Valittu kuvakansio:

Kuvakansiot:


Koiranäyttelymatka Harstad, Norja 2015
Matka-aika 2.-5.10.2015. Harstad sijaitsee Pohjois-Norjassa Atlantin rannikolla. Yövyimme noin puolen tunnin ajomatkan päästä näyttelyalueelta, Trygvestan mökkimajoituksessa. Mökeissä oli kaksi erillistä huonetta kerrossängyllä, yhteinen olohuone ja jääkaapilla ja mikrolla varustettu keittiö. Suihkuhuone oli melkoinen elämys "vituralleen" menneiden kaatojen vuoksi. Lainehtivan lattian lisäksi itse suihkusta sai sähköiskuja kuin sähköpaimenesta. Maisemat olivat huimat ja yhteen viikonloppuun mahtui säiden puolesta niin kesä, syksy kuin talvikin.
64 kuvaa
1. Precious Pearl-pentutapaaminen
Ensimmäinen Precious Pearl -pentutapaaminen järjestettiin 22.9.207. Mukaan oli kutsuttu kaikki Nellin pennut perheineen. Kaikista 14:sta jälkikasvusta 12 oli päässyt paikalle ja lisäksi muutama sukulainen ja yksi koikkeri. Päivän aiheena oli tutustuminen mejä-toimintaan. Halukkaille oli järjestetty mahdollisuus jälkien kokeilemiseen ja päivän päätteeksi ruokailtiin Iitin metsästysseuran majalla, missä halukkaille oli lämmitetty myös sauna. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, että eiköhän oteta joskus uusiksi.
Valokuvat ovat kooste minun, Leenan ja Sarin otoksista.

22 kuvaa
Koiranelämää
Satunnaisia kuvia, joita olen halunnut säilyttää myös muualla kuin kuulumisten yhteydessä.
21 kuvaa
Kuvia P.P -kasvateista
5 kansiota
Pentukuvia,D-pennut
19 kuvaa
Precious Pearl pentutapaaminen, F-pennut
Nessin pentujen puolivuotistapaaminen 21.5.2011. Karkeloista puuttuivat Helmi, Väinö ja E-pentueen Uno muiden kiireiden takia. Fanni joutui seuraamaan mittelöitä sisältä juoksujen takia. Kuvat Heidi Pentikäinen ja Turkka Kalliorinne
15 kuvaa
Minskin näyttelymatka 2007
Koiranäyttelymatka Valko-Venäjälle, Minskiin 14.-15.7.2007. Mukana Nelli, Nessi, Armas ja "kennelpoika" Juha, joka kaikesta kokemastaan huolimatta on edelleen valmis lähtemään ulkomaille näyttelyyn.
24 kuvaa
Romanian näyttelymatka 2009
Matka-aika 2.-8.9.2009. Näyttelymatka Romanian Dracula Show' hun Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Unkarin ja Slovenian kautta. Huimapäinen yöllinen Karpaattien ylitys oli kokemuksen arvoinen seikkailu. Mukana matkassa Nelli, Nessi ja Armas, sekä sekalainen joukko muita yhtä hurjia. Kaksi näyttelypäivää ja kolme mahdollisuutta, sillä kahden kansainvälisen näyttelyn lisäksi lauantaina oli myös terriereiden erkkari.
IMGP-kuvat Nicke Laakkosen ja Hissu Toivosen kamerasta. P905...-kuvat Maili Madrus. Loput omaa käsialaa

72 kuvaa
Romanian näyttelymatka 2010
57 kuvaa
Ukrainan näyttelymatka 2010
Matka aika 6.-11.5.2010
Lähtö Helsingistä klo 7.30 (lainja-auton pakkaaminen alkoi jo klo 5.30) Tallinkin laivalla kohti Tallinnaa, josta jatkoimme Latvian ja Liettuan kautta Etelä-Puolaan. I yö Hotelli Delfinissä, josta ruhtinaallisten yöunien jälkeen matka jatkui kohti Ukrainaa ja Lviv`n kaupunkia. Puolan rajalta sinne on matkaa n. 70 km ja kaupunki on eniten länsimaalaisvaikutteinen, vaikka Venäjän vallan alla oleminen näkyikin selvästi. Kaksi kansainvälistä näyttelyä lauantaina ja sunnuntaina, joissa huomiota herättivät paitsi erikoiset trimmit, niin myös ukrainalaiset "mimmit". Näistä lady Gagaksi nimetty rouva "häikäisi" paitsi provokatiivisissa näyttelyasuissaan, niin myös plastiikkakirurgimiehensä live-mainoksena. Paluumatkalla linja-autosta meni vesipumppu ja viimeinen hotelliyö vaihtui kuoharin ja hodareiden nautiskeluksi moottoritien laidalle, 9 tunnin ajaksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja Suomeenkin ehdittiin vielä suunnitellun vuorokauden puolella.
Kaikki tämän sivun kuvat on ottanut Nicke Laaksonen

32 kuvaa
Slovenian näyttelymatka 2012
Matka-aika 11.-17.1.2012. Ljubljana, Slovenia. Reitti kulki tuttuja polkuja Tallinnasta Latvian, Liettuan, Puolan, Tsekin, Slovakian ja Itävallan kautta Sloveniaan. Matkustaminen sujui lähestulkoon kesäkelissä, sillä menomatkalla lunta nähtiin ainoastaan Virossa sekä Tsekin ja Slovakian rajalla siinä vaiheessa kun olimme vuoristossa. Sloveniassa lämpötila oli +5 paikkeilla. Ensimmäinen yö vietettiin Puolassa ja seuraava yö bussissa, joten Tsekki, Slovakia ja Itävalta jäivät kirjaimellisesti hämärän peittoon. Osa porukkaa kadotti matkalaukkunsa ja osa jopa hampaansa, mutta muuten suuremmilta haavereilta säästyttiin. Reissussa meitä oli jälleen sekalainen sakki: 15 ihmistä ja 28 koiraa. Menestystäkin tuli vaihtelevasti. Osa korjasi kotiin kaiken mahdollisen ja osalle tarjoiltiin muutama kierros kehässä ja lämmintä kättä.
21 kuvaa
Tsekin näyttelymatka 2014
26 kuvaa
Minskin näyttelymatka 2014
31 kuvaa