään tuunattiinkin Elinalta ja Markolta aiemmin keväällä hankittu pentulaatikko uuteen uskoon ihan omalla nimellä varustettuna. Fannikin kävi testaamassa alusmateriaalin imukyvyn pissaamalla laatikon nurkkaan ja täytyy todeta, että kuivalta tuntui :O)

Yhdessä tulevan isukin kanssa testattiin, että pahnoille mahtuu isompikin pesue myllertämään.

Pentulaatikko tsekattu ja annettu hyväksyntä

Todistettavasti syyllisiä :) Guilty as charged :)

Niille, jotka ei ole mun kavereita naamakirjassa: täsä se masu nyt sit on

Toistaiseksi ruoka on maistanut Fannille hyvin ja pehmeää starttiruokaa ostettiin lähinnä täydennysruoaksi pääaterioiden välille, jotta tuleva äiti olisi mahdollisimman voimissaan H-hetken tullessa

Kaiken hauskan valmistautumisen ohella täytyy tietty myös varautua siihen, ettei kaikki menekkään kuin Strömsössä. Äidinmaitokorvikkeet voidaan sitten tarpeettomina käyttää vaikka äidin ja pentujen ruoan lisukkeena.

Pyyhkeet ja lämpölaukut vielä valmiiksi jos vaikka tulee äkkilähtö lasarettiin, niin sen jälkeen voimmekin toivottaa pikkuiset tervetulleiksi maailmaan.


Survival kit

8.7.2015 Kotimaista tuotantoa ja Kansainvälistä Muotoilua

Torstaina 2.7. kävimme Fannin kanssa Tarja Kirin luona ultrassa varmistelemassa sitä, että ollaanhan me tiineenä. No ollaanhan me! Fannista tosin oli nähnyt sen jo kahden viikon kohdalla, mutta lähinnähän minua kiinnosti lukumäärä, jotta osaisin paremmin valmistautua tulevaan koitokseen. Ja olihan siellä pesä täynnä pikkuisia parsonin alkuja <3 Kuukauden verran pitäisi vielä odotella, ennen kuin nämä luomupennut saapuvat maailmaan.

Samalla reissulla kävimme ensin Saaran trimmissä ja sitten Fanni jäikin siskolleni viikonloppuhoitoon, koska matkamme jatkui kohti Viroa ja Pärnun Kansainvälistä koiranäyttelyä, josta lähdimme tavoittelemaan Nelsonille sitä viimeistä Kansainväliseen Muotovalioon oikeuttavaa kansainvälistä sertiä (Cacib). Tuohon titteliinhän tarvitaan neljä cacibia kolmesta eri maasta ja kolmelta eri tuomarilta. Lisäksi ensimmäisen ja viimeisen välillä on oltava 1vuosi ja yksi päivä.

Ai haluuteks te nähä mun vauvamasun?

No tässä se on! Mun ja Nelsonin luomupennut :)

Näin poseeratessa sitä ei vielä kovasti huomaa

Lauantaina 4.7. Pärnun ruohokentällä käytiin ensimmäinen inttinäyttely. Tuomarina oli tiukkana turkkirodun edustajana tunnettu  Natalja Skalin Ruotsista. Tämä aiheuttikin ylimääräisiä sydämentykytyksiä, sillä Nelsonin trimmaus oli ajoitettu täysin väärään aikaan muiden kiireiden vuoksi, eikä sen paksusta turkista ollut tietoakaan, vaikka jälki Saaran käsittelyn jälkeen muuten olikin erinomaista. 

Tässä Nelsonin arvostelu:

2,5 years, good size, exellent head & expression, strong muzzle, nice neck, good topline & tailset, long chest & well spannable. very good angulations, balanced movment with good at ride, very good temperament, a bit out of coat.

Champion class1, EXC,CQ,BM1,CAC,CACIB,BOS > EE CH INT CH

Kuten aavistelinkin, niin turkista tuli sanomista ja se kostautui rotunsa parhaan valinnassa niin, että vastassamme ollut Valko-Venäläinen junnunarttu vei sen tittelin. Cacibin myötä saimme kuitenkin mitä olimme tulleet hakemaankin ja Nelsonista tuli näin ollen Kansainvälinen Muotovalio :O) Samalla siitä tuli myös Eestin Muotovalio.

Nessin arvostelu:

Almost 12 years old, full of life. good size, feminine head, Still strong teeth, nice neck, good topline for age, a bit too strong in chest, good shoulders, well angulated behind. Moves well for her age, excellent temperament.

Veteran class1, EXC,CQ,VET CAC,BOB VET,BB2 > EE VET CH

Nessistä tuli siis edellisen ritirimpsun myötä Eestin Veteraani Muotovalio

Tämä vuosi on kyllä ollut hieno! Kolmessa kuukaudessa me olemme saavuttaneet kaksi muotovaliotitteliä, yhden inttivaliotittelin ja mikä mahtavinta - jälkivalion arvon! Mikä helmi mulla onkaan käsissäni. Hyvinhän ne ovat pärjänneet muutkin koirani, mutta jotenkin nyt vaan tuntuu niin mahtavalta, että tuskin maltan odottaa, mitä noista tulevista fanneista ja nelsoneista "kuoriutuu" :)


Fiilistelyä hotellihuoneessa

Shampanjan sijaan nautiskelimme meheviä mansikoita voiton kunniaksi

Toisena näyttelypäivänä oli lupa rentoutua ja nautiskella. Tuomarina tällä kertaa esittämiseen ja liikkeisiin huomiota kiinnittävä, juniorihandlereita arvostellut Vitaliy Belskyy Ukrainasta, joka harmiksemme ei kuitenkaan alkuperäisen suunnitelman mukaan ollutkaan enää ryhmätuomarina. Arvostelut kirjoitettiin venäjäksi, joten niistäpä ei sitten sen enempää kuin.

Nelsonille Campion class1, EXC,CQ,BM1,CACIB,BOB eli tällä kertaa liikkeet veivät voiton ja osat eilisen Valko-Venäläisen koiran kanssa vaihtuivat Nelsonin ollessa Rotunsa paras.

Nessille jälleen VET1,ECX,CQ, BOB VET eli paras Veteraani-titteli.

Ryhmäkehissä kävimme tietty oikeutetusti pyörähtämässä, mutta vierestä vietiin tälläkin kertaa kun seurassamme ollut Jack Russellin Terrieri sijoittui lopulta RYP2:ksi.

<3

C.I.B FI EE BY CH FI Blood Tracking CH Precious Pearl Gladiator "Nelson"

Precious Pearl Gladiator "Nelson" 2v 10kk

Precious Pearl A'Primo "Nessi" 12v 10kk

Champion International de Beaute'

29.6.2015 Herran pieksut ja varren kanssa!!

Meitsipoika on tehny nyt jotain käsittämättömän hienoa viime aikoina mun hihnaihmisen kanssa. Keväällä sovittiin, että tämä kesä reenataan sitä kadonneen sorkan metsästystä oikein tosissaan, niin ei sitten jää ensi kesälle niin paljon tekemistä. Välillä on jouduttu ihan pöpelikköön ja upottu suohon, mutta aina on lähdetty seuraavaan koitokseen entistä tarmokkaammin. Mun narunjatke on oppinu hengittämään rauhallisemmin ja sitten se on kertonu, mulle miten taitava kaveri mä oon ja että kun kaikki palikat osuu kohdalleen, niin tulosta alkaa syntymään.

No viime viikon lopulla tehtiin historiaa monellakin tapaa. Startattiin elämämme ensimmäisessä iltakokeessa ja narunjatkeen suurin huoli oli, että miten se näkee piilomerkit iltahämärässä. Ihan hyvä, niin eipähän ehtiny ressaamaan sitä koesuoritusta. Tässä vähän selostusta mun jäljestämisestä:

Lähtömakaus tutkitaan ja kehuen maavainuiseen jäljestämiseen, joka etenee mukavaa kävelyvauhtia. 1. osuus jäljen päällä, makaus ylittäen. Kulma suunnan mukaisesti. 2. osuuden alussa pyöritään hukan rajoille, mutta kehoituksilla palataan jäljelle ( Ne mitään kehoituksia ollu! Narunjatke karjaisi veret seisauttavalla äänellä JÄLKI, vaikka mulla oli just hyvä vainu jostain tirpasta, joten katsoin viisaammaksi lähteä jatkamaan alkuperäistä suoritusta). Makaus ylitetään. Toisella kulmalla oleva katko selvitetään rengastaen nopeasti saapasuraan tukeutuen. ( Tässä kohtaa meitsi teki ensin pienen kierroksen, mutta sittenhän mä hokasin, että siitähän se jatkuu mihin saappaanjäljet menee) 3. osuus sujuvaa jäljestystä, makaus ylitetään. Viimeinen normikulma hyvin suunnassa. Viimeisen osuuden makaus yli ja loppuhuipennuksena metsäkanalinnun lentoon lähtö, joka jää painamaan kovasti koiraa. Kehotuksin palataan jäljelle, mutta muistikuva linnusta tekee jäljestyksen epävarmemmaksi, tarkistelevaksi. (Vilkaisin narun päähän ja näin sellaisen ilmeen, että älä nyt vaan enää keksi lähteä mihinkään, joten...) Kaadolle saavutaan jäljen suunnassa ja koira osoittaa työskentelyn päättyneen.

Ja voi sitä riemun määrää kun tuomari sanoi, että saat kiittää koiraa. Meidän Fannikin jäis toiseksi niitten pusujen määrässä ja kun emäntä rutisti mua, niin tunsin, miten sen sydän melkein tuli rinnasta ulos. Vielähän meille jäi sitten parin tunnin rupeama tulosten odottelua ja pelättiin koko ajan, että ne huolimattomat makausten merkkaukset ja lintujen bongailu koituu meidän kohtaloksi.

Tavallaan koitukin, sillä limbottiin rimaa hipoen VOIttaja 1 tulokseen 40 pisteellä. Meitsistä tuli siis jäljestämisen valio ja kaiken kukkuraksi olin voittajaluokan koirista ainoa, joka sai ykköstuloksen. Hauska sattuma oli, että viimeinen voittajaluokan tulos saatiin samalta tuomarilta, joka viime vuonna arvosteli meidän ensimmäisen voittajaluokan kokeen. Henkilökohtaisesti en ollut pokaalia vastaanottamassa kun elbailin autossa, mutta kuulin jälkikäteen, että tuloksen varmistuttua mun hihnaihminen oli romahtanu. Siis käyny itkemään, vaikka käsittääkseni tämän piti olla hieno asia.


Siinä se nyt on virallisella tulostaululla :)

Fiilistelyä

Tiimityön tähtihetkiä

Ihan käsittämättömän hieno tunne. Ei ole olemassa sanoja tai vertailukuvaa siihen, miltä se tuntuu kun 13 vuoden harrastus tuottaa vihdoin sen tuloksen, mihin on koko ajan pyritty. "Alkumakaukselta" saakka laji vei mennessään ja vaikka luulot lajin helppoudesta karisivatkin nopeasti, niin into ei. Neljä erilaista koiraa, jokaisella kyseistä lajia harrastettu ja nyt minulla on käsissäni helmi. Varmasti vuodet ovat kartuttaneet kokemusta itsellekin ja nyt on treenattu enemmän tosissaan kuin aiemmin, mutta vielä on jossain se pieni kutina, että entäs jos niistä toisistakin olisi tähän? Mitä seuraavaksi? Mihin kaikkeen meillä oikein on mahdollisuus? Olen useassa eri yhteydessä kiittänyt Maria Seppäseltä saamiani ohjeita ja neuvoja miten oppia tuntemaan oma koira paremmin ja lukemaan sen kehonkieltä ja mitä oma kehoni kertoo koiralle. Enkä voi edelleenkään vähätellä sitä, etteikö osa tastä saavutuksesta ole juuri hänen oppiensa ansiota.  

Täsä mä nyt oon! P.P kasvattien ensimmäinen jälkivalio :)

Nöyrimmät kiitokset hihnanjatke ja mentaalivalmentaja!

15.6.2015 Great Balls On Fire

Meitsi on niiiin liekeissä! Ette voi uskoa mitä jäbä on duunannu viime aikoina. Hihnaihminen on lennättäny mua toiminnasta toiseen, niin et melkein on alkanu pyörryttämään. Kovasti paljon on harrastettu sitä kadonneen sorkan metsästystä kun meitsi vetäs siitä kevään ensimmäisestä kokeesta sen ensimmäisen VOIttaja ykkös-tuloksen. Sittenhän meitsi onkin vieny emäntää kuin pässiä narussa parin kokeen verran. Niistä nyt ei sen enempiä kannata kertoa kuin että niillä jäljillä on käyneet muutkin nuuskimassa, joten ihmekkös se, jos meitsin mielenkiinto on päässy herpaantumaan.

Mut parisen viikkoa sitten mua vasta pyörryttikin. Meidän Fanni oli taas alkanut tuoksumaan ihanalta. Mitä se muuten tekee aikas harvoin, vaikka Nessi sen sijaan on hyvänhajuinen aina. No eni vei, jostain syystä meidän hihnaihminen ei pistänytkään meitä eri huoneisiin, niin ku normaalisti ja mehän keksittiin sit Fantsun kanssa ihan uusi leikki. Sen leikin huono puoli oli siinä, et välillä meillä meni hännät solmuun ja kesti aika kauan, ennen kuin saatiin se solmu auki. Pari päivää me jaksettiin leikkiä sitä, mut sitten mua alkoi taas enemmän kiinnostaa se rannassa pulikoiva sorsapoikue.

Love <3

Myöhemmin meitsi kuuli, et tästä peuhaamisesta saattaa olla seuraamuksia ja pihassa vilistää enemmänkin "ongelmakoiria". Siis mitä ihmettä??? Miksei kukaan kertonu mulle mitään? Toisaalta meitsi on kyl pohdiskellu, et jos kaksi PeVi koiraa saa pentuja, niin eiks niitten muksujen pitäis olla automaattisesti PeVi-koiria?! Tää asia täytyy kyllä tarkistaa siltä meitsin menttaalivalmentajalta.

Yks viikonloppu me vietettiin Nessin kanssa näytelmissä ja pokattiin kummatkin hienot palkinnot sieltä. Se tuomari sano mun hihnaihmiselle, et sillä on ilo ojentaa se voittajaruusuke meitsille. Ja mullehan se varsin passas kans, koska mun hihnaihminen tulee siitä aina niin iloiseksi ja kun se on iloinen, niin meitsikin saa siitä aina jotain extrakivaa.


Rotunsa paras ja Vastakkaisen sukupuolen paras veteraani

Tänä viikonloppuna oltiin taas jäljestyshommissa. Meille sattui aika tiukka tuomari ja mun hihnaihmistä hermostutti aika tavalla etukäteen. Fanni oli joskus aikoinaan ollu samalla tuomarilla ja sen koe oli keskeytetty parikymmentä metriä ennen kaatoa kun aika oli tullu täyteen. Tosin sillä olis ollu kuulemma mahdollisuus enää AVO3 tulokseen, mut olishan se silti ollu tulos. Se tuomarikin tuntu muistavan saman tapauksen kun mainitsi siitä just ennen ku me startattiin jäljelle.

No metsihän päätti, et näytetään jäbälle vähän jäljestämisen mallia ja ajasta se ei tulisi ainakaan tällä kertaa olemaan kiinni. Lähtömakauksen nuuskimisen jälkeen mulla meni hermo, kun hihnaihminen ei päästänytkään mua vauhtiin ja meinasin ottaa siinä vähän kierroksia. Uusitun aloituksen jälkeen meitsi spurttas kuitenkin matkaan ja ilman ylimääräisiä kierroksia painalti sellasta kyytiä, et mun hihnaihmisen piti jarrutella ihan tosissaan. Välillä meitsi vilkas taakseen, et tuleeks ne kaikki messissä ja jatko sit matkaa. No siinä tohinassa unohtu taas näyttää sille tuomarille ne makaukset, vaikka kyl ne meitsin mielestä näky ihan selvästi. Sille ensimmäiselle kulmalle oli taas tehty se sama jekku, missä oli osa pätkää jätetty verettämättä, mut meikä vetäs sen suvereenisti suoraan niitten jalan jälkiä pitkin uudelle osuudelle. Lopussa aiheutin taas sydämentykytyksiä mun hihnaihmiselle kun vetäsin melkein ysikympin mutkan oikeelle, vaikka tie jo näkyi edessä. Mä melkein kuulin sen voihkaisun siinä vaiheessa kun painalsin menemään ihan eri suuntaan ku se olis halunnu. Mut mä tiesin, et se sorkka oli siellä ja niinhän se olikin! Niitten jäljentekijöitten oli pitäny saada matkaa lisää ja siksi siihen loppuun oli tullu mutka. Ja voi pojat miten mun hihnaihminen oli huojentunu ja onnellinen kun se sorkka löytyi ja se tuomari sano mulle, et meitsi veti koko rundin 21 minuutissa. Aika hyvin, vaikka mulla oli jarru koko ajan mukana.

Meitsihän sai sit tulokseksi sen toisen VOIttaja luokan ykkösen. Tosi ne makausten merkkaamatta jättämiset vähenti pisteet 43:een. Nyt mun tarttis saada vielä yksi ykköstulos, niin sit mun hihnaihmiseltä varmaan repee levikset ylpeydestä :D

Toinen VOI1/43p

Yhtä vaille valio :)

27.4.2015 Katse eteen ja suupielet ylöspäin teen vastoinkäymisistä voimaa

Mul ei ollu mitään muuta ku mahdollisuus

ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa

koval duunil asiat vaan onnistuu

kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan

hanskat ei tipahda

periks ei anneta

ne sanoo: et pysty, et voi, ei kannata

jos ois helppoo kaikki tekis niin

mus on voima, jota en voi vaimentaa

pusken täysii aina vaan

mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt

ne saa luun kurkkuunsa, kun tulost taas teen

jatkan jaksan vaikka väkisin

mun ei täydy vaan mä saan      (lyrics Elastinen)


Nih! Voisko sen paremmin sanoa. Meitsi poikapa se teki semmoisen tempun, että siihen ei ihan kaikilla usko riittäny paitsi mun hihnaihmisellä, joka kuulemma tykkää musta niin että halkee :) Yläfemmat sille ja mun suoritukselle viikonloppuna.

Sunnuntaina oli siis jäljestyskauden avajaiset ja meitsi oli kerenny käymään yhden harkkajäljen ennen sitä. Akkuja oli ladattu koko edellinen viikko siellä pohjosessa, joten ne harkat meni melkoiseksi karstanpoltteluksi. Mutta eikös sitä aina sanota, että huono kenraali on hyvä ensi-ilta. Meikä ties jo lauantaina, että kohta mennään, kun hihnaihminen tuli kotiin ja sen kamppeet hais metsälle ja verelle ja sit kun mun jälkivermeet laitettiin eteiseen aamuksi valmiiksi, niin en meinannu pysyä pöksyissäni.

Sunnuntai aamu valkeni ihan mukavassa kelissä, mut melko pian alkoi sataa ja ilma muuttu jäätävän kylmäksi. Kun sit meitsin vuoro tuli lähteä etsimään sitä sorkkaa, niin tuomari sano hampaat kalisten, että sitten vaan reippaasti matkaan ettei palelluta. No mullehan ei tarvii kahdesti sanoa! Meikä ruopas liikkeelle ja pitikin melkosta vauhtia. Siellä jollain katkenneella kulmalla sinkoilin muodon vuoksi vähän joka suuntaan ja katoin, miten mun hihnaihmisen hermo kestää. Onneks se ei huomannu sitä, kun tuomari vilkaisi kelloa ja mietti pitäiskö jo puuttua peliin. Sit kuitenkin ihan pokkana vaan läksin jatkamaan matkaa. Sen verran haipakkaa mentiin, et meitsi ei ehtiny niitä makaamispaikkoja näyttämään kun kyllähän mä tiedän, et se sorkka on siellä viimesellä. Hosumisesta tuli sanomista ja siitä, et mun hihnaihminen ei osaa joustaa sen hihnan kanssa riittävästi. Ja niin ku me ollaan siellä koulutuksessa käyty! Mä olen kyllä tehny parhaani, mut jotenkin musta tuntuu, et noi ihmiset ei tajuu kauheen helposti asioita. No enivei, päivä jännättiin ja lopulta tulostaululla seisoi teksti VOI1/ 40p.

Mentiin kuulemma rimaa hipoen, mutta entäs sitten. Nyt mun pitäis vielä saada kaksi ykköstulosta, niin sit mua sais kutsua jäljestämisen valioksi. Hihnaihminen pistikin heti uusia koeanomuksia vetämään ison pinon. Nyt sit mietitään kuumeisesti konstia niitten makuupaikkojen merkkaamiseen ja toivotaan, ettei ihan hetkeen tulis hellekelejä. 

Ensimmäinen VOI1/40p

1/3 tavoitteesta saavutettu :)

Toi Elastisen biisi muuten soi radiossa just ennen ku startattiin ja mun hihnaihminen sano mulle, et "Kuule Nelson, must tuntuu, että tänään on hyvä päivä!" Ja vaikka olikin ihan karsee keli, kylmää, sateista ja tuulista, niin aika moni muukin sai hienoja tuloksia. Kokeessa oli 21 koirakkoa ja vaan neljä niistä sai nollatuloksen kun ne etsi vahingossa sitä hukkaa, eikä sorkkaa.

Kotikenttäetuna meitsi pääs taas suorituksen jälkeen omille pahnoille elbaamaan, eikä tarvinnu kyyhötellä siellä koepaikalla märissään. Tässä vielä yks kuva siitä, kun köllöttelen sen voittopokaalin kanssa.

Asenne ratkasee, oon nähny omin silmin senki

9.-17.4.2015 Duracelien latausta pohjoisen lumilla

Meitsi heittää tässä pienet päivitykset kehiin sillä aikaa kun mun hihnaihminen elpyy tämän talven viimeisistä hiihtoreissuista.

Lähdettiin siis reilu viikko sitten pohjoisen keväthangille lataamaan akut täyteen, että on sitten riittävästi virtaa kevään koitoksiin. Huhut kertoo, että hirmut on taas katkoneet koipiaan talven aikana ja kohta olis taas aika ruveta jäljittämään niitä. Mulla onkin ollut viime aikoina vähän tekemisen puutetta.

Tää reissu olis ollu vielä mukavampi, jos niitä joulupukin poroja sais jahdata, mutta se on kuulemma kiellettyä. Meitsi on kyllä vainunnu ne iltaisin siitä läheisestä metsästä ja sen takia mulla on kaiketikin ollut se hihna tuplavarmistuksella kiinni. Mutta ne jättää jälkeensä sellaisia lakunappeja, joita me on tyttöjen kanssa syöty kilpaa. Sekin on kuulemma kiellettyä, mutta eihän me ihan kaikkea uskota.

Mun hihnaihminen on käyny suksimassa hiihtimillä tuolla latusilla sen takia, että se olis sitten hyvässä kunnossa kun meikä starttaa jäljestyshommat. Tässä muutama kuva sieltä sen ulkoilumestoilta.


Saariselkä, Laanila

Kakslauttasen pingut

Kelit on kyllä olleet suosiolliset, vaikka säämies onkin melkein joka päivä uhkaillu huonoilla ilmoilla ja lumisateilla. Meitsikin on ottanut arskaa sohvalla ja jäällä.

Saariselkä

Vaikka jäällä onkin ollut mukava juoksennella, niin aina välillä me ollaan pistetty tyttöjen kanssa painiks.

Tässä me pönötetään tyttöjen kanssa sellasen hassun kannon kupeessa, mikä me löydettiin meidän retkellä. Joissakin paikoissa oli maa jo näin näkyvissä ja joissakin kohdissa me pudottiin kaulaa myöten lumeen. Muutaman uppoamisepisodin jälkeen me kyllä hoksattiin, että kannattaa kulkea sellaisella kelkkauralla, niin siinä ei pääse hukkumaan.

Kotimatkalla nähtiin huikeen hieno auringonlaskukin.

Kaikkein huikein juttu oli kuitenkin kun mun hihnaihminen sai sellaisen villieläimen kiinni. Tai ei se siis ottanu sitä kiinni, vaan se tuli ihan vapaaehtoisesti istumaan mun emännän kädelle. Se oli muistaakseni semmoinen kuu-ukkeli, joka elelee täällä lapissa ja on kaikkien luonnossa liikkujien kaveri. Se kuulemma haistaa nuotion vaikka keskellä erämaata ja lennähtää paikalle. Mun mielestä se näyttää kyllä enemmän linnulta ku ukolta, vaikka sillä onkin sellainen hassu nimi.

Tai ehkä sekin tykkää jahdata kuuta, niin ku meitsikin silloin pienenä poikana, ennen kuin käytiin siellä koirakouluttajalla.


Wild Life

Kuukkeli

13.4.2015 Virallinen promokuva

Design Sari Kares

4.4.2015 Pentusuunnitelmia, muotovalioita ja tietoliikenneongelmia

Siitä on pienen ihmisen elämä tehty.Vaikka kotisivujen osalta alkuvuosi onkin eletty hiljaiseloa, niin kulisseissa tapahtuu aina. Vanhentuneen tietokoneeni ja vanhan selainversion vuoksi en ole päässyt päivittämään sivujani.

Pentusuunnitelmat etenevät suunnitelmallisesti vastoinkäymisistä huolimatta. Joulukuun juoksuihin emme ehtineet saamaan sulhasen osalta kaikkia tarvittavia geenituloksia ja nyt jokin aika sitten sain ikäviä uutisia, kun sulhasehdokas olikin menehtynyt äkillisesti. Tulin siis siihen tulokseen, että kohtalolla oli meille kerrottavaa ja yhdistelmä, jota olin vielä aikonut säästellä saakin nyt sitten mahdollisuuden toteutua. Ensimmäinen täysin omiin kasvatteihini pohjautuva pentue on siis suunnitteilla kesälle.

Mitä siis saadaan aikaiseksi kun yhdistetään pienikokoinen, temperamenttinen, vilkasluonteinen ja ehkä myös vähän tuhma Fanni sekä näennäisesti rauhallinen, keskittymiskykyinen, mutta räjähtävää syttymisnopeutta ja saalisviettiä sekä rakastettavan luonteen omaava Nelson. Se jää nähtäväksi kesällä.

Kuvat kertonevat näistä kaveruksista jälleen enemmän kuin tuhat sanaa.

Fanni ja motivaatiopokaali

c Marko Tuliniemi

Precious Pearl Femme Fatale "Fanni"

Precious Pearl Gladiator "Nelson" c L.Skopalova

c Marko Tuliniemi

Myönnettäköön, että Fannilla on hieman kevyet korvat, minkä vuoksi se ei ole juurikaan näyttelyissä pärjännyt. Tai mitä nyt voi pärjäämisellä tarkoittaa! Eihän se ole emänsä lailla kahminut titteleitä, mutta keskimäärin se on kuitenkin Erittäin Hyvä koira, kun arvosteluita lukee. Fanni on koira, joka pitää korvansa sellaisessa asennossa kuin haluaa ja milloin haluaa. Joskus jopa niin sanotusti ihan rodunomaisesti. Onhan Fannilla kuitenkin yksi serti ja CACIB Valko-Venäjältä, sillä välillä se osaa ja malttaa myös esiintyä mallikkaasti. Sen kanssa on kokeiltu harrastaa myös mejää, mutta ainakaan tuolloin sen keskittymiskyky ei vielä riittänyt kyseiseen lajiin. Fannin metsästystaidot ovatkin olleet käytössä enemmän käytännön puolella ja linnun ilmaisemisessa. Nyt kun kokemusta on karttunut itsellekin enemmän, niin jäljestystä tai vesiriistaa voisi kokeilla taas uudelleen.

Nelsonilla puolestaan on sen verran raskasrakenteiset korvat (johtuneeko ajoittainen huonokuuloisuus siitä), että toivon sen kompensoivan Fannin "kevytkorvaisuutta". Yhdistelmällä haetaan paitsi vanhojen englantilaisten sukujen jatkuvuutta, niin myös kompaktia kokoa ja terrierimäistä, riittävää eri harrastuksissa tarvittavaa viettisyyttä. Yhdistelmä linjautuu kolmannessa polvessa minulle niin rakkaaseen Nelliin (CIB & Multi CH Fessys Juniper), joka erityisesti ulkoisten ominaisuuksiensa puolesta viehätti silmääni suuresti ja luonteensa puolesta oli melkoinen persoonallisuus.

Vaikka Nelson onkin juuri saavuttanut Suomen Muotovalion arvon ja on yhtä CACIBia vaille Kansainvälinen valio, niin se on osoittautunut myös hyväksi jälkikoiraksi. Viime kesänä siirryttiin voittajaluokkaan ja tänä vuonna olisi takoitus kisata mejässä mahdollisimman paljon tuon himoitun jälkivalion arvon saamiseksi. Myös keinoluolilla on aikomus käydä katsastamassa koiran "iskunkestävyyttä".

FI & BY MVA Precious Pearl Gladiatori

Ratkaiseva serti ja Suomen Muotovalio-titteli

Lahden KV koiranäyttely 22.3. oli P.P.-kasvattien päivä

Maaliskuun lopulla julkistettiin myös vuoden 2014 menestyneimmät parsonit yhdistyksen vuosikokouksessa. Precious Pearl A'Primo "Nessi" nappasi narttujen Vuoden Veteraanitittelin jo toisena vuonna peräkkäin. Vaikka lopulliset tulokset ovat kokonaisuudessaan nähtävissä vasta seuraavassa Parson-lehdessä, niin veikkaanpa, että kyseisestä tittelistä on käyty tiukka kisa. Sen verran kovia koiria kuitenkin siirtyi veteraaniluokkaan viime vuonna, että ihan ilmaiseksi ei titteliä saatu.

Hienoa kuitenkin nähdä ja etenkin omistaa sellainen kasvatti, joka vielä 11-vuotiaanakin on esittelykunnossa.

Precious Pearl A'Primo "Nessi" & Top Veteran bitch 2013 & 2014

Vuoden 2013 & 2014 pokaali fiilistelyä

Loppuvuosi ladattiin akkuja pohjoisessa suomessa ja sen kauniissa, joskin todella kylmissä maisemissa. Pakkaset hipoivat kolmea kymppiä aina aamuisin, eikä lämpötila juurikaan päivällä noussut, niin kuin ei aurinkokaan.

Saunamöki ja tontun jäljet

Raahaa kuva tähän

Kuvateksti

Raahaa kuva tähän

Kuvateksti

Lapin luonto luo outoa taikaai

Raahaa kuva tähän

Kuvateksti

Raahaa kuva tähän

Kuvateksti