2008 Kuulumiset

Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2009

15.-16.11.2008 Koira lisää ihmisen hyvinvointia ja terveyttä… näin on todistettu monissa eri tutkimuksissa. Useimmat väitteet perustuvat siihen, että koira lisää sosiaalisia kontakteja, sille voi jutella ja saada lohdutusta ja se pistää ihmisen liikkumaan kelillä kuin kelillä. Minulla on eilisten tapahtumien perusteella ihan oma käsitykseni siitä mihin niillä otuksilla ainakin on vaikutus: lisäävät sydämen tykytyksiä! Pieni adrenaliinipaukku silloin tällöin on kuulemma myös hyväksi sydämelle. Kunhan se ei ole niin iso, että saa sydärin. Laittelin siis jouluvaloja ulkona ja koirat olivat mukana pihalla. Etupihalle piti saada vielä pieni kuusentapainen ja päätin ennen hämäräntuloa käydä sen nopsasti lähimetsästä hakemassa. Nellin ja Nessin otin tietysti mukaan, että saavat vähän liikuntaa. Käväisi siinä mielessä, että pitäisikö toppamantteleiden päälle laittaa heijastinliivit, kun takeissa itsessään ei heijastimia ollut. No, en kuitenkaan viitsinyt, koska olisin vaan niin vähän aikaa, että tultaisiin pois ennen pimeää. Koirat pyöriskelivät lähimaastossa sillä aikaa kun minä etsin sopivaa pikkupuuta ja yks kaks niitä ei enää näkynytkään missään. Huutelin, että alkakaahan tulla, niin lähdetään kotiin. Ei vastausta. No, ei ne varmaan kaukana ole, koska ei kuulunut mitään haukkuakaan, että olisivat linnun haistaneet. Kymmenen minuutin huutelun aikana huhuilu muuttui pikkuhiljaa karjumiseksi ja sadatteluksi. Sitten päätin tuoda kuusen kotiin ja lähteä uudelleen hakemaan kaveruksia, jotka varmaan jo ihmettelisivät, että missä se mamma oikein on. Ei mitään havaintoja kummastakaan. Oli taas pakko lähteä kotiin (noin kilometrin päähän), koska alkoi tulla pimeä ja oletin koirien jo istuvan rappusilla värjöttelemässä sisälle pääsyä. Ei ollut koiria kotonakaan. Tästä alkoikin sitten viiden tunnin etsimisrupeama vuoroin autolla ajelemalla pitkin metsäteitä ja vuoroin otsalampun valossa gps-laitteella metsässä haahuilemalla. Naapurikin oli etsinnöissä mukana. Sitten pääsi itku ja ajattelin, että nyt jäi molemmat koirat metsään samalla kertaa ja jos eivät olisi kiinni missään, niin vähintäänkin ovat pudonneet jonnekin louhikkoon. Tuli siinä kirottua oma tyhmyyskin moneen kertaan, kun en niitä heijastimiakaan laittanut.

Tässä vaiheessa jotain ajokoiramiestä varmaan naurattaa, kun on tottunut siihen, että koira saattaa olla ajossa parikin vuorokautta. No, minua ei naurattanut, koska omat ei ole olleet puolta tuntia pitempään omilla teillä. Sitä paitsi nyt oli pilkkopimeää ja satoi vettä, eikä viimeisimmät susi-havainnotkaan ole kuin 40 km:n päästä. Juha lohdutti, että kuusi tuntia on sellainen rajapyykki, että jos ovat supikoiran löytäneet, niin eivät jaksa sen pitempään sitä haukkua. Viisi tuntia oli jo mennyt! Samassa olohuoneen ikkunan takaa kuului kolahdus ja kun katsoin ulos, niin Nelli napitti sieltä silmät pyöreinä, että ovi auki ja äkkiä, täällä on kylmä. Samalla oven avauksella tuli Nessikin ja molemmat olivat sen näköisiä, että anna ruokaa, meillä on ihan hirvee nälkä.

Koirat olivat läpimärkiä, likaisia ja väsyneitä, mutta muuten kunnossa. Ja uni maittoi ruokailun jälkeen molemmille. Kun kysyin Juhalta, että olikohan ne saaneet sen supin hengiltä, niin vastaus oli, että jos se on johonkin kuollut, niin nauruun. Onhan se varmaan ollut aika koomista kun kaksi sohvaperunaa on toppatakit päällä esittäneet pelottavia saalistajia:O) Nyt jo naurattaa minuakin.

Sunnuntaina olikin sitten kaveripäivä. Porin Iku (P.P. Dreamboy) tuli omistajineen ihan varta vasten  leikkimään. Lenkkikaveriksi otettiin vielä pikku-Muru. Ja eilisestä yhtään vähempää viisastuneena, koirat olivat taas irrallaan. Tosin kipeät lihakset tekivät sen, että kovin pitkälle ei huvittanut juoksennella. Ikun ”tyttökaverit” eivät olleet kovin suopeita lähentely yrityksille, sillä Nelli juoksut olivat juuri loppuneet, Nessin valeraskaus alkanut ja Muru leikattu. Sen verran tuli kuitenkin ulkoiltua ja vouhotettua, että matkalainen oli kuulemma kotiin päin mennessä nukahtanut jo muutaman kilometrin kuluttua. Kiva päivä kaiken kaikkiaan. Tässä vielä kuva Ikusta, joka oli niin liukasliikkeinen kaveri, ettei kuvaaminenkaan onnistunut kuin kiinni pitämällä. Toivottavasti Hanna ja Mika lähettävät kotoa parempia otoksia

Murun kanssa käytiin viikolla kontrolliverikokeissa ja munuaisarvot olivat hieman laskeneet uuden ruokavalion ansiosta. Kasvattajana olin tietysti tyytyväinen, että mitään Addisonin-taudin diagnoosia ei tullut, mutta lievää munuaisten vajaatoimintaa Murulla kuitenkin on. Tällä hetkellä täysissä voimissaan olevaa koiraa ei ylihoideta sen enempää, vaan ruokavaliota jatketaan ja seuraavat kontrollit otetaan vuoden kuluttua, ellei mitään muuta ilmene. Murun alkutaival huomioon ottaen munuaisten tilanne on saattanut olla samanlainen jo pitkään ja nyt paniikin aiheuttaneet koetulokset löytyivät ihan sivutuotteena muissa tutkimuksissa. Jälleen kerran hatunarvoinen suoritus eläinlääkäri Sami Rajalalle, joka hyvin perustellusti totesi, että ei tehdä koirasta kuolemansairasta, kun nenänpää näyttää ihan toista. Vilkkaampaa ja vauhdikkaampaa pikkuvesseliä saa hakea.

19.10.2008 Mieletön näyttelyviikonloppu... monessakin suhteessa. Olin siis päättänyt viedä osaomistuskoirani Armaksen (P.P Blanco) Hämeenlinnaan sillä ajatuksella, että haemme sieltä sertin sillä aikaa kun toiset kisaavat erkkarissa Porvoossa. Ainakin asenne oli kohdallaan:O) Armaksellahan ei Suomen sertejä ole yhtään, sillä lähes poikkeuksetta sitä on pidetty urokseksi liian pienenä (34cm). Tuomarimuutoksen jälkeen odotukset kasvoivat entisestään, sillä Marja Talvitie ei tunnetusti palkitse kookkaita koiria. No, olihan meillä muutakin revohkaa mukana eli Nelli, Nessi ja pikku-Oona. Paikalliset koirat Mona d-pentueesta ja Minni c-pentueesta tekivät myös ensiesiintymisensä. Pikkusisarukset kisasivat oikein mallikkaasti, saaden molemmat EH:n ja lupaavat arvostelut. Oona oli JUN1 ja Mona JUN2. Lisää kehätreenausta vaan ja aikaa, niin hyviä tuloksia on luvassa. Minni oli myös oikein edustava, eikä ensimmäinen kerta kehässä näyttänyt tuottavan vaikeuksia sillekään, arvosteluksi myös erittäin lupaavasti EH ja NUOrten luokkavoitto. Nessin viemistä näyttelyyn mietin pitkään, sillä kolmen vuoden takainen kohtaaminen Marja Talvitien kanssa tuotti vain H:n, tänään oli parempi päivä ja arvosteluksi myös EH ja luokkavoitto, mihin olin oikein tyytyväinen. Päivän potin korjasivat Nelli-mamma ja Armas. Armakselle ainoana uroksista ERI, PU1, serti ja VSP. Pienen neuvonpidon jälkeen selvisi, että jo yhden maan valionarvon omaavana Armakselle riittikin yksi serti Suomen MVA-titteliä varten, eikä kolme,niiin kuin minua oli aiemmin Kennelliitosta infottu. Huimaa!! Nelli-mamma näytti närhenmunat nuoremmille ja keräsi sekä ROP-tittelin, että veteraani-ROP tittelin ainoana ERIn saaneena narttuna.

Ryhmäkehiin emme enää jääneet, sillä Armas piti palauttaa Padasjoelle, mistä Eeva kävi sen hakemassa ennen yövuoroon kiiruhtamistaan ja Oona jätettiin matkan varrelle Nastolaan. Onneksi matkassa oli pikkuapulainen Suvi, josta oli kyllä ihan todella suuri apu paitsi tavaroiden roudaamisessa, niin myös erinomaisena matkaseuralaisena.

Porvoon erkkarista kantautui myös näytelmäuutisia, missä Topi oli saanut ERIn ja Helmi EHn. Hienoa P.P.-koiruudet, teistä voi olla ihan oikeasti ylpeitä.

Tässä vielä kuva uudesta valiosta pokaalien ja ruusukkeiden kanssa. MVA-ruusukkeet olivat loppu, joten se puuttuu kuvasta. Lupasivat postittaa jälkikäteen.

Tämän päivän jälkeen ei harmittanut yhtään, että erkkari jäi väliin tältä vuodelta:O)

9.10.2008 Itku pitkästä ilosta… Tänään tuli viestiä, että Murulla (P.P. Angel Dust) on todettu munuaisten vajaatoiminta. Se mikä sen on aiheuttanut tai miten pahasta tilanteesta on kyse, on vielä epäselvää. Todennäköistä on, että viime talvena ollut pitkittynyt kohtutulehdus on ehtinyt vaurioittamaan myös munuaisia. Sitäkinhän hoidettiin muutaman kerran virtsatietulehduksena, ennen kuin tihentyneet juoksut ja valeraskauden pitkittyminen herättivät epäilyn kohtutulehduksesta. Keväällä tehdystä kohdunpoistoleikkauksesta Muru toipui nopeasti ja elämänlaatu parani silminnähtävästi. Koira reipastui, muuttui leikkisämmäksi, söi ja joi normaalisti. Ihan niin kuin tälläkin hetkellä. Nyt ainut ongelma oli uudelleen alkanut ja satunnaisesti esiintynyt ”yökastelu”, jota oli ilmennyt muutaman kerran ennen leikkaustakin. Epäiltiin siis taas pissatulehdusta, mutta samalla otettiin myös verikokeet, joissa munuaisarvot olivat koholla (Krea 211, norm. 43-115 ja urea 22.1, norm 1.4-9.0) ja virtsassa  proteiinia 74,0 (norm. < 20mg/kg/24h). Eläinlääkärin tuomio oli, että munuaiset on menetetty, eikä mitään ole tehtävissä. Alkujärkytyksestä selvittyäni tein soittelukierroksen muutamalle eläinlääkärille, onneksi! Ei se asia ihan noin lohduton ole. Tietysti tuhoutunutta munuaiskudosta ei saa enää takaisin, eikä lääkehoitoa asian korjaamiseksi ole, siinä mielessä tilanne on peruuttamaton. Mutta oikealla ruokavaliolla koiralla voi olla vielä monia vuosia edessä päin. Päädyttiin siis yhteistuumin siihen, että vaihdetaan ruokavalio vähävalkuaisiseksi ja otetaan uudet kokeet kuukauden kuluttua, jolloin nähdään mihin suuntaan ollaan menossa. Munuaisten ultraäänitutkimustakin mietittiin, mutta vielä toistaiseksi siitä pitäydyttiin. Hoitolinjahan ei muuttuisi miksikään löydöksestä huolimatta. Munuaiskivi on liian kivulias, joten se on poissuljettu. Rakenteellinen vika olisi oireillut jo aikaisemmin. Toistaiseksi edetään siis uudella ruokavaliolla, joka muuten on ihan kiitetävän hintaista ( n. 10 €/kg). Onni onnettomuudessa tässä on se, että Muru on parsoni, eikä tanskandoggi, joten 2kg:n säkki riittää sille pitkäksi aikaa. Jostain nettisivuilta luin, että barffi olisi oiva vaihtoehto ja joitakin homeopaattisiakin keinoja olisi tarjolla. Nyt ei auta muu kuin laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja odottaa kuukausi, joka on varmaan maailman pisin.

8.10.2008 Pikaisia kuulumisia. Aika rientää, niin ettei meinaa perässä pysyä, vaikka minulla olikin pidennetty viikonloppuvapaa ylitöiden takia. Kesällä tehty aita sai nyt vihdoinkin asialliset portit. Niin hienot, että aita näyttää niiden rinnalla aika naurettavalta. No, ne ajavat kuitenkin asiansa ja nyt on kiva tehdä pihahommia kun koiratkin saavat olla vapaana, eikä niitä tarvitse lähteä erikseen lenkittämään. Nelli-mamma tosin näytti kenguru-geeninsä ja hyppäsi aidan yli kun naapuriin tuli sen mielestä liian paljon ja liian kovaäänistä porukkaa, joka ei uskonut sen komentamista. Vieraiden aikaan pitää siis vielä olla tarkkana, kun aidalla ei kuitenkaan ole korkeutta kuin 80cm.

Maanantaina tein pikavisiitin Hämeenlinnaan, jossa kävin trimmaamassa Minni-koiran. Minni on toinen C-pentueen tytöistä ja menossa ensimmäisiin näyttelyihinsä parin viikon päästä, joten neitokaista piti vähän huolitella. Minnistä on tullut jo iso tyttö ja karvan laatu on parempi kuin viimeksi nähdessämme, jolloin se oli vielä pentuturkissaan. Naamaltaan se on ilmetty äitinsä, siitä ei voi erehtyä. Pidetään peukkuja, että myös tuomari tykkää. Kotimatkalla pistäydyin Vierumäellä Kaisan, Petrin ja kohta 2 kk täyttävän "ihmislapsen" luona (varsinainen nappisilmä:O)). Petri oli tehnyt Nessille mejä-harjoitusjäljen, jotta pääsimme testaamaan miten koira toimii toisen ohjauksessa. Koska Nessi on kaikkien kaveri, niin ei se ollut moksiskaan siitä, että narunpäähän vaihtuikin mies. Jäljestys sujui mallikkaasti. Muutaman kerran piti jäädä miettimään mihin mentäisiin, mutta muuten kuljettiin lähes jälkitarkasti. Kaadosta vedettiin kyllä ohi ja sille palattiin vasta kun ei ohjastaja eteenpäinkään päästänyt. Edelleen jäi kysymysmerkiksi mistä nolla-tulokset johtuvat. Pientä motivaation katoamista oli ehkä havaittavissa pitemmillä jälkiosuuksilla. Nyt ei auta kuin harjoitella niin kauan kun on sula maa, jotta saataisiin lisää varmuutta jäljestämiseen.

15.-19.9.2008 Aikuinen nainen mä oon... Mulla alkoi ekat juoksut! Aluksi mä luulin, et se tarkoittaa jotain juoksukilpailua, kun mä sain sellaset trikoohousut, niin ku pikajuoksijoilla. Myöhemmin mulle selvis, että vaan pojat juoksee ja me tytöt ollaan vähän niin kuin cheerleadereita eli kannustetaan niitä. Sitä mä en ihan kyllä tajuu, et miks mä sit jouduin tänne kasvattajan luo korpeen, missä ei oo yhtään poikaa ja Otto joutu jäämään kotiin? Oliskohan tää joku valmennusleiri? Ainakin täällä on harjoiteltu kovasti seisomista maassa, pöydällä, kivellä, silityslaudalla jne. Sit mä oon joutunu kävelemään hihnassa ympyrää ja hampaita on tarkisteltu joka välissä, vaikka mulla on jo kaikki pysyvät hampaat. "Yksin" oloa oon harjotellu Nelli-mamman ja Nessin kanssa sillä aikaa kun Kirsi on ollu töissä. Siinä mä oon jo niin hyvä, että sain luvan tulla toistekin kylään ja pääsen kuulemma joskus reissuunkin mukaan. Ja leikkiny mä oon kovasti. Nelli-mamma on ihan yhtä ihana ku ennenkin. Se on aina antautuvinaan, ku mä hyökkään sen kimppuun. Ja sit se kirputtaa mua kaulasta ihan niin ku pentuna. Vastapalvelukseks mä oon pessy sen korvat. Nessi-sisko ei oo yhtään niin paha ku antaa ymmärtää. Sillä on kyllä aika kova ääni ja aluksi se isotteli ihan niin ku kaikki isosiskot, mut sit se kuitenkin tykkää musta. Sen kanssa me on seikkailtu paljon metsässä ja takapihalla, misä se on näyttäny mulle kaikkia uusia juttuja.

Just ku mä olin alkanu tottua niihin juoksuhousuihin, niin mulle laitettiin "saparot". Sekin on joku tähän ikään liittyvä juttu. Mun korvat oli kuulemma kuin lepakolla, eikä Kirsin hermot enää kestäny katella niitä. Kyllä ne joskus pysyy ihan kunnollakin, mutta kun joka puolella on niin paljon asioita, mitä pitäis kuunnella, niin ei niitä aina muista pitää ojennuksessa. No, ei ne mua oikeestaan hirveesti haittaa ja on sellaset ollu joskus Nellillä ja Nessilläkin. Minkähän takia koiramaailmassakin pojat pääsee tässäkin asiassa helpommalla ku tytöt? Vaikka mitäpä sitä ei nainen tekisi kauneutensa takia. Välillä mua kyllä vähän naurattaa tää ihmisten touhu. Mitähän kotiväki sanoo, kun ne tulee tänään hakemaan mua?

14.9.2008 Hienoja tapahtumia tulosrintamalla. Aamu alkoi aika tahmeasti. Olin hakenut edellisenä päivänä Oton ja Oonan Orimattilasta meille hoitoon, kun isäntäväki oli häissä. Tarkoituksena oli treffata Porvoon näyttelyssä. Aika moista härdelliä oli näyttelymatka kaiken kaikkiaan neljän koiran kanssa. Mäntsälän kohdalla hoksasin, että olin unohtanut omien koirieni numerolaput kotiin. No, äkkiä pankkiautomaatille hakemaan todistusaineistoa näyttelymaksun suorittamisesta, jos sitä kyselisivät, vaan eipä ollut masiinassa paperia. Näyttelypaikalla autoa ei tietenkään saanut lähimaillekaan ja kaiken lisäksi huomasin, että Nellin talutushihna ja kaulapanta olivat unohtuneet. P....le!! Oli turvauduttava näyttelyhihnaan. Taisin olla aika koominen näky neljän koiran kietoutuessa hihnoihinsa ja käteni ympärille ja häkkikärry toisessa kädessä. Vielä piti tarkastuttaa paperitkin siinä hötäkässä. Onneksi oli tuttuja portilla vastassa ja pääsin kunniallisesti kehän laidalle ja sitten kiitämään toimistoon uusia numerolappuja hakemaan. Pikku-Oona ( P.P Drama Qeen) teki ensiesiintymisensä pentuluokassa ja sijoitus oli hienoilla arvosteluilla ensimmäinen. KP jäi kuitenkin saamatta kun kävely ei vielä oikein luonnistanut kovin mallikkaasti, vaikka kehän ulkopuolella mentiinkin ihan hyvin. Isi-pappa (Elvis) oli myös kisaamassa ja kannustamassa. Poikien päivä sujui hienosti. Topi sai EH:n ja oli nuorten luokan kolmas.

Otto sai mitä tultiin hakemaankin, eli ERInomaisen arvostelun, oli luokkavoittaja, PU1 sai toisen sertinsä ja oli vielä VSP.

Vili esiintyi ensimmäisen kerran valioluokassa saaden erin ja oli PU2. Nessille eri, luokkavoitto ja sijoitus PN2. Tuomari kertoi sijoituksen laskeneen yhdellä pykälällä hammaspuutoksen vuoksi. Meidän harmiksemme hän sattui olemaan hammaslääkäri ja erittäin tarkka hampaista sen vuoksi. Lohdutukseksi hän italialaiseen tyyliin kuitenkin moiskautti poskisuudelmat. Vaikka komea mies olikin, niin olisin kuitenkin ottanut sen ensimmäisen sijan mieluummin:O) Nelli näytti nauttivan esiintymisestään täysin siemaiksin ja herättikin tuomarissa suurta ihastusta. Arvosteluksi ERI, luokkavoitto, PN3 sijoitus ja ROP-veteraani titteli.

Lastensa hienosta menestyksestä johtuen pääsimme kasvattajaluokkaan, jossa ainoina edustajina olimme ensimmäisiä ja saimme KP.n. Arvostelu oli seuraavanlainen:

Yhtenäinen ryhmä sekä värin ja rakenteen osalta. Hyvät luustot, tyyppi ja ilmeet. Oikea karva. Hännät oikein kiinnittyneet ja oikein kannetut.

Jäimme vielä ryhmäkehään Nellin kanssa, vaikka lopputulos olikin jo etukäteen tiedossa. Mutta tulipahan pyörähdettyä yksi ylimääräinen kierros koko rahan edestä. Kuvassa tytöt palkintojen kanssa ja uusissa hienoissa takeissa, jotka oli pakko ostaa, kun hinta oli niin edullinen ja ilma niin järjettömän kylmä. 

Palkintopokaalit olivat muuten tosi hienot. Tekstiviestin välityksellä uutisia kantautui myös Tampereen suunnalta, missä Panu (P.P Braveheart) oli suoriutunut agility-radalla kahdesti 0-tulokseen. Yksi nolla vielä ja syksyn tavoite eli nousu kakkosiin olisi saavutettu. Hienoa Leena ja Panu. Meillä tuuletettiin teidän puolesta:O)

23.7.2008 Vielä on kesää jäljellä ja kesälomastakin puolet. Kaksi ja puoli viikkoa on siis takana ja saman verran edessä. Ihanata, ihanata… Joku voisi sanoa, että kelit eivät ole olleet kummoiset, mutta meikäläinen on sen verran kiertänyt tuon auringon mukaan tätä Suomea, että nahkakin on jo muutaman kerran kärvähtänyt ihan kiitettävästi. Viime päivien sateista on ollut kyllä se hyöty, että päätin siirtää kirjoituspöydän tietokoneineen yläkerran aulaan. Kuulostaa yksinkertaiselta. Niin minäkin luulin, mutta kaksi päivää siihen meni. Vielähän sen purki, mutta kokoamisen kanssa olikin vähän enemmän hommaa. Yllättäen kumpikaan akkuporakone ei toiminut, sen paremmin kuin suostunut latautumaan. No, meikätyttö on tunnetusti suuttuessaan aikamoinen sisupussi (on sitä tehty isompaakin savottaa suutuspäissään), joten periksi en antanut ja nyt se pöytä on siellä mihin sen suunnittelinkin ja tietokonekin vielä toimii. Vähänkö olen ylpeä itsestäni! No en, kun paljon! Samalla höyryämisellä meni vino pino joutavaa tavaraa roskiin ja koirajutut järjestykseen. Vielä kun hommaan samanlaiset kansiot ja kirja- ja kynätelineet, niin esteettisesti nipo silmäni lepää aikaansaannoksissani.

Vastapainoksi riehumiselle, tänään piti käydä morjestamassa pikku-Oonaa ja katsastamassa samalla Tiian ja Pasin remontoitua kotia. Ihanan valoisa ja muutenkin veikeä talo. Vanhoissa rakennuksissa on aina ihan omanlaisensa tunnelma. Koirilla ainakin riittää pihaa, missä juosta ja temmeltää. Ja kyllä sitä mentiinkin hännät sojossa. Välillä pallon ja välillä kissan perässä ja välillä ihan muuten vaan juoksemisen ilosta. Oonan kanssa harjoiteltiin vähän hampaiden katsomista ja pöydällä seisomista. Oikeesti seisottiin kyllä puulaatikon päällä! Hihnaharjoittelut jätettiin Tiian ja Pasin hommaksi.

Ja kun pahimmat hepulit oli juostu pois, niin sitten poseerattiin vähän kamerallekin.

Ja kyllähän tämä tyttö poseerata osaa, on tainnut tulla sinä suhteessa äitiinsä :O)

Sitä paitsi jos kuvan laittaa puoliksi ja katsoo vain oikean puoleista otosta, niin yhtäläisyys Nellin kanssa on niin suuri, että äidistä ei liene epäselvyyttä, eikä liioin siskosta, kun katsoo alempaa kuvaa.

Ylemmässä kuvassa neitokainen on ihan selvästi sitä mieltä, että "minustako tässä puhutaan? No okei, ottakaa sit se kuva kun mä oon ylväänä."

18.7.2008 Rätei ja lumpui on taas tullut hypisteltyä oikein urakalla kun perinteinen ostosmatka Viroon on takana päin. Pyörähdimme siskoni kanssa pienellä humputtelumatkalla: osteltiin turhuuksia, syötiin hyvin ja vietettiin ”laatuaikaa” ilman muuta perhettä. Ja koska auton vieminen lisäsi matkan hintaa vain 6 eurolla, niin ihan näytettiin perinteisiltä suomalaisilta votkaturisteilta kaikkine nyssäköineen ja janojuomineen, kun tultiin pois. Tuli siellä tehtyä kyllä muutamia ihan hyviäkin ostoksia. Nelli ja Nessi saivat uudet tyylikkäät takit, joista tulee täydelliset, kunhan hoviompelija hieman lyhentää niitä. Täytyy sanoa, että tuo koiratarvikepuoli tuolla itänaapurissa on kyllä hyvin hanskassa ja sieltä saa siltäosin kyllä ihan laatutavaraa edullisesti.

Ja ei huvia ilman hyötyäkin. Tälle päivälle olin varrannut koirille eläinlääkäriajan Vihdistä, itseltään ”polviguru” Kai Skutnabbilta. Perusrokotusten lisäksi Nessille tehtiin uusintapolvitarkastus. Päivälleen kolme vuotta sitten saatiin tyly tuomio, että polvet olisivat 2/2, eli molemmissa havaittavissa reilusti polvilumpion löysyyttä. Silloisesta lääkärikäynnistä jäi vähän huono maku suuhun, koska mielestäni toinen polvi jäi lähes tutkimatta ja kun vähän kyseenalaistin tuomiota, niin minulle vaan todettiin tylysti, että näin se vaan nyt on ja piste. Ei siis ihme, että vähän jännitti. Lääkäri oli erittäin miellyttävä, vanhempi herrasmies, joka ilmoitti, ettei hänelle saa etukäteen puhua polvista tai niissä ilmenneistä asioista yhtään mitään. Ensin Nessin polvet tutkittiin seisten ja sitten vielä kyljellään maaten. Sen jälkeen tuli vielä yksityiskohtainen selostus ja havainnollinen esitys polven anatomiasta ja siitä miten polvea tulisi tutkia ja miten lumpion liikkua. Ja lopulta tuomio: vasemmassa havaittavissa lievää löysyyttä ja jos puolikkaita pisteitä saisi antaa, se olisi ehkä 0,5 mutta koska ei saa, niin tulos on 0/0, terveet polvet. Olin ällikällä lyöty! Tässä vaiheessa paljastin edellisen tutkimustuloksen. Ja sitten saatiin taas havainnollinen esitys siitä missä eläinlääkärit yleensä tekevät virheen polvitutkimuksissa, jolloin polvi kuin polvi saadaan paikoiltaan ja lausunnot sen mukaisiksi. Koska Skutnabb on Kennelliiton virallinen polvitutkija, erillistä polvipaneeli lausuntoa ei tarvita eriävistä lausunnoista huolimatta, vaan tulos muuttui välittömästi ja edellinen siirtyi historiaan. Meikäläinen hymyili kuin ”hangon keksi” ja eläinlääkäriasemalta poistui onnellinen ihminen, vaikka vettä tuli taivaan täydeltä. En ole muuten koskaan käynyt niin kauniilla ja viihtyisällä eläinlääkäriasemalla, käykääpä katsomassa nettisivustoilta vähän kuvia. http://www.skuti.com/

9.7.2008 Parturointia ja kiihdytyskisailua on ollut tämän päivän teemana. Porin poika Iku (P.P Dream Boy) kävi ensimmäisellä parturointireissullaan, kun hevy-letti alkoi jo haitata näkyvyyttä, vai viittaisiko hiuskuontalo kuitenkin enemmän punkkiin? Mene ja tiedä, samainen tyyli oli myös Minnin mieleen vuosi sitten. 

Pienten alkuveryttelyiden jälkeen trimmaaminen onnistuikin oikein mallikkaasti ja karvaa kertyikin melkoinen kasa. Lopulta kaiken alta paljastui kuitenkin ihan oikea koira ja vieläpä komea sellainen. Sen verran jätettiin ”siementä”, että pääsee kotiväkikin harjoittelemaan, kun on neuvot vielä tuoreessa muistissa. Nuoreksi koiraksi äärimmäisen helppo ja kärsivällinen parturoitava, mitä nyt aina kehujen jälkeen vähän innostuttiin naamasta nuolemaan.

Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat, joista näkee miten turhapurosta tehdään unelmavävy.

Tyttöjen kanssa piti myös riehua enemmän kuin olisi jaksanutkaan. Nelli-mamma yritti aluksi esittää hienoa rouvaa, eikä ollut oikein moksiskaan jälkikasvun temmeltämisestä. Mutta juuri kun vieraat olivat kehaisseet sitä rauhalliseksi, niin se päättikin näyttää miten hippulat vinkuvat vielä silläkin ja sitten saikin poika kyytiä. Onneksi oli lääniä, missä juosta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli kuitenkin sen verran, että välillä piti laittaa tytöt jäähylle. Kivaa oli varmaan kaikilla ja veikkaampa, että kyllä uni maittoi matkalaiselle tämän päivän jälkeen ja ihme on, jos ei ole lihakset vähän jumissa huomenna. Meillä tytöt ovat ainakin maanneet kuin ellu kanat koko illan vieraiden lähdettyä. 

28.6.2008 Nelli juhlisti 8-vuotis syntymäpäiviään Järvenpään koiranäyttelyssä ja pääsi illalla  itseoikeutetusti poseeraamaan kasvattajaluokasta saadun pokaalin kanssa, vaikka tänään turistiluokassa olikin. Ilman Nelliä ja sen myötä virinnyttä koiraharrastusta, ei olisi kasvattejakaan mitä esittää. Kiitos vielä Erikalle, joka aikoinaan pennun minulle valitsi. Tosin se silloin minun mielestäni muistutti enemmän possua kuin koiraa:O) 

Järvenpään näyttelyssä etenkin pojat osoittivat kisakuntonsa. Nuorten luokassa Topi (P.P Casanova) sai ERI:n ja oli luokkansa toinen, häviten veljelleen Otolle (P.P Charmer), joka sai ERI:n, voitti urokset, sai ensimmäisen sertinsä ja oli vielä ROP. Kaukana ei ollut Vilinkään (P.P Bottom Line) viimeinen serti, sillä varasijalle jäätiin ja sijoitus PU-kehässä kolmas. Helmi (P.P Comeback) kuittasi myös hienosti luokkavoiton juniorinartuista, joissa se oli ainut EH:n saanut koira. Nessi tyri mahdollisuutensa huonolla esiintymisellä ja sai oikeutetusti tyytyä arvostelussa EH-tulokseen. Ja taas nähtiin valeraskauden haittapuolet, kun tuomari piti koiraa myös liian pulskana vyötärön kohdalta, vaikka kylkiluut näkyvätkin.  Tänään tiukalla tuulella ollut Paula Heikkinen-Lehkonen ei nartuille ERI:ä antanut, joten VSP-titteli jäi jakamatta. Mutta huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet ja Nellin ensiesiintyminen veteraaniluokassa. Toivottavasti siellä sallitaan pieni pyöreys!

Tässä vielä kasvattajaluokan arvostelu, jossa mukana olivat Otto, Topi, Vili ja Nessi:

Ryhmän koirat ovat kaikki erinomaista rotutyyppiä, varsinkin urokset. Ne ovat hyvän kokoisia, tarpeeksi vankkoja. Kasvattajalla on varsin hyvä jalostusmateriaali. KP/1

Sunnuntaina ei tullut ihan niin hyvää menestystä kuin eilen. Nessi sai ainoana omista koirista eri:n, mutta ei sijoittunut enää PN-kehässä. Nelliä ei vesisateessa esiintyminen innostanut ja se ei suostunut pitämään edes korviaan kunnolla. Muutenkin sitä piti vetää perässä ja ihmetellä täytyy, että arvostelussa ainoana hyvänä puolena mainittiin hyvä liikkuminen hyvän rintakehän lisäksi. Kaikki muu olikin tämän tuomarin mielestä pielessä. Topille EH ja handlerille kehoitus petrata esittämistä?!? Sen sijaan Armaksen tytär, Kerttu tuli ja voitti melkein kaikki, kuten Sari edellisenä päivänä uhosi. Tuloksena ERI ja sijoittuminen toiseksi PN-kehässä. Onnea!

26.6.2008 Vili-Voon päiväkirja ja kootut selitykset viikon varrelta. Kaikkihan tietävät, että parson on fiksu koira ja tylsyys on sille kuin tappava tauti, joten tekemistä kehitetään sitten vaikka itse, jos ihminen ei sitä kaikessa viisaudessaan ymmärrä järjestää. Ja konstit ovat monet, kuten kohta tulette huomaamaan. Tämän kirjoituksen luettuaan isäntäväki tuskin uskaltaa ihan heti reissuun lähteä ilman koiraa :O)

Maanantai: Tänään jäin yksin kotiin, kun Kirsi meni töihin. Tai en siis ollut oikeesti yksin, koska tytöt (Nelli-mamma ja Nessi) olivat olkkarin puolella, mutta olin portin takana koirahuoneessa. Koska oli tylsää ja tiesin, että Nelli-mammakin on hypännyt palveluskoirien harjaesteen (120cm) yli, niin hyppäsin naurettavat 95 cm korkean portin yli ja heti oli kivempaa. Aikani kuluksi kävin tutustumassa taloon vähän tarkemmin ja siinä sivussa merkkasin sohvatuolin, yläkerran verhon (jossa oli ihan selvästi Armas-veljen haju), makuuhuoneen pienemmän maton, jotta se olisi helpompi pestä ja isomman maton isomalla tarpeella. Olisittepa nähneet Kirsin ilmeen, kun se tuli töistä ja meitä olikin kolme koiraa ovella vastassa. Heh! Viis minsaa sen jälkeen mua ei enää naurattanut, kun mun ”graffitit” ei olleetkaan Kirsin mieleen ja sain vähän huutia. Onneks pääsin kuitenkin metsälenkille mukaan. Illalla parturoinnin jälkeen me kaikki istuttiin hienoina ja odotettiin grillistä paistuvia makkaroita. Nam!

Tiistai: Nyt mä jouduin poseen. Ihan oikeesti!!

Tää on sellainen valtava metallinen häkki, josta ei pääse pois mitenkään. Ja mulle annettiin tänne vesikippo, namia, makuualusta ja pehmo-rotta viihdykkeeksi ja sanottiin lähtiessä, että ole kiltisti. Kiltisti? Eihän täällä voi muutenkaan olla!! Ainut hupi olisi tuon rotan repiminen, mutta sekään ei huvittanut. No, sen verran mä vedin rundia siellä posessa, että vesikuppi kaatui ja mulla oli illalla aika kova jano kun Kirsi tuli. Mut mä annoin kaiken anteeksi kun pääsin taas metsään. Illalla mä jäin sit vielä kiinni eilisistä seikkailuista, kun mun tassunjäljet löytyi keittiötason päältä ja ikkuna oli täynnä nenänjälkiä. En mä voinu tyttöjäkään syyttää kun niitten tassut on paljon pienemmät. Tämä kuva on lavastettu jälkeen päin, mutta just samalla tavalla mä tsuumailin ikkunasta maailmanmenoa, joka ei muuten täällä korvessa ole kovinkaan kummoista.

Keskiviikko: Toinen häkkipäivä.

Vesikippo oli laitettu telineeseen, joten sitä ei saanut kaadettua. Mun piti oikein miettiä pääni puhki, mitä nyt tekisin. Ihan kirjaimellisesti! Mun päässä oli iso verestävä alue kun Kirsi tuli töistä ja arvatkaa säikähtikö se. Eikä meistä kukaan tiedä mistä se oli tullut. Kai mä olen raapinut mäkäräisen puremaa niin kovasti tai sit olen yrittänyt puskea itseni häkin läpi. Ei ole mitään muistikuvaa.

Suihkuttelun ja puhdistuksen jälkeen näytin jo paljon paremmalta ja pääsin oikein extrapitkälle lenkille. Niin pitkälle, että Nessillekin tuli jano ja sen piti mennä juomaan purosta. Ensin ihan vähän ja sitten isoon janoon vähän enemmän. Katsokaa vaikka kuvista.

Kyllä me oltiin finaalissa kun tultiin takaisin ja uni maittoi jokaiselle. Vaikka aika finaalissa mä olen muutenkin aina iltaisin, koska mä oon nyt ainut mies talossa ja onhan mun vahdittava koko ajan kaikkea. Eikä asiaa yhtään auta se että mut on laitettu lukkojen taa. 

Torstai: Aamu alkoi vähän huonosti, kun huomattiin, että mä nilkutan toista etujalkaa. Onneks on toi hoitsu ihan firman puolesta ja se löys tarkistuksessa mun anturasta pienen nirhauman. Olisko sattunut eilen metsässä tai sitten illalla pihassa kun lannoittelin vielä kukkapenkkejä. Suihkussa olin ihan kiltisti, mut sitten kun se laittoi siihen jotain rasvaa, niin mun piti vähän painia sen kanssa. Pitää vielä reenata, sillä hävisin lopulta ihan 6-0. Tiedoksi niille, jotka ehkä joskus tulevat tänne hoitoon: Tää meininki on tässä talossa vähän samanlaista kun armeijassa: yhden töpeksinnästä rankaistaan koko porukkaa. Tytöt joutu tänään kans poseen. Tai mun häkki on siis koirahuoneen portin takana, jonne myös tytöt joutuivat ikään kuin mun seuraneideiksi, ettei mun tarviis ”pohdiskella” enää niin kovasti. Nessi oli sen näköinen joutuessaan arestiin, että mä päätin olla ihan iisisti koko päivän. Ja kyllä meitä sitten illalla kehuttiinkin. Sitä mä en kyllä tajuu, että nyt kun oltiin kiltisti, niin käytiinkin vaan ihan pienellä lenkillä ja sanottiin, että tänään lepuutellaan jalkoja. Mitä lepuuttamista tässä enää tarvitaan, kun mä en enää nilkutakaan?! Huomisen kun vielä jaksan tsempata, niin sit on enää yksi yö ja mä pääsen näytelmiin ja näen kuulemma paljon sukulaisia.

P.s Armeijaa tää muistuttaa senkin puoleen, että täällä on joutunut oikein kuntokuurille. Vielä viikko sitten kadoksissa ollut vyötärö on löytynyt ja meikä alkaa olla taas aika atleetti. Ihan vaan tiedoksi niille dooriksille, jotka on tulossa kans samoihin näytelmiin:O)

24.6.2008 Hertsileijaa miten aika rientää... Näemmä melkein kuukauteen ei ole tullut tehtyä minkäänlaisia päivittelyjä tänne sivuille. No, kaikenlaista on sattunut, mutta ei mitään niin hohdokasta, että olisi pitänyt hehkutella. Nessin kanssa on siis käyty parissa mejä-kokeessa ottamassa kokemusta jälleen kerran. Pitäisköhän vaihtaa lajia esim. agilityyn kun siellä noita nolla tuloksia ilmeisesti arvostetaan vähän enemmän? Elimäen kokeen koeselostus on vielä hukassa, joten kirjoittelen sen joskus myöhemmin. Eipä se ole sen kummallisempi kuin muutkaan tämänvuotiset, paitsi että ensimmäisen kerran koira lopetti etenemisen kokonaan. Tuli vaan ensimmäiselle kulmalle ja päätti, että eiköhän tämä nyt ole tässä. Siinä ei paljon kehoittamiset auttaneet, kun toinen vaan napitti takaisin ja oli sen näköinen, että eti ite! Seuraavassa kokeessa vauhtia oli jo toisella tavalla, mutta kiinnostuksen kohde oli joku muu kuin verijälki. Valeraskaus oli tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa ja vaikka maitoa ei vielä tullutkaan, niin pesää rakennettiin kotona vimmatusti. Olisi pitänyt ymmärtää jäädä kotiin suosiolla. Tuomarin kommentit keskeytyksen jälkeen olivat, että tulkaa sitten uudelleen kun "pennut" on luovutettu :O) Tätä tämä tyttökoiran elämä on: yhtä hormonimylläkkää. Juoksut ovat joko tulossa, parhaillaan tai juuri loppuneet. Sitten odotellaan valeraskautta ja hoidetaan tekopentuja ja jos hyvä tuuri käy niin muutama kuukausi ehditään elää normaalielämää, kunnes taas juoksut alkavat. Toivoa sopii, että kokeet ajoittuvat tuolle normaalille kaudelle.

Tällä hetkellä eletään sitä vaihetta, että meillä on niitä "pentuja" ja näkisittepä vaan minkä näköisiä. On ruudullista elefanttia, vinkuvaa norppaa, villasukkaa ja jopa Juha (>100 kg) oli hoidettavana yhtenä päivänä, kun Nessi päätti kietoutua sohvalla makaavan miehen käden ympärille kuin takiainen. Vieraat miehet saavatkin sitten kyytiä, eikä niillä ole sohvalle mitään asiaa. Tällä vieraalla miehellä tarkoitan Viliä (P.P. Bottom Line), joka tuli juhannuksen alla viikoksi hoitoon, kun isäntäväki lähti etelän lämpöön. Vili onkin nöyränä poikana tyytynyt sohvatuoliin, eikä yritäkään ärsyttää naisväkeä turhaan. Mitä nyt alkuun muutamat perinteiset poikamaiset merkaukset sinne sun tänne nostattivat vähän minun volumea. Muuten on poika pärjäillyt ihan hienosti ja metsälenkillä saa tytötkin pysymään vähän paremmin lähettyvillä, kun pelkäävät Vilin saavan kaikki herkut.

Eilen kaunistauduttiin ihan urakalla viikonlopun näytelmiä varten. Topi kävi ensin trimmattavana ja kun kerran olin valmiiksi karvojen peitossa, niin sitten jatkettiin Nessillä, Vilillä ja Nellillä, joka alkoikin muistuttaa enemmän peikkoa. Toivotaan vaan, että kelit suosivat loppuviikosta paremmin, ettei tarvii uitettua koiraa esitellä näyttelykehässä.

31.5.2008 Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Tänään se tuli taas kerran todistettua. Iitissä järjestetyssä ryhmänäyttelyssä ( ja vielä oman kerhon järjestämässä) Precious Pearl -kasvatit korjasivat voiton kotiin. Liekkö koulujen päättäjäiset verottaneet osallistumismääriä, sillä parsoneita oli vain neljä. Topilla ei Armaksen poisjäännin vuoksi ollut muita vastustajia, joten erinomaisen saaneena siitä tuli myös PU1. Tiukkana tuomarina tunnettu Karin Bergbom ei juniori ja nuorten luokan narttukoirille eh:ta parempaa antanut, joten myös Nessi jäi ilman vastusta ja kruunattiin PN1:ksi ainoana erin:n saaneena. Hieman kurittomasta esiintymisestä huolimatta Topi valittiin myös ROP:ksi ja sai siis samalla toisen sertinsä, Nessin ollessa VSP. Onnea! Mukava ja lämmin päivä viettää vapaa-aikaa, mutta ei kuitenkaan niitä maailman tärkeimpiä asioita. Rapsutuksia Jyväskylän suuntaan, myös Eevalle...

Viikonloppuna saimme nauttia muutenkin harvinaista herkkua, ja tällä en nyt tarkoita mitään kuvassa näkyviä syötäviä juttuja, vaan kiireisen eläkeläisen vierailusta.

Isä kerkesi pitkästä aikaa piipahtamaan oikein yökylässä ja vähän yökalassakin. Ja kuten kuvasta näkyy, niin Ahti oli suosiollinen.

Kuva on otettu meidän rannasta, jossa komeilee laavun edessä isännän pikku kätösillä rakentama nuotio- ja savustuspaikka. Pääsemme siis testaamaan puuha-peten aikaansaannoksia muullakin kuin grillimakkaralla.

 26.5.2008 Nyt kävi sulovilenit ja homma karkas käsistä… Kalamiehellähän ei koskaan ole liikaa kalavehkeitä, eikä koiraihmisellä koiratarvikkeita. Meikäläinen on tähän asti ollut ihan friikki noiden koiran petien suhteen, joita löytyy joka lähtöön. Nyt on sitten koirahäkkejäkin. Kävin Lahdessa ihan muissa asioissa ja kuinka ollakaan, eräässä halpahallissa oli jokin varastonloppu metallisia ja kevyt –näyttelyhäkkejä. Piti ostaa yksi, ihan Armasta ajatellen (ettei äijä tee näyttelymatkalla Houdineja ja karkaa kevythäkistä), mutta kun olivat niin halpoja, niin ostinkin sitten kaksi. Toisen sellaisen kahden mahduttavan, koska jos taas reissuun lähdetään, niin eihän meikäläisen esteettiseen silmään sovi, että häkit on eriparia!?! Meinasin ostaa trimmauspöydänkin, mutta tyydyin sitten kuitenkin kaksiin juoksuhousuihin ja porsaan näköiseen vinkuleluun, joka sanoo ”röh”, kun sitä puristaa :O)

Nessi, joka on hulluna vinkuihin, oli ihan myyty kun sai sen. Ja nyt meillä on ollut ihan ”sikakivaa” viimeiset kaksi tuntia. Sen verran alkoi röhkimisen kuuntelu kuitenkin kyllästyttää, että lelu oli pakko laittaa jäähylle, sillä seurauksella, että Nessi päivystää kaapin edessä ja odottaa koska seuraavan kerran saa töpselinenän riepotettavaksi. Olikohan kuitenkaan ihan fiksu ostos?  Testatkaa itse.

25.5.2008 Haminan näyttelystä täysosuma. Päivällä kantautui iloisia kuulumisia Haminan KV-näyttelystä, jossa Precious Pearl Casanova (Topi) oli putsannut pöydän. Lukuisten varasertien jälkeen hanat viimein aukesivat ja meriittejä tuli oikein olan takaa. Ensimmäistä kertaa nuorten luokassa debytoinut Topi oli virolaisen Astrid Lundavan tuomaroimassa näyttelyssä ROP ja sai ensimmäisen sertinsä ja cacibin.

Arvostelu kuului seuraavanlaisesti: Erittäin hyväntyyppinen. Kaunis pää & ilme, elegantti kaula. Korkea säkä ja hyvä selkälinja. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Suorat & vapaat liikkeet.

No, tämähän me jo tiedettiin entuudestaan :O) kaikki muut eivät vaan ole sitä vielä huomanneet. Onnea Mikalle ja menestystä myös tuleviin koitoksiin.

Tässä vielä muutama kuva todistusaineistoksi pojasta ja pokaaleista. Ja mainittakoon, että tämä kuvaussessio ei ollut niitä helpoimpia, sillä virtaa riitti vielä juoksenteluun, vaikka takana olikin pitkä näyttelypäivä.

Tässä hieman huono kuvakulma, mutta malttia ei ollut parempaan. Ei kuvaajalla, eikä kuvattavalla. 

20.5.2008 Nollaputki jatkuu... Tämä voisi kuulostaa hyvältä jos kyseessä olisi jääkiekkopeli ja Suomen maalivahdin läpipäästötilasto. No, eipä ole!!! Käytiin taas vaihteeksi mejä-kokeessa viikonloppuna ja samalla menestyksellä alkoi Nessin koekausi kuin Nellinkin. Nyt täytyy kyllä katsoa peiliin, sillä syy taitaa tällä kertaa löytyä hihnan toisesta päästä. Nessi nimittäin kävi niin kuumana ennen jäljelle lähtöä, että makauksen alkuun jäi ruovittelusta parikymmentä senttiä syvä kuoppa. Minä tietysti jarruttelemaan menoa siinä pelossa, että tuomari ei tykkää juoksemisesta. Näin sitä sitten jäi aikaa kiinnostua muista hajuista ja saatiin kolme hukkaa ennen ensimmäistä kulmaa. Kulmalta lähdettiin sitten harjoitusmielessä etenemään reipasta vauhtia hihna löysällä ja koira kulki kuin buikki  lähes jälkitarkasti kaadolle asti. Että sapettaa... Kaiken lisäksi tuomari kommentoi, että hänen tuomaroidessaan saat seuraavan kerran antaa koiran mennä niin kovaa kuin haluat, hänellä on pitkät jalat. Paljon paremmin ei sujunut Panu-veljelläkään, jonka jälki oli houkuttelevasti sijoitettu pesivien metsäkanalintujen alueelle. Lintujen lentoonräpistelystä pystyi helposti päättelemään millä osuudella koirakko matkasi. Panu oli siis Leenan ja Lulun kanssa yökylässä meillä. Nelliä se ei paljon hetkauttanut, mutta Nessi oli niin tarkkana reviiristään, että joutui olemaan omassa huoneessaan vieraiden ollessa sisällä. Ulkona kaikki sujui moitteettomasti pienen tutustumisen jälkeen. Eilen syötiin sitten vierailta jääneet barffiruuat: kaksi kanankaulaa, kalkkunan jauhettua lihaa ja sydäntä, joiden imuroimiseen meni noin 30 sekuntia. Jos ne ei haisis niin kuvottaville, niin meilläkin ehkä harkittaisiin ruokavaliovaihdosta, siis koirien kohdalla. By the way... meitsi on sitten suorittanut ensimmäisen vastaavana koetoimitsijana vedetyn mejä-kokeen kunniakkaasti läpi :O)

Eilen kävin koirien kanssa keräilemässä vanhoja jälkimerkkejä metsästä pois ja tytöt pääsivät koirien kiinnipitoajasta huolimatta vähän irrottelemaan. Ja kyllä siinä tanner tömisikin juoksemisen riemusta. Mielenkiintoista oli, että samalla reissulla Nelli bongasi noin kolmenkymmenen metrin päästä kaksi eri makausta, joilla oli ollut veretys yli kolme viikkoa sitten. Molemmat kaivettiin ylös ja syötiin kaikki mikä vähänkin verelle maistui. Nenässä ei siis ainakaan ole vikaa. Täytyy kai palkata seuraaviin kokeisiin joku handleri, josko niitä tuloksia alkaisi sitten syntymään?? Sitä ennen me kyllä vähän huilitaan ja käydään pyörähtämässä Iitin ryhmänäyttelyn kehässä.

3.-4.5.2008 Nelli-mamma kiittää ja kumartaa... monestakin syystä. Ensinnäkin kiitos kaikille niille mejä-tuomareille, jotka vuodesta toiseen olette olleet sitä mieltä, että Nelli osaa jäljestää, vaikka tuloksia ei ole syntynytkään. Nyt vaan loppui ohjaajan usko. Seitsemän koetta, ensimmäisestä AVO/3 -tulos ja kaikki muut nollille. Tiedän kyllä koiria, joilla on 12 nollaa takana, ennen ensimmäistäkään tulosta, mutta tiedän myös niitä, jotka tulevat viidellä kokeella valioiksi. Nellin puolustukseksi sanottakoon, että se on viime vuosina saanut osallistua vain yhteen kokeeseen vuodessa ja harjoittelutkin jääneet vähän retuperälle Nessin koulutuksen myötä. Itsevarmuuden kasvaminen laukauksensietotestissä ja jäljestysinnokkuus on kyllä lisääntynyt, mutta kuten tämänkin viikonlopun tuomari totesi: elävä riista kiinnosti enemmän kuin verijälki. Tosin kokeessa tehtiin myös muita mielenkiintoisia löytöjä, joista kaikista piti saada hajumerkit itseensä. Mm. linnun raadossa piehtarointi ja luiden nakerrus, myyränkolon tutkiminen, sammakko-ojan liejut ja tuoreet jätökset, joista vedettiin kuin pisteeksi i:n päälle vauhtiviirut kupeisiin. Jos ei maailmankirjat mene ihan sekaisin, niin Nelli poistuu mejä-karkeloista kumartaen ja jättää estraadin nuoremmille.

Kiitokset myös tammi-pentujen omistajille, jotka kävitte sunnuntaina näyttämässä millaisia koiruuksia pikkuriiviöistä on oikein kasvanut. Kaikki eivät mukaan päässeet, joten heille tässä vähän kuvia sisarruksista. 

Paahteinen päivä aloitettiin pienellä maastolenkillä, jolta Nelli bongasi kevään toisen kyyn (ensimmäinen nähtiin eilisessä kokeessa). Onneksi vältyttiin puremilta ja liero luikerteli matkoihinsa. Läkähdyttävän riehakkaan lenkin jälkeen olikin sitten kiva pulahtaa Kymijoen vilvoittaviin aaltoihin.

Tässä poseeraa Riku (P.P.Dejavu), joka muistuttaa edelleen kovasti isäänsä, mutta turkki vaan on pysynyt todella lyhyenä, vaikka broken-laatua onkin. Riku on aloittanut naksutinkoulutuksen Jasminin johdolla ja osaa jo hienosti muutamia perustemppuja. Kokoa pikkumiehellä on nyt noin 32 cm ja reilut 5 kg.

Päivän toinen komistus oli Aatu (P.P.Don Juan). Aatu on saman kokoinen, mutta turkki hieman pitempää laatua. Niinpä poika joutuikin naaman osalta parturoinnin kohteeksi, jotta kauniit silmät tulisivat paremmin esiin. Tässä kuvassa tosin ollaan vielä ihan luomu-lookissa. Aatu on pentuajoistaan rauhoittunut kovasti, eikä ollut alkuunkaan niin yltiöpäinen kuin pienempänä. Pikkuisen taisi jopa alkuun jännittää toisten riehakkuus, vaikka lopulta mukaan uskaltauduttiinkin, eikä menojalkaa sen jälkeen pidellyt enää mikään.

Ja täytyyhän jokaisissa juhlissa yksi "rinsessa" olla. Tänään se oli Mona (P.P.Daydream), joka kyllä välillä näytti enemmänkin rommipallolta, pyörittyään vuorotellen mutaojassa ja hiekassa. Mona on tietysti tyttömäiseen tapaan sirompi kuin pojat ja kovasti saman oloinen kuin Oona. Luonnetta tältä pikkuneidiltä löytyy edelleen ja kovasti tuntui pistävän velipoikia ojennukseen asiassa kuin asiassa, joten myös niiltä osin siskokset ovat samaa maata. Monan turkki näyttäisi myös jäävän sileäksi tai ainakin hyvin lähelle sileää. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan tuleeko molemmista tytöistä sileitä vai muuttuuko karvan laatu iän myötä. Monalla on muuten häkellyttävän tummat silmat, joten varokaa vaan pojat... tästä tytöstä te vielä unelmoitte.

Ja kun oltiin vilvoiteltu, niin sitten taas jaksoi painaa menemään. Ihan oli vauhti samanlaista kuin muutama kuukausi sitten pentulaatikkoaikoihin.

Veikkaampa että uni on maittanut matkalaisilla tänä iltana.

28.4.2008 Vappu tulossa ja pallo hukassa. Sukellettuani vielä kertaalleen pakastimen uumeniin, löysin yhden veripullon ja sen avulla olen pystynyt tekemään pari harjoitusjälkeä koirille. Ihan vaan huomatakseni, että kaikki tähän astinen jäljestystä muistuttava osaaminen on talven aikana haihtunut koirien päästä kuin tuhka tuuleen. Ainakin Nessin osalta! Liekkö juoksuilla osuutta asiaan, vai liialla innokkuudella, mutta ensimmäinen kerta meni ihan sik-sak-sekoiluksi ja muistutti lähinnä kenguruloikkaa. Toisella kerralla onnistuttiin pääsemään ensimmäiselle kulmalle, mutta sieltä lähtenyt metso sekoitti pään, eikä lopputouhusta tullut mitään. Nellin kunniaksi sanottakoon, että liiallisesta intoilusta huolimatta se suoriutui ihan mukavan jälkitarkasti ja kulmaharjoittelussa suoritti kaikki kulmat oikeaan suuntaan, toisin kuin Nessi, joka veti ne kaikki suoriksi. Niinpä kevään ensimmäiseen kokeeseen onkin ilmoitettu Nelli. Nyt vaan kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ettei jäljelle satu lintuja. Onneksi uutta innokasta jäljestyssukupolvea on jo kasvamassa, sillä Anu ja Eetu Kiuruvedeltä laittoivat videonpätkän Nemon ensimmäisistä jäljestyskokeiluista. Intoa ei ainakaan näyttänyt puuttuvan ja kaikesta päätellen poika näytti jopa tietävän mitä tehdä, sen verran tiukasti oli kuono maassa. Nuorena se on vitsa väännettävä, näinhän se juttu on. Joten ei muuta kuin harjoittelemaan muutkin, jotka tuntevat vetoa harrastukseen.

Näyttelyrintamalla tuli viikonloppuna myös ihan mukavasti menestystä, vaikka jymypotti jäikin vielä saamatta. Lahden KV-näyttelyssä junioriluokkalaiset Topi (P.P Casanova) sai EH:n ja oli luokkansa toinen ja Otto (P.P Charmer) sai ainoana ERI:n ollen luokkavoittaja. Paras uros kehässä Otto sijoittui kolmanneksi jääden harmittavasti vara-sertille. Hieno saavutus kuitenkin, ottaen huomioon sen, että näyttely oli vasta Oton kolmas, eikä kehäkokemusta vielä ole kertynyt kovinkaan paljon. Iso plussa Tiialle, joka uskaltautui ensimmäistä kertaa esittäjäksi ja suoriutui myös hienosti ramppikuumeesta huolimatta. Tässä poseerataan kotona Oona-pikkusiskon kanssa, joka tunkee joka paikkaan ja on kuulemma oikea "pirttihirmu"...aina roikkumassa rieveleissä ja komentamassa. 

A-pentueen Nasta ( FIN KV-L P.P Aurora) on käynyt vuotuisessa silmätarkastuksessa ja saanut puhtaat paperit. Viime kevään tarkastuksessa ilmennyt pieni piste toisessa silmässä ei ole muuttunut miksikään ja on nyt tulkittu merkityksettömäksi muutokseksi. Jipii!! Toistaiseksi siis kaikki Nellin silmätarkastetut jälkeläiset ovat ok. Suosittelen lämpimästi tarkastuksia myös niille, joille sitä ei ole vielä tehty. Se on kullanarvoista tietoa paitsi minulle, niin myös muille kasvattajille.

21.4.2008 Etsintäkuulutus. Nyt iski paniikin poikanen. Ensimmäiset mejä-kokeet lähestyvät, eikä kaupoista ole saatavilla verta purkin purkkia. Viikko sitten tuhlasin viimeisen pakastimesta löytyneen pönikän, eikä mieleeni juolahtanutkaan ajatus, ettei ko tuotetta olisi saatavilla. Jos joku sattuu nyt lähikaupan pakastealtaasta bongaamaan veripullon, niin ottakoon talteen ja ilmoittakoon minulle. Kaupat eivät kuulemma ole saaneet toimituksia joulun jälkeen. Hyvästi harjoittelu…nyt kyllä sapettaa… Ei kai auta kuin napata tienposkesta joku rusakko ja vetää sitä narussa pitkin metsää, vaikka kyllä sekin on aika härskin näköistä puuhaa. Herää vaan kysymys, että miten niitä kokeita sitten järjestetään??? Töissä olisi kyllä ihmisen vastaavaa tarjolla, mutta toistaiseksi mejässä jäljitellään haavoittuneen riistaeläimen eikä ihmisen etsimistä. APUVA!

19.-20.4.2008 Koiranäyttelyitä ja kevätsiivousta on ollut tämän viikonlopun ohjelmistossa. Lauantaina siis ajaa hurautin Jyväskylän koiranäyttelyyn ilman ainoatakaan karvaturria mukana. Samalla tuli testattua koetoimitsijakortti ja ilmeisesti olin tunnistettavissa, koska sisäänpääsy heltisi. Säästin siis 8 euroa!!! Sinänsä mitätön summa ottaen huomioon reissusta aiheutuneen bensalaskun hinta, mutta lisänä se on rikka rokassakin. Liekkö kevätväsymys vaivannut, mutta paikanpäälle oli ilmestynyt vain 15 parsonia, eikä taso ollut mitenkään mairitteleva, vaikka muutama ihan hieno yksilö mukana olikin. Armas oli liian tanakassa kunnossa ja saikin komennuksen, että kesällä on näytettävä enemmän rantaleijonalta kuin rantapallolta, näin karkeasti sanottuna. Oli vissiin ukko ajatellut, että kun tässä nyt on jo emäntä ja pennut hankittuna, niin ei kai sillä enää ole väliä miltä näyttää. Näinhän sitä monesti käy meille ihmisillekin kun se unelmien poikamies muuttuu sohvanjatkeeksi :O) Tyly arvostelu ja H. Perintötekijät eivät olleet sen suopeampia Armaksen tyttärelle, Kertulle, joka myös oli herkutellut liikaa ja arvosteluksi myöskin H. Kotimatkalla piipahdin katsomassa Armaksen ja Aqun pentuja, jotka, kuten arvata saattaa, olivat niin ihania kuin pennut vaan osaavat olla. Kotona olikin sitten Nellillä ja Nessillä niin paljon postia luettavana housunlahkeista, että meinas mennä nenät solmuun. Hyvitykseksi kotiin jättämiselle, lähdettiin porukalla metsälenkille, mikä tekikin ihan ”eetvarttia” istumisesta puutuneille pakaroille.

Tänään tehtiin vähän pitempi metsäretki ja nautiskeltiin auringon lämmöstä. Sen verran viileä on tuo maapohja vielä, että uskaltauduin liikenteeseen ilman kyy-pakkausta. Seuraavalla kerralla on jo varustauduttava paremmin, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Aurinko saa muutakin ihmettä aikaan, sillä intouduin pesemään auton ulkoa ja sisältä. Seuraavaksi täytynee käydä ikkunoiden kimppuun, vaikka se silittämisen jälkeen onkin inhokkihomma numero kaksi. Tänään alkoi myös Nellin nyppimisoperaatio. Ajattelin tehdä kaiken käsityönä niin pitkälle kuin mahdollista, joten urakkaa riittänee varmaan viikoksi. Nelli ei ollut asiasta ollenkaan niin innostunut kuin minä ja päätti, että kaulan ja pään jälkeen homma sai riittää.

Ja kun kaikkea hullua juolahtaa mieleen, niin päätin myös heittää talviturkin tänään pois. Rannassa odottaa uuden uutukainen laituri, joka on vielä korkkaamatta, joten kun jäiden lähdöstä on jo pari päivää, niin johan tässä on pidettävä kiirettä. Perästä kuuluu toteutuiko uhkaus.

Pyhäjärven ryhmänäyttelystä tuli viestiä, että Kerttu oli tavannut sukulaispoika Nemon, joka oli tullut katsastamaan mallia kehässä käyttäytymisestä. Oma ikä kun ei ihan vielä riitä näyttelyihin. Kovasti oli poika herättänyt ihastusta ja ihmekkös tuo, kun katsoo kuvaa, jonka Anu minulle lähetti. Lisää ihastuttavia kuvia pikkumiehestä voit katsella Vilman ja Kertun omilta sivuilta: http://vilma-o.vuodatus.net/

10.4.2008 Suhina-Lempit ja lemmensuhinoita liikenteessä. Kaikkea pientä kivaa on tapahtunut viime aikoina, vaikka päivityksiä en ole ehtinyt tekemäänkään. Yksi syyllinen lienee huonot keliolosuhteet – jälleen kerran, sillä silloin on turha yrittää saada nettiyhteyttä pelaamaan, niin että viitsisi odotella sivujen avautumista. Viime lauantaina oli siis Länsi-Kymen Kennelyhdistyksen ulkoilupäivä ja kuusi tuntia hurahti ihan ohimennen. Kaikenkarvaisia ja kokoisia koiria oli kymmenkunta ja pienen samoilun päätteeksi paistettiin tietysti makkaraa. Päivän huipennus oli kuitenkin tutustuminen luolametsästyksen saloihin, kun pääsimme paikallisen jäsenen navetanvintille keinoluolille. Muutama saksanmetsästysterrieri näytti aluksi mallia ”keinometsästyksestä” sellaisille, joilla ei ollut lajista hajuakaan. Lopuksi me tyttöjen kanssa jäätiin  privaattioppitunnille. Nessille paikka oli niin uusi ja ihmeellinen hajuineen kaikkineen, että pesässä oleva kettu ei kiinnostanut ollenkaan, vaan neiti patseerasi ympäri vinttiä ihmettelemässä kaikkia muita hajuja. No, ei se kettu kiinnostanut vielä silloinkaan, kun se otettiin näytille. Supin kanssa saatiin kuitenkin ihan mukavat haukut aikaiseksi ja leikki lopetettiin vielä kun intoa oli jäljellä. Nelli-mammakin kävi vähän haukahtamassa supille, mutta innokkaasta alusta huolimatta ei ollenkaan yhtä terhakasti. Riistavietin herättelyä olisi tarkoitus jatkaa vähitellen tässä kevään aikana ja jos intoa löytyy, niin ruvetaan sitten tutustumaan tarkemmin niihin luolastoihin, ainakin Nessin kanssa.

Sen verran takapakkia harjoitukset nyt kuitenkin ottavat, että muutamaan viikkoon ei ole asiaa keinoluolille, sillä Nessillä alkoivat juoksut. Voisi seuraavat kokeet mennä pojilta plörinäksi, jos Nessi pääsisi jättämään lemmenviestinsä putkistoihin. Täytyy kai aloittaa mejä-harjoitukset tässä odotellessa. Ja johan ne on kuukauden kuluttua ensimmäiset kokeet, mikäli päästään mukaan…

Karskin harrastuksen kevennykseksi tähän on hyvä vetäistä kuva hieman fifimäisemmistä koirista. Vaikka ei meidän neidit vettä pelkää. Metsässä mennään, satoi tai paistoi, mutta nämä lievää nolostusta herättävät asut ovat kyllä ihan oman mukavuuden takia. Täällä maalla kun on näin keväällä aika kuraista, eikä joka lenkin jälkeen viitsisi koko koiraa huuhdella, niin kaikessa huvittavuudessaan nämä kurapuvut ovat kyllä mainio keksintö. Mihinkään äänettömään etenemiseen nämä eivät kyllä sovellu, sillä pitävät melkoista suihketta liikuttaessa, siitä tuo Suhina-Lempi –nimitys. Mutta, kuten kuvasta näkyy, niin kyllä täällä maallakin osataan olla trendikkäitä. Kurakeleistä johtuen olemme käyneet myös ”city-kävelyllä”. Eli ihan taas omaa laiskuuttani: käydään kylillä, asfalttiteillä, hihnalenkillä. Tylsyydestä huolimatta siinä on se etu, että tavataan enemmän muita koiria ja voidaan taas yrittää palauttaa mieliin niitä käytöstapoja ohitustilanteessa ja tassut kuivaa kätevästi autossa kotimatkalla:O)

17.3.2008 Pennut lähtivät ja karvat myös... Viimeinenkin pentupari lähti kohti uusia seikkailuja lauantaina. Pentujen lähdettyä Nelli meni olohuoneessa olevaan pentupetiin nukkumaan ja oli ihan sen näköinen, että mä en kyllä oo enää sun kaveri. Muutaman kerran illan aikana käytiin kurkkaamassa kodinhoitohuoneen ovelta, josko siellä kuitenkin joku olisi. Samoin sunnuntaiaamuna kiirehdittiin entiseen malliin pentuhuoneen ovelle... aivan turhaan. Ulkona nuuskittiin tosi tarkkaan ne paikat, joissa pennut olivat käyneet tarpeillaan. Ehkä ne kuitenkin vähän ikävöivät, tiedä häntä? Sunnuntai-iltapäivänä oltiin jo enemmän reippaita ja maltettiin leikkiä Nessin kanssa ja tuotiin lelua minullekin.

Pennutuksesta johtuva karvanlähtö sai Nellin viimeaikoina näyttämään lähinnä peikolta, joten trimmattiin sitten viimeisetkin haivenet pois. Nyt se näyttää enemmän "nakukoiralta" kuin parsonilta. Ei kun helokkiöljykapseli-kuurille vaan, niin kohta on entistä ehommassa kunnossa. Vielä kun saisi pidettyä näissä mallinmitoissa muuten.

10.3.2008 Pikaisesti kuulumisia ja todistusaineistoa kuvien muodossa. Vaikka aina ihmettelenkin sitä, että mistä ne oikein kaiken energiansa ammentavat, niin kyllä sitä sitten vastaavasti osataan olla ihan iisistikin. Tässä muutama kuva siis parin päivän takaisesta automatkasta:

Ensin vähän ihmeteltiin sitä mihin oltiin jouduttu ja mitä siellä olisi tarkoitus tehdä...

Sitten hokattiin, että kun käy maate, niin ei tule ollenkaan niin huono olo kuin vouhkaamalla.

Ja sitten kun on sisällä menty pari tuntia ihan "speedynä" ympäri huushollia, niin uni maittaakin sohvan nurkassa aika makoisasti.

Eli kyllä me osataan olla ihan fiksustikin.

Näitten kuvien myötä toivottelemme uudet perheemme tervetulleiksi Thaimaan lämmöstä: kyllä meidät uskaltaa hakea!

8.3.20008 Huvitutteja ja huruajelua. Ihmeellinen on koiran mieli, eikä sitä ihminen aina oikein ymmärrä. Nelli on ruvennut antamaan ns. huvituttia jäljellä oleville pennuille. Aina aamuisin ja iltapäivällä kun tulen töistä ja päästän pennut huoneestaan, Nelli "syöttää" ne ennen uloslähtöä. Eihän sieltä enää voi mitään tulla kun tissitkin on jo melkein palautuneet entiselleen. Tiedä häntä, mutta kovasti natiaiset tuntuvat tästä uudesta hellyydenosoituksesta tykkäävän.

Oona-typy lähti eilen uuteen kotiinsa Orimattilaan. Otto-parsonin (P.P Charmer) lisäksi perheessä on Viivi ja Wallu kissat, joiden rapinapussin Oona olikin jo ehtinyt omia. Se tuntui olevan lempilelu myös täällä lapsuudenkodissa.

Otto oli ollut vähän ihmeissään, eikä oikein vielä tiennyt miten suhtautua tähän uuteen tulokkaaseen. Eiköhän pojalle pian kuitenkin selviä, että siitä saa kyllä pienellä koulutuksella ihan kivan kaverin.

Nelli tuntuu ottavan kaiken ilon irti näistä jäljellä olevista pennuistaan. Nyt kun imettämisen aiheuttamasta väsymyksestä on selvitty, niin pentujen kanssa jaksetaan touhuta ja leikkiä. Muutenkin lapsenmieli on taas vallannut koko koiran ja se on ihan haltioissaan pentujen vessapaperitötterö-leluista, joita se on päässyt varastelemaan. Kannattaa kokeilla! Ehdottomasti halvin ja hauskin lelu tässä vaiheessa kun hampaita kutittaa. Ja näyttäähän tuo tosiaan kelpaavan vähän vanhemmillekin. Välillä täällä mennä vilistää useampikin "tötterökärsä" pitkin olohuonetta.

Ja niin kuin sanottua. Mitä vähemmän pentuja on, niin sitä enemmän isompia lapsettaa. Leikkit vaan muuttavat muotoaan. Välillä kun meno menee oikein hurjaksi, on Nessi laitettava sohvalle jäähylle. Ja ihan kuin pennut tietäisivät toisen olevan arestissa, ne sinkoilevat kuin härnätäkseen sohvan edestä korvat pujossa. Kuvassa Aatu ja Nessi näyttävät mallia miten terrierit "hymyilevät".

Tänään on opeteltu myös ihan oikeita ja hyödyllisiäkin asioita. Pikku kävelylenkin jälkeen pakkasin koirat autoon ja lähdimme vähän huruajelulle, samalla kun kävin kaupassa. Iku ja Aatu olivat tosi kiltisti koko matkan. Ihan kävi samalla tavalla kuin pikkuvauvoille, eli nukahdettiin. Sain päivitettyä nettisivutkin taas samalla reissulla. Keli näytti sen verran huonolta, että otin läppärin mukaan ja tässä sitä taas istutaan levähdysaluella kirjoittamassa, samalla kun pikkunatiaiset tuhisevat Nellin ja Nessin kainalossa auton takana:O)

7.3.2008 Pentukuulumisia maailmalta. Ensimmäiset valokuvat reissunpäältä ovat saapuneet iloksemme. Kiuruvedelle matkannut Nemo lähetti terveisiä Nelli-mammalle ja Nessille, että hyvin menee ja vauhti on vähintäänkin yhtä hurjaa kuin pikkusisarrustenkin kanssa. Nemo oli nimittäin päässyt tekemään lähempää tuttavuutta Anun vanhempien ajokoiran, Timin kanssa.

Pikkumies oli ilmeisesti ymmärtänyt sanan ajokoira, väärin, koska oli aluksi jahdannut Timiä niin, ettei tutustumisesta meinannut tulla mitään. Yhteisymmärrykseen oli kuitenkin lopulta päästy ja ilmeisesti tehty myös alustavasti sopimuksia yhteisistä metsäretkistä ?! Jos kaikki (tai kettu) menisi putkeen, niin silloin Timi ajaisi ja Nemo kaivaisi:O) No, tässä vaiheessa annamme pojan kuitenkin varttua rauhassa ja kasvaa oikein isoksi ja vahvaksi.

2.3.2008 Pentulaatikolla hiljenee… vaikka ei täällä silti hiljaista ole. Perjantaina lähtivät siis ensimmäiset pennut uusiin koteihinsa. Riku (Precious Pearl Dejavu) matkasi Anjalankoskelle Nuoran-perheeseen ja erityisesti Jasminin koiraksi. Perheestä löytyy isoveljen ja pikkusiskon lisäksi vielä 2 lemmikki-kania, jotka toivottavasti eivät saa sydäriä uuden tulokkaan johdosta. Mona (Precious Pearl Daydream) muutti Järvenpäähän Annan ja Sampon iloksi. Tästä tytöstä tullaan vielä kuulemaan…toivottavasti, sillä se tuntui kasvaessaan muuttuvan koko ajan vain kauniimmaksi. Erinomainen nimivalinta siis, vaikka luonteensa puolesta sitä “sissiksi” kutsuinkin. Lauantaina haettiin Nero (Precious Pearl Daddy Cool) Kiuruvedelle, Anun ja Eetun kaveriksi. Molemmille on ajavien koirien kanssa metsästäminen tuttua puuhaa, joten toivotaan, että Nemosta kehkeytyy hieno metsästyskaveri ja mejä-taitaja. Kaikkihan on loppujen lopuksi hyvin paljon kiinni siitä, mihin kaikkeen uusien omistajien kiinnostus ja into riittää. Ensimmäiset kuulumisetkin on jo pennuista saatu ja kaikki ovat alkaneet kotiutumaan hienosti. Sisäsiisteyden opettelussa on onnistuttu vaihtelevalla menestyksellä :O), mutta sekinhän on kiinni vaan ihmisten tarkkaavaisuudesta. Pennun tulo perheeseen on kuin vauvan tuleminen: ruokintaa, kuivitusta ja pyykkikoneen pyöritystä vuorotellen. Onneksi tätä aikaa ei kuitenkaan kestä kovin montaa kuukautta. Lukekaa parson-pennun “käyttöohjekirjaa” ahkerasti ja laittakaa viestejä jos tulee tenkkapoo eteen.

26.2.2008 Pikku terroristeja ja yksi masokisti. Aina tässä vaiheessa alkaa pohdituttamaan, että mikä ihme ajaa ihmisen teettämään koirallaan pentuja? Minun täytyy olla jonkin sortin masokisti. Muuta selitystä en keksi. Pennut alkavat olla parhaimmillaan ja pahimmillaan kaikin puolin.

Hyviä puolia on se, että osaavat juosta ulko-ovelle ja ulos ryhmänä, eikä siten, että jokainen kaikkoaa ympäri kämppää tarpeilleen. Ulkona seurataan kiltisti isoja koiria, eikä siellä enää palellakkaan niin kovasti, vaikka aluksi seinän vierusta olikin se turvallisin paikka. 

Töistä tullessa vastaanotto on yhtä juhlaa ja luokse kipitetään minkä vaan pienillä tassuilla pääsee (todennäköisesti ruuan toivossa kuitenkin).

Elämä on hektistä ja maailmassa tuntuu olevan niin paljon ihmeteltävää, ettei aina oikein tiedä minne suunnistaisi. Ja iltaisin kun rauhoitutaan, niin osataan olla tosi hellyyttäviä.

Vastapainoksi osataan kyllä olla oikeita terroristejakin. Maton hapsut ovat suurinta herkkua tällä hetkellä ja kaikkea muutakin pitää kokeilla puraista, varpaista lähtien. Kaikista mukavinta niistä on varmaan singota eri suuntiin "miinoittamaan" lattiaa ja kun sitten menet rätin kanssa pyyhkimään, niin kaikki kuusi ovat kimpussa ja liiskaamassa tuotoksiaan. Yläkerran rappuset alkavat olla myös epäilyttävän mielenkiintoiset. 

Pahinta on kuitenkin luopumisen haikeus, joka alkaa pikkuhiljaa hiipimään palan tunteena kurkkuun. Vaikka kuinka yritän järkeillä asioita, että kaikki edellisetkin pennut ovat päässeet ihaniin koteihin ja pärjänneet loistavasti, niin aina se on yhtä vaikeaa. Pikkuiset pentupaketit odottavat rivissä kuin ekaluokkalaisten reput ja tunne on varmaan sama kuin äideillä esikoisiaan koulutielle laittaessa. Ainakin näin uskoisin. Ei ole kokemusta kuin pennuista. 

Yritä siinä sitten uusia pennunomistajia neuvoa, etteivät inhimillistäisi pentua liikaa, kun itse suhtautuu niihin niin tunteenomaisesti. Eipä silti, meikäläinen ei ole nyyhkimättä voinut koskaan katsoa edes luontofilmejä. Lukuunottamatta näitä nykyisiä jenkkiversioita, joissa kaikki on ihmeellistä, mahtavaa ja fantsua.

Nellikin on intoutunut uusiin hellyydenosoituksiin pentuja kohtaan: Iltaisin pestään kaikkien korvat ja kun pikkuriiviöillä on taju tarpeeksi kankaalla huomatakseen mahdollisuudet äidinmaidon saamiseen, niin niiden viereen kömmitään hetkeksi nukkumaan. Muutenkin niitä on käytävä herättelemässä vähän väliä ja pidettävä lukua, että kaikki ovat paikalla. Nessi on ihan selkeästi mustis pentujen saamasta huomiosta ja osoittaa sen kurmottamalla pentuja ja Nelliä aina tilaisuuden tullen. Ei ole helppoa isosiskona olokaan.

20.2.2008 Kuu-hulluutta liikkeellä? Vaikea sanoa, mutta kello raksuttaa jälleen puoltayötä, eikä vaan nukuta. Aamulla kyllä sitäkin enemmän. Meikäläinen on kyllä aina ollut sellainen yökyöpeli ja havahtunut touhuilemaan yleensä siinä vaiheessa kun muut käyvät nukkumaan. Siinä on vaan se huono puoli, että kun kuitenkin tarvitsen pitkät yöunet ja aamulla on lähdettävä töihin, niin univelkaa kertyy ja viimeistään perjantaina simahdan jo alkuillasta. No tänään jos oikein myöhään kupelehdin, niin voin onnistua näkemään historiallisen kuunpimennyksen.

On tässä päivärytmi sekaisin kyllä ihan tuon pentukatraankin ansiosta. Ne ovat kyllä harvinaisen helppohoitoisia muuten, mutta niiden touhuamiseen jää koukkuun. Illat menee lattialla pelmutessa ja pentuja nuuhkiessa ja rapsutellessa. Eipä ole paljon kotihommia joutanut tekemään. Tai olisi kyllä joutanut, mutta pentujen leikit ovat mielenkiintoisempia ja nythän niistä on nautittava kun vielä täällä ovat. Jokainen niistä on omalla persoonallisella tavallaan ihana ja ne ovat kyllä jättäneet kirjaimellisesti omat tassunjälkensä tänne. Dream Boyn (Iku) tassut ovat kyllä ehdottomasti karhumaisimmat.

Ja nassut on ihan yhtä ihanat, joten eihän niitä malta olla ihastelematta silloinkaan kun nukkuvat. Nellikin käy aina silloin salaa pesemässä niiden korvat ja silmät kun ovat niin "tajuttomina", etteivät jaksa pelmuta tissien kimpussa.

Ruokailussa ollaankin siirrytty lähes kokonaan kiinteään ja äidin maito alkaa olla harvinaista herkkua, jota saadaan vain aamuisin ja töistä tulon jälkeen, kun mamman maitovarannot alkavat olla piripintaan.

Ulkoilut on jääneet tällä viikolla vähän retuperälle, sillä työvuorojen takia olen ollut kotona vasta iltahämärissä, eikä täällä uskalla pentuja enää siihen aikaan ulos viedä kuin yksitellen. Täällä kun alkaa olla pöllöjen kevät-huhuilut parhaimmillaan. Täytyy toivoa viikonlopuksi hyviä ilmoja, että energiaa päästään purkamaan muuallakin kuin vain olohuoneessa.

Kuvassa Nemo ja Moona otamassa mitta toisistaan terrierimäiseen tapaan. Lisää vauhtikuvia löytyy kuva-albumista.

17.2.2008 Kyllä on ihminen tyhmä suuressa viisaudessaan. Ja taas se tuli kertaalleen todistettua luontokappaleen toimesta. Olin keksinyt, että on turha aloittaa kiinteän ruuan syöttämistä pennuille kovin aikaisessa vaiheessa, kun emolta kerran maitoa riittää. Pääseepähän itse helpommalla, kun jää se lautasella skeittailu vähemmälle, eikä tarvitse ruveta pentuja pesemään. Alkuvaiheessa kiinteää aamuisin ja töiden jälkeen ja sitten myöhemmin illalla. Ja vasta myöhemmässä vaiheessa myös annos päivän ajaksi. No, näinhän sitä luulisi kunnes minulle valkeni pentuhuoneessa olevat epämääräiset sotkut. Aluksi olin luullut, että Nellillä oli ollut pahoinvointia kun oli ahminut ruokansa liian nopeasti. En olisi voinut paremmin arvata. Syy vaan oli ihan toinen. Annoin perjantaina Nellille taas normaalin iltaruuan ennen nukkumaan käyntiä. Pikakäynti ulkona ja vielä iltatissitykset pennuille. Hampaita pestessäni aloin ihmettelemään pentuhuoneesta kuuluvia ääniä ja menin katsomaan. Nelli oli päättänyt vielä ruokkia pikku-termiitit oikein aterialla: oli siis ihan oikeesti oksentanut ruokansa pentujen mussutettavaksi. Kuulostaa ällöltä, mutta näin kai ne eläimet luonnossakin tekevät. Meinasi kai, että ei ne muuten kasva, jos ei ota ohjia ommiin käpäliin. Paremmin näytti maittavan kuin suoraan lautaselta. Kuvassa syödään kuitenkin ihan minun laittamaani ruokaa.

Aika kuluu ihan käsittämättömän nopeasti. Pennut tuntuvat kasvavan ihan silmissä ja koko ajan vauhti vaan kiihtyy. Kämpässä mennä kipitetään jo melkoista vauhtia ja kaikki mahdolliset kolot on kohta tutkittu.

Ulkonakin on ehditty piipahtamaan pariin otteeseen ja onnistuttu tekemään sinne ihan tarpeetkin. Lunta oli kiva maistella, vaikka muuten se näytti olevan aika ihmeellistä. Pitkään ei ulkona kuitenkaan viihdytty, kun on tuo peppu vielä niin lähellä maata, että pitää varoa paleltumisia. Riehumisen jälkeen onkin sitten kiva kelliä pentukopassa olohuoneen puolella ja nukahtaa kaverin kainaloon.

14.2.2008 Hyvää Ystävänpäivää. Tässä tuntemattoman runoilijan tekstiä, jonka olen joskus saanut eräältä ystävältäni. Ja kuva joka kertoo ehkä enemmän kuin tuhat sanaa: Elina-mummo (93v) ja Lauri-pappa (100v), joilla takana 75 avioliittovuotta ja edessä…. Ce Sera Sera, kenpä tietäis!

9.2.2008 Isi kävi katsomassa. Tänään onkin ollut tapahtumarikas päivä ja pennuilla ohjelmaa oikein runsain mitoin. Aamu aloitettiin tuhdilla aamupalalla, kun tarjolla oli ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa. Naudan jauhelihan sekaan oli laitettu nokare Nutri-plus ravintolisää antamaan makua. Kahta kertaa ei tarvinnut kehoittaa syömään, vaan lautanen tyhjeni hujauksessa. Eikä ihmeemmin sotkettukaan. 

Sen lisäksi, että meillä kävi ihmisiä ihastelemassa pentuja, niin Elvis-isäkin kävi tarkastamassa pesueensa ja antamassa oman arvioitinsa. No, ihan alkuun se meinasi samantien laittaa jo uuden tilauksen vetämään. Nelli oli kuitenkin asiasta eri mieltä, eikä Nessikään oikein lämmennyt ajatukselle. Sitten kun "vaimoväki" oli laitettu sivummalle, pentujakin maltettiin vilkaista paremmin. Sen verran oli kuitenkin vauhdikasta sakkia, että lukuisista kuvista huolimatta vain muutama onnistui. Muut olivat enemmän tai vähemmän viuhahtaneita. Elvis suhtautui pentuihin todella rauhallisesti ja vähän ujosti. Taisi uutta isää jännittää tapaaminen enemmän kuin pentuja.

Yläkuvassa Dejavu kuuntelee tarkkaavaisesti isi-papan neuvoja. Daydream, Don Juan ja Daddy Cool ovat ilmeistä päätellen kuulleet jutun ennenkin. Drama Queen:lla ja Dream Boy:lla on jo muut kujeet mielessä.

Nelli sai Elvikseltä vauvakutsujen kunniaksi tuomisina hienon vaaleanpunaisen puseron, jossa oli selässä ainakin niin monta timanttia, kuin pentujakin. Nessiä kiinnosti enemmän pentujen saama kumilelu kuin tytön parhaat ystävät.

Vieraiden lähdettyä vuorossa oli vielä punnitukset ja toinen madotuskerta. Pentujen painot ovat nyt 1050-1360 g. Sitten olikin jo aika käydä unten maille. Ja jos joku sanoo, että koiranpentu ei osaa kuorsata, niin se on vale. Daydream äänteli ainakin niin miehekkäästi, että piti ihan käydä katsomassa. Muutenkin vilkkaan päivän tuotoksia purettiin unissaan kaiken kuuloisillä äänahdyksillä ja sätkyillä.

7.2.2008 Oi pure korvaan mua, en elä ilman sua... laulaa Meiju Suvas jossain lattaribiisissä. Meillä tempo on ennemminkin rokettirollia, vaikka aihe pysyykin samana.

Nyt kun naskalihampaat ovat puhjenneet, niin naapurin korvasta saa paljon paremman otteen kuin aikaisemmin, eikä se jää vaan pelkäksi imeskelyksi. Myös kannikasta tai hännästä on kiva purra, etenkin silloin kun toinen yrittää nukkua. Kuvassa Drama Queen (Oona) näyttää mallia. Viikonloppuna täytyykin sitten vihdoinkin aloittaa kiinteän ruuan antaminen, jotta Nelli-mamma pääsisi vähän helpommalla.

Nessi jaksaa leikittää kavereita aina kun ne vaan ovat hereillä, vaikka pennut eivät vielä oikein ymmärräkään, mitä se pehmolelun ravistelu oikein tarkoittaa. Nessiä on paljon kivempi härnätä, kun siitä pääsee ihan oikeita koiranääniä. Dejavu kokeilee vuorostaan onneaan Oonan ja Dream Boyn ottaessa oppia.

4.2.2008 Pikapäivityksiä...Nettiyhteys on ollut taas tosi hidas ja itselläni aikaa rajallisesti, joten en ole ehtinyt päivittämään sivuja kovinkaan ahkerasti. Vaikka pentujen katsojia onkin jo kovasti käynyt, niin kaikki kuitenkin varmaan odottavat uusia kuvia. Malttakaahan vielä...jos niitä tänä iltana ehtisin laittamaan. Tässä kuitenkin viimeisimmät tiedotteet. Sen lisäksi, että mahan alta alkaa jo löytyä jalkoja sen verran, että eteenpäin päästään muutenkin kuin ryömimällä, niin uusia asioita opitaan jatkuvasti. Kaveria osataan tuijottaa ja hyökätä terrierimäisesti muristen kimppuun. Tosin joku vieraista totesi äänen muistuttavan enemmän pulun kujerrusta kuin koiraa :O) Naapurin korvat ja häntä on löydetty! Niihin on hyvä "terottaa" kutiavia ikeniä, jotka pullistelevat jo niin turpeina, että lähipäivinä varmaan ensimmäisten naskalihampaat puhkeavat. Uusin taito on hännän heilutus. Tosin se vaatii jo suurempaa keskittymistä, eikä se onnistu vielä ns. lennossa, vaan silloin täytyy olla ihan paikallaan. Takajalalla rapsuttaminenkin luonnistuu jo kyljestä. Korvan rapsutus onnistuu vain nukkuessa jos naapurin korva sattuu kohdalle :O) Myös isompien tarpeiden tekeminen on tarkkaa puuhaa ja siinä saattaa helposti joutua heiluriliikkeeseen jos asian hoitaa huolimattomasti. Nessi-siskon kanssa on myös yritetty "taistella", tosin huonolla menestyksellä. Se kun on niin ovela, että ottaa tassusta kiinni ja kolmella jalalla on vähän hankala seisoa, kun ei meinaa onnistua vielä oikein kaikilla neljälläkään. Nelli on väsynyt, mutta onnellinen etenkin siitä, että lapsenlikka löytyy niin läheltä tarvittaessa. Nelli käyttääkin kaiken liikenevän ajan nukkumiseen ja jos vaan mahdollista, relaa mieluiten sohvalla pentujen ulottumattomissa. Sitten kun maitovarannot ovat taas täynnä, kipaistaan ruokkimassa jälkikasvu.

...lisää päivityksiä. Viikonloppuna harjoiteltiin siis tutustumista ihmislapsiin. Taisi olla yhtä jännä tapahtuma molemmista osapuolista. Kuvassa pentueen pienin poika, joka Ernan sylissä näyttää isommalta kuin onkaan. Huomatkaa anturoiden ja puseron värien yhteensopivuus!!!

Tänään tuli taas muutoksia pentulaatikkoon ja laajennettiin reviiriä. Päivisin pennut ovat vielä korkealaitaisessa allaspesässä, mutta iltaisin ne saavat loikoilla matalareunaisessa kopassa, josta pääsee vapaasti pentuhuoneeseen ja opettelemaan uusia asioita. Huudosta päätellen maailma näyttikin kovasti ihmeelliseltä tästä vinkkelistä.

Uudet poseerauskuvat 3 viikon ikäisistä pennuista ja muutama muukin kuva on lisätty kuvia otsikon alle paremman tilankäytön takia.  

28.1.2008 Meistä on tullut jo niiin isoja, että meidän oli muutettava uuteen pesään, ettei tulla vahingossa laidan yli. Se on sellainen muurattu allas , jonka voi helposti suihkuttaa puhtaaksi ja mikä parasta, siinä on lattialämmitys, joka tuntuu niiin ihanalta kun sen päälle laittaa peiton. Altaan toiseen päähän on laitettu paperia, minkä päällä me opetellaan käymään tarpeillamme ja sitten siellä on vielä sellainen taso, jonka päällä emo voi loikoilla ja tsuumailla samalla miten me pärjätään. Toistaiseksi me ei vielä isoja retkiä tehdä, vaan tykätään enemmänkin maata toistemme niskassa ja ihan vierekkäin, niin kuin sardiinit purkissa. Ja murista me osataan kans kovasti, etenkin jos joku herättää meidät kesken unien.

Viikonloppuna meillä kävi sellasia ihmisiä, jotka tykkää meistä kuulemma niin paljon, että haluaisivat viedä meidät niille asumaan kunhan ollaan vielä vähän isompia. Ne tuntu ihan mukavilta ja sellaisilta, joita on sitten helppo kouluttaa parsonien tavoille:O) Samalla tutustuttiin Nessi-siskoon, joka hoiti meitä hienosti, vaikka olikin niin hassu, että luuli senkin hanoista tulevan maitoa. Ei tullut! Mä kokeilin!

Sunnuntaina aukesi sitten viimeisenkin pennun silmät. Nyt kun silmät on auki, niin me huomattiin, että mahan alla on neljä sellaista tappia, joiden varassa on hyvä huojua. Jos on vaan etummaisten varassa, niin se on kuulemma istumista, mutta kaikkien neljän avulla ylettää mamman hanoille paljon paremmin silloinkin kun se seisoo. Dejavu (kuvassa) hoksasi sen heti. Se onkin meistä kaikkein suurin, vaikka kyllä meiltä muiltakin löytyy tuollaiset niskamakkarat. Pikkusiskokin on kirinyt kasvussa niin paljon, että punnituksessa se painoi tismalleen yhtä paljon kuin pienin pojista.

23.1.2008 Voisko ihanammin päivä enää alkaa... Uskokaa tai älkää, mutta mulla ("bonantsa","lyllerö-lyyli") on silmät auki!! Laitan siitä oikein kuvan todisteeksi. Sen kunniaksi ajattelin vähän kertoa, mitä täällä meidän pentulaatikolla on tapahtunut, kun ei noista toisista vielä siihen ole, vaikka Dejavukin jo siristelee aika lupaavasti.

Nukuttiin taas päiväunet "Rekun" kainalossa sillä aikaa kun mamma oli lenkillä. Ja kun se tuli takaisin, niin näin pätkän sellaista lapsilta kiellettyä, vaikka en siitä mitään ymmärtänytkään. Nelli-mamma antoi Rekulle "kyytiä", ennen kuin tuo kasvattaja kerkes nappaamaan sen pois. Mä kyllä luulen, että Rekkua kurmotettiin sen takia, että se ei ollu pissattanut meitä kaikkia!?

Me aletaan muuten olla jo aika isoja. Isoimmat (minä mukaanlukien) jo melkein 600 g ja pienimmätkin jo 400 g:n paremmalla puolella. Ei kai se ole ihmekään kun roikutaan mamman tisseillä koko ajan. Alkuun siellä on aina kauhee härdelli päällä, ennen kuin jokainen löytää mieleisen paikan ja siinä rytäkässä me joudutaan käyttämään joskus aika koviakin otteita. Onneks meidän mammalla on 10 tissiä ja ne kaikki "pelittää" aika hyvin.

Toisinaan me mennään ihan sekaisin onnesta, kun ruoka-aika lähestyy, eikä oikein osata asettua "kuoppiimme". Silloin mamma ottaa komennon ja järjestää meidät riviin, eikä siinä ole enää "nokan koputtamista". Joten osataan me sitten syödä ihan hienostikin. Tässä me ollaan kaikki: pojat meidän tyttöjen välissä.

Silmien aukeamisesta saattaa olla mulle kyllä vähän hyötyä tässä "hanavalinnassa". Ja on siitä sekin hyöty, että huomasin kynsien lyhentyneen päikkäreiden jälkeen. Tuntuu vähän hassulta, mutta ei huonolta ollenkaan.

21.1.2008 Keinoemon kainalossa on hyvä olla sillä aikaa kun mamma lenkkeilee. Tässä tapauksessa kyseessä on ennemminkin keinoisä, koska kuvan lelukoira on "Rekku": Nelli-mamman "iltojen ilo, jumppakaveri ja kepo (=kennelpoika)", jonka se on aikojen saatossa muokannut mieleisekseen. Toisinsanoen typistänyt korvat ja hännän, vuoden 2000 jälkeen voimaan astuneesta typistyskiellosta huolimatta! No, joka tapauksessa "Rekku" siis toimi pesän lämmittäjänä tyttöjen käydessä lenkillä. Nelli innostuikin eilen ensimmäistä kertaa ulkoilemaan ihan kunnon lenkin ja tänään sen uskalsi päästää irtikin, ilman pelkoa omatoimisesta kotiinpaluusta. Tähän mennessä se on pistänyt tassut tanaan jo postilaatikon kohdalla ja ollut sitä mieltä, että pentulaatikolle ja sassiin.

Nessi oli onnellinen, kun sai lenkkikaverin ja kun mamma vielä intoutui jahtaamaan jänistä tai lintua sen kanssa. Saaliista ei ollut tietoa, mutta kovasti sitä piti haukkua ja pusikosta etsiä ja tulla sitten ihan ryvettyneenä takaisin. 

Muuten sillä on ollut tosi tylsää kaverin puutteessa, vaikka aina iltaisin olenkin sille yrittänyt leikkejä kehitellä. Namipalan piilotus on parasta! Tässä se nytkin nukkuu sylissä ja huokailee välillä tosi syvään. Ei taida raukka muistaa millaisia naskalihampaita ja hännästä vetäjiä tuolta portin takaa muutaman viikon kuluttua ilmaantuu;O)

Välillä minusta kyllä kuulostaa, että pesässä onkin kanarianlintuja eikä koiranpentuja, sen verran ihmeellistä kujerrusta sieltä aika-ajoin kuuluu.

19.1.2008 Viikko täynnä ja nimet tiedossa. Pikkuisten ensimmäinen viikko on vierähtänyt syödesä ja nukkuessa ihan niin kuin kuuluukin. Siinä sivusta seuranneena minulla on ollut aika kehitellä D-pentueelle nimiä. D-kirjain on siitä mukava, että siihen oli helppo kehitellä vaihtoehtoja, melkein rupesi olemaan ongelma mitä jättäisi pois. Itseoikeutetusti ruskeapäisestä pojasta, joka kovasti isäänsä muistuttaa, tulee Precious Pearl Dejavu. Muiden poikien nimeksi olen kaavaillut seuraavia: Daddy Cool, Don Juan ja Dream Boy. Luonteen kehittyminen ratkaisee sen kenelle mikäkin nimi sopii, vielä niitä ei ole jaettu. Tytöistä tulee Daydream ja Drama Queen samoilla kriteereillä. Ja jotta vähän pääsisitte näkemään millaiselta viikonikäiset nassut näyttävät, niin tässä muutamia kuvia ihasteltavaksi. Viereisessä potretissa tuhisevat pentueen tytöt, joilta todennäköisesti ei tule luonnetta puuttumaan tässä testosteroni-valtaisessa porukassa kunhan ikää vielä vähän karttuu. Vasemman puoleinen pikku-neiti ilmoittaa jo nyt varsin kovaäänisesti ruokailuhalukkuudestaan.

Tässä kuvassa ovat kylkilaikulliset veljekset, joista oikeanpuoleinen siis Dejavu. Pojat kisaavat vuoropäivinä vaa'alla siitä kumpi niistä on "suurin korottaja". Ja kuten kuvista näkyy, niin nenän päähän alkaa jo vähän muodostua mustaa ja possumainen ilme muuttuu pikkuhiljaa koiranpoikaa muistuttavaksi. Silmiäkin siristellään kovasti, mutta ne tuskin aukeavat vielä viikkoon.

Ja sitten veljekset, jotka ovat kuin toistensa peilikuvat. Melkein!

Nellin aika menee siis enimmäkseen näitä vesseleitä ruokkiessa ja itseä tankatessa. Ruokahalut sillä on onneksi olleet hyvät, joten maitoa on riittänyt isommallekin joukolle. Nessi malttaa tuskin enää pysyä nahoissaan kun pentulaatikolta kuuluu päivä päivältä enemmän vikinöitä ja mieli tekisi katsomaan.

13.1.2008 Elämää pentulaatikolla. Pikkuisten parson-pentujen toinen vuorokausi on lähtenyt alulleen mallikkaasti. Eikä Nelli-mamman voinnissakaan ole moittimista. Itse asiassa se voi paremmin kuin koskaan synnytyksen jälkeen. Ei tunnu olevan kipeä, ruoka maistuu erinomaisesti ja uloskin sen saa aiempaa helpommin. Leikkauksesta tuntuu olevan myös se etu, ettei koira pääse syömään jälkeisiä, eikä näinollen ripuloi. Tosin tässä saattaa olla myös selitys siihen, että "oikea" ruoka maistuu paremmin.

Pentujen painotkin ovat kaikilla noususuunnassa. Eilen muutamalla pennulla oli notkahdus painokäyrässä, mutta niinhän ihmislapillakin usein käy. Toisaalta, en ole aikaisemmin päässyt punnitsemaan niin vastasyntyneitä kuin nyt. Pienin tytöistä painaa tällä hetkellä 126 g ja voi hyvin. Pentueen "bonantsa" on kuvassa oleva tyttö, joka jo syntyessään oli yksi suurimmista. Terveisiä Tiialle ja Pasille, joiden Otto oli myös varsinainen pulloposki. Tässä saattaa olla Oton tuleva pikkusisko.

Tällä hetkellä kaikki ruokailevat vielä sulassa sovussa, mutta muutaman viikon kulutta käydäänkin jo melkoista "tissisotaa" siitä kuka pääsee parhaille apajille. Ihan pienimmät ovat olleet etuoikeutetussa asemassa ja ne ovat päässeet aikaajoin ihan spesiaalikattaukseen.

Nessi on ollut vähän ihmeissään kodinhoitohuoneesta kuuluvasta maiskutuksesta ja vikinästä. Fiksuna tyttönä, se ei kuitenkaan häiriköi Nelliä, vaan tulee portin taakse tutkailemaan vasta kun saa siihen luvan. Muutaman kerran se on päässyt ihanuuksia nuuhkaisemaankin. 

Äidin lämmössä on hyvä köllötellä vaikka ei niin nälkä olisikaan. Lähikuvassa kaksi pesueen poikaa.

Sitten vedenneitomainen kylkimakuu, vartalo kauniisti tuolin linjoja myötäillen.

Tässä ellunkana-look, joka myös hyvin allakantekijöiden keskuudessa tunnetaan.

Antaa myös hyvät valmiudet tuleville pennuille kyseiseen loikoiluasentoon totuttautumiselle.

Lopuksi Rentoregina-look, josta välittyy rennonletkeä meininki. Erinomainen asento myös näyttelyissä silloin kun on EVVK (ei vois vähempää kiinnostaa)-fiilis

Ja ettei tämä menisi ihan Nellin keikistelyksi, niin Nessi näyttää vielä mallia miten parsonista saadaan donitsi. Samalla lähetetään terveisiä Panu-veljelle, joka on myös aika haka erilaisissa nukkuma-asennoissa